sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ekat jääliidit

Lauantain pienet jääsessiot Larin ja Herra KT:n kanssa. Kiipesin ekat liidaukset jäällä. Paikkana oli pieni putous Pärnävaaran lähettyvillä. Putous soveltuukin hyvin jäähommien harjoitteluun. Profiili kun ei ole liian paha ja hyviä hyllyjä on matkalla, missä voi ruuvausta treenata ilman hirveätä pumppua. Lisäksi putouksen päältä löytyy puut yläköysille. Kaiken lisäksi paikka ei ole liian kaukana ja lähestyminen on lyhyt. Mut tosiaan intouduin liidaamaan. Ekana kiipesin Lauhan ruuvaamiin ruuveihin. Herran kun piti tehdä yläköysi, mutta ankkurikamat unohtui. No miepä sitten kiipesin sen pätkän. Eipä tosiaan ollut kovin paha nousu. Toisen liidauksen tein sitten itse ruuvailemalla. Siinä olikin lopussa jo vähän ongelmia kun jalat irtosi ja roikuin hetken hakuissa. Mutta hyvin siitä selvittiin. Tässä vähä kuvia Larin kamerasta:

Lari liidaa kuin vanha tekijä.
Nyt ne slingit mukaan.
Siis näilläkö pitäs kiivetä?
Ok, yritetään...
Mihis jalat?
No kyl tää tästä. Ja nää Grivelin hakut toimii minusta aika hyvin.
Tässä sitten ihan naturellia liidausta. Kuten sanoin: hyllyt on hyviä.
Puusta ruuvi?
Jeah, se oli hauskaa!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Jämävideo

Tässä vielä "jämävideo" viime kesän bouldertoiminnasta Repokivellä. Toi eka reitti Kirveellä veistetty taisi olla ensimmäinen reitti tuolla kivellä. Greidiä on vaikea arvioida, kun aika vertikaali. Otteita ei ole liikaa, mutta kohtuullisen hyviä. Annoin sille 5:n, mutta voi olla vaikka 6A:kin. Mut aika hieno reitti silti. Samin kiipeemä poikkari Etsivätoimisto S&A jäi minulta vielä kiipeämättä, eikä vähiten loppumuuvin takia. Siis jos on tarkkana ton toppauskohdan kanssa. Nimi tulee tietty siitä kun kyseisenä päivänä etsittiin boulderkiviä. Mut eipä löytynyt sillon ei.



repokivi from Antti Turunen on Vimeo.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Jääkausi avattu

Suoritimme pienen lauantaipäivän seikkailuretken Juhan kanssa Moisseenvaaraan. Tarkoituksena tietyski kiivetä hieman jäätä. Viimekertainen reissuni paikkaan on toissatalvena. Nyt lähestyminen sinne oli huomattavasti helpompaa kahdesta syystä. Ajoimme auton putouksen yläpuolelle, jolloin pääsimme lähemmäs kalliota. Toiseksi nyt ei ollut lunta vyötäröön asti. Edellisen kerran lähestyminen oli nimittäin urheilusuoritus sinänsä. Suksilla useampi kilometri ja upottavassa hangessa loppu. Nyt ei kerennyt edes lämmetä kun huomattiin olevamme mestoilla.

Yläköysimeinigillä ylhäältä varmistaen naputeltiin jäätä. Jäätilanne oli ihan ok ja lisää oli tulossa. Taidot sen sijaan ei kummoiset olleet, eli epävarman oloista etenemistä. Innostusta hommaan on, sillä ajatuksen olisi tehdä jossain vaiheessa jotain helppoja liidausnousuja. Silloinhan hommaan tulee mukaan monia elementtejä jotka lisäävät homman mielenkiintoa. Toki täytyy myöntää että taidot (eikä varusteet) liidaukseen eivät ole vielä todellakaan riittävät, mutta niiden hankkiminen on osa tätä harrastamista. Jää/mixtaliidaukseen tuleekin suhtautua asianmukaisella vakavuudella ja oikeilla varusteilla ja taidoilla.
 
Hankin Petzl Sarkenit käytettynä.
Rollomixedissä olikin ajatuksia herättävästi kirjoitettu mixtakiipeilystä: "Mun mielestä sitä ei kannata siten lokeroida mielessään; kiipeily ympärivuotisena harrastuksena vaan vaatii erilaisia lähestymistapoja olosuhteista riippuen - ja tietenkin muiden käyttäjien huomioonottamisen. Useimmilla ongelmana varmaan on kuitenkin se, ettei tarpeeksi helppoja mikstalinjoja "ole", vaikka helppoja jäälinjoja olisikin - tai toisinsanoen niistä helpoista mikstoista ei ole topoja - eikä mikstaa pääse samalla lailla treenaamaan kuin helppoa jäätä. Mutta ei sen mikstakiipeilyn tarvitse tarkoittaa 45 asteisella negalla figure-nelosten tekemistä." Niin totta. Eipä suurimpana intohimona ole mikään pultattu 45 asteen hänkki hakkujen kanssa, vaan släbiä ja kiipeilyä erilaisissa olosuhteissa. Mixtareittien topotus tai ylipäätään olemassaolo on aika pientä. Johtunee tietenkin harrastajien puutteesta ja kiipeilyn kehittymisestä niinkun meillä paikallisesti. Täällä kun ei ole vuoria ja muutenkin kalliot ovat vähän mitä ovat. Mutta toivottavasti vuosien saatossa täälläkin kiivetään hakkujen kanssa muutakin kuin moisseenvaaran pientä jääputousta. "Hakut nyt vaan sattuu olemaan se käytännöllisin tapa kiivetä yhtään mitään silloin, kun on pakkasta." Ja onhan meikäläisellä haaveena päästä kiipeämään jotain teknisempää vuorihommaa, niinkun alppityylillä, joskus. Mutta siis haaveitahan pitää olla. Vielä opetellaan ihan perusjuttuja paikallisesti, tästä ku ei nyt pääse vielä minnekään Chamonixiin hiihtolomalla. Enkä tiedä noista vuoristakaan, jotain korkeampaa etenemistä olisi kyllä kiva joskus tehdä. Sitten kun on sitä rahaa ja aikaa eli joskus viiskymppisenä. Mut tää nyt on vaan tätä höpinää, eihän mulla oo niitä hakkujakaan vielä...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Reittitalkoot

Olin mukana Joensuu-areenan kiipeilyseinän talkoissa. No itse olin vain ekana talkopäivänä. Porukkaa oli mahtavasti mukana. Hommat toimi nopeasti ja uusia reitintekijöitä oli useita. Kiva päästä testaamaan minkälaisia reittejä on syntynyt. Seuratointa ja muutenkin harrastushommat on hyvä tapa saada minunlaisiani antisosaalisia jurottajia tekemään toisten ihmisten kanssa asioita ja muutenkin sosialisoitumaan. Jotkut sanovatkin kiipeilyä sosiaaliseksi lajiksi. Yksin kun ei kannata liidata. Muutenkin tämä seuratoiminta tuntuu pyörivän kohtuu hyvin. Vapaaehtoista löytyy ja porukka toimii hyvin yhdessä. Ja ilman seuraa tällainen pikkukaupungin kiipeilyskene kutistuisi aika marginaalitouhuksi. Uutta verta tulee kiipeilykurssien myötä. Seuran panoksella tulee uutta reittiä ja puhtaita otteita joka talvi. Tietysti unohtamatta kiipeilyliittoa joka tarjoaa seuran aktiiveille ja muille kiinnostuneille koulutusta. Ja mikä parasta, liitolta saa pultteja uusiin reitteihin. Ei voi valittaaa, ainakaan jos ei kuulu seuraan...

Tässä tosiaan tehdään reittejä eikä vaan yläköysitellä.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Garage settii

Viimeinkin tilaamani otteet saapuivat. Palikat ovat Custom Holdsin garage set: 68 Climbing holds and fixings - £99.95. Eli otepaketti edulliseen hintaan, täytettä seinälle.

Pakettiin kuuluu otteet, lyöntimutterit, ruuvit, pultit ja kiristysavain.
Mutta jotenkin tuntuisi että otesarja on enemmän lasten käyttöön, kuin meikäläisen sormiin. Monta pikku kahvaa ja kolmen sormen möykkyjä. No sehän ei tietysti haittaa, koska lasten käytössähän seinäkin on. Jalkaotteet on kyllä hyviä ja sekä muutama hyvä lista/krimppi. Ihmeen monta kahden sormen pokettia, johon sormi menee vain ekaan niveleen. En tiedä onko ne hyviä vai ei.

Jälkikasvu ainakin tykkää.
Kovin monen muuvin reittejä tähän ei saa, mutta mukavaa pientä jumppaa. Ja reitithän on myös mielikuvituksesta kiinni, ei pelkästään otteista. Seuraavaksi tilaan kyllä kunnon setin incutkrimppejä ja pari slouppia kantin puolelle. Tai väsään itte puusta...

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kardemumma

Viimeinkin ja viimehetkellä sain kiivettyä Kardemumma 7B:n Uurossa. Kyseistä boulderiahan tuli projektoitua useampaankin kertaan keväällä. Maanantaina sattui onneksi olemaan vielä keliä. No lämpötila oli nollassa, mutta aurinko paistoi. Tai eipä aurinko paljon lämmittänyt kivellä enää neljän jälkeen, kun Matiaksen kanssa kivelle saavuttiin, mutta valoisaa olisi pari tuntia. Ja mikä ihmeellisintä, kivellä oli muita boulderoijia. Ensimmäinen kerta Joensuussa, kun törmää muihin pädinkantajiin. Hieno homma! Sormet kun oli saatu pelittämään ja muutama yrkkä takana, pienen sisäisen psyykkauksen jälkeen probleema taipui nopealla muuvittelulla. Aikaisemmin ongelmaksi minulla on koitunut pienet otteet, mutta jostain on näköjään tarttunut sormivoimaa. Reissusta ei tullut kuvia, mutta tässä youtubesta löytynyt Komun Villen veto. Reittihän on Villen ensinousema.


Minun betat oli erilaiset, muuveja tuli muutama enemmän. Mutta tällä pätkällä onkin mahdollisuuksia moneen eri tapaan. Nyt kai sitä pitää siirtyä talviaikaan ja sisälle treenaamaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kotiseinä

Jo autotallin rakennusaikana motivoin itseäni että saanpahan hyvän harrastetilan ja mahdollisesti rakennan oman kiipeilyseinän. Viimeinkin projekti realisoitui ja tässä vähän juttua miten rakensin seinän. Seinästä oli tarkoitus tehdä käännettävä, jotta seinän saa pois tieltä ja tietysti että saa kiivettyä monella eri kulmalla. Huono puoli on vain seinän lyhyys, eli isommalla kulmalla saisi pidemmän seinän.

Ensin hitsailin metalliosat ja hankin vinssin. Nämä matskut löytyi isäni metallipajalta:

Sitten rautakaupasta vähän mitallistettua kakkosnelosta ja 15mm koivuvaneria:

 Piirustuksetkin pitää insinöörillä olla, oli kyse miten yksinkertaisesta projektista tahansa:

Kehikko kasaan. 60 cm koolausväli on kuulemma hyvä (luin slouppi.netistä). Korkeutta tuli 256 cm, eli pikkusta vaille keskiverto-omakotitalon huonekorkeus.

Levyt kiinni kehikkoon ja reikien poraus. Reikien jaotus on 20 cm. Ajatushan oli että joskus hankkisi Moonboardin otesarjan. Mutta siihen kyllä seinästä tuli ehkä liian lyhyt, tai siis noihin moonboard problemeihin.

 Saranasysteemi:

Nyt alkaa jo hahmottua seinän koko:

Kannatinketjujen kiinnityssydeemi kiinni täkkipulteilla. Pituutta luulis riittävän. Näille ruuveille kannattaa muuten porata reikä (hieman ruuvin sydäntä ohuempi), ettei halkaise lankkua.

Kannatinketjut ja nostosysteemi:

Vinssi on perus biltemalaatua:


Maksimikulma vinssillä laskettuna on 50 asteen luokkaa. Ketjut riittää kyllä pidemmällekin.

Sitten "satiaiset" toiselta puolen levyä lyödään kiinni. Jos rautakaupasta haluaa näitä ostaa, kannattaa kysyä 10mm lyöntimuttereita satiaisten sijaan.

Pintaan vielä varastosta löytynyttä maalia. Ai että tuli kaunis:

Hintaa tuli puutavaralle 170 € ja ketjusysteemit oli jotain 50€. Jos ruuvit ja metalliosat arvioisi 100€ luokkaan, koko komeus kustantaa jotain päälle 300 € ilman otteita. Eli sillä kävisi yli 60 kertaa Kuntokeitaan keivillä. Mut ehkä treenikerrat nyt lisääntyy.

Odotellaan vaan otteita. Postimies Pate kuljetteleekin niitä jo Briteistä (ei oo moonin otteita).

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kylmä kivi saa miehen onnelliseksi

Varsinkin kun saa oman greidin paukuteltua pari plussaa ylemmäs. Sain nimittäin kiivettyä Jerosta boulderin Slippery When Wet 7B+. Ihastuin reittiin kun Samin kanssa käytiin kivellä pari viikkoa takaperin. No silloin tuli testattua reittiä ja sinne oli pakko sitten päästä uudestaan. No onneksi sain Tatun mukaan viikko takaperin, jolloin sain muuvit hiottua kohdilleen. Ja tänään, kun oli viimeinkin sateesta taukoa, pääsi uudestaan yrittämään. Kun sain sormet lämpimäksi ja muuveja kohdalleen, piti vähän keskittyä ja sittenhän se meni.

Persmaasta lähdetään pieneen open hand koloon tai krimppiin(?), sitten pari huukkia...

...ja vasen käsi todella nihkään kanttislouppiin...

...ja tässä oikean jalan nosto pienelle listalle (olkapäät kannattaa olla kunnossa), sit vasen käsi oikean viereen...

...sitten kättä ylemmäs paremmille otteille. Tässä vähän jalat karkasi.
Joskus 27cragsistä katsellessa ajattelin että tää on joku liian vaikea kanttisysteemi. Mutta nyt siis todella siisti reitti! Varsinkin kun se on kiivetty. Ei kai sinne muuten kolmea kertaa viittis ajaa 60 km suuntaansa. Ja kai sitä diggaa tästä lajista...

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jero

Tämänkertainen ruskaretkemme vei meidät Jeroon. Paikka on Joensuusta semmonen kuuskyt kilsaa. Aika lähelle Kolia mennään nytkin, tosin nyt ei olla kansallispuiston alueella. Varmaan Äiti-Kolin kivenpoikasia nämäkin. No ensimmäisenä suunnattiin Kämmenkivelle, jossa mulla oli jo viime syksyltä projektiksi jäänyt Ville Kiisken Soffa 7A. Silloin sen toppaus oli todella lähellä, mutta aika loppumuuveilla jumituin ja alaspäinhän sieltä silloin tultiin.

Soffa lähtee lähtee tästä. © Sami K.
No ekat lämpät koitin 5+:n highballilla, mistä tipuin sitten aikas korkeelta. Kuvassa tosta keskeltä. Eipä se sitten oikein maistunut ja jäi kiipeämättä. No sormet kun sai lämpimäksi niin eikun projektoimaan soffaa. Parin yrkän jälkeen alkoikin satamaan vettä. No aattelin että nyt se on pakko vetäistä, muuten se taas jää projektiksi. No aika huonolla tekniikalla (pikkaisen jalatkin hipaisi pädiä) sain topattua. Vettä tuli jo aika reippaasti, kun olin kiven päällä. No ihan jees, mutta ei se tuntunut NIIN hienolta reitiltä kuin viime syksynä. Onneksi sade loppui ja aurinko kuivasikin kiven aika nopsaan. Sami vetäisi Penttisen Pasin modernin klassikon: Humanoidi 7C:n ensinousua vastaavalla betalla. Samihan on reitin kiivenny jo aikoja sitten, joten eihän siihen montaa yritystä tarvittu. No kun kivi oli kuiva, oli hyvä vetäistä nätimpi versio soffasta ja alkuun eri betatkin. Soffan alkuun on mahdollista vetää monella eri tyylillä, otteita on. Tärkeintä on vaan saada vasen käsi tuohon mihin tulee sitten heelhookki. No katsokaa video, niin siitä se näkyy:


Jero Bouldering from Sami Koponen on Vimeo.

Kiivettiin vielä muutama meille uusi reittikin. Kiipesin humanoidin takaa olevan kanttitraversen ja annoin nimeksi Androidi. Onhan tätä varmaan kiivetty, mutta ei ehkä näin pitkänä versiona. Putsailin tätä nimittäin viime syksynä. Erittäin kiva, suosittelenkin varsinkin jos on ensimmäisiöä kertoja boulderoimassa. On sen verran helppo. Vaikeampi sen sijaan oli nimetön 6C. Probleemi vaati alussa vähän voimia ja loppu oli aika henkinen. Ei kovin vaikea toppaus, mutta aika pelottava.

Loput voimat kulutettiin kanttikivellä, missä rupesin projektoimaan Slippery when Wettiä. Hyvin lähti aukeamaan, viimeinen tiukempi muuvi jäi tekemättä. Ja onhan siinä vielä toppauskin mahdollista tyriä moneen otteeseen... Mutta tämä on kyllä kiivettävä jossain välissä. Sami puolestaan projektoi ja kiipesi Omintakeisia makeisia. Aivan huikea vasemman käden siirto kesken dynon. Sekin selviää videolta:



Omintakeisia makeisia from Sami Koponen on Vimeo.

Vesisade ja auringonvalo katoaminen ajoi väsyneet boulderoijat takaisin sivistyksen pariin. Hyvin maistui edellisenä yönä tehty hirvipaisti vielä iltapalaksi.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kolin rantakivi

Kolihan on meidän Pohjois-Karjalaisten ylpeys ja helmi. Kansallismaisemat ja kaikki. No kun on kalliota, on luultavasti kiviäkin. Ja nyt kävin ensimmäistä kertaa kolilla boulderoimassa. Siinä on vain pieni juttu, kivi on kansallispuiston alueella. No porukkahan on siellä käynyt ennenkin ja eikä siinä mitään. Hienosti reitit on putsattu, vaan otekohdat. Ei kyllä heti huomaa että tässä on boulderoitu. Laitoin kivestä kuvat ja koordinaatit 27cragsiin, kun haluan auttaa muitakin kiipeilijöitä löytämään kiven. En vaan osaa sanoa onko oikein laittaa tietoa näistä tämmöisistä kivistä. Toisaalta en halua että kenenkään omaisuudelle tai luontoarvoille tulisi vahinkoa. Mutta en myöskään pidä mistään sisäpiirin kiipeilypaikoista. En kylläkään usko että luonto kärsii tästä meidän toiminnasta kovinkaan paljon. Ainakaan jos rupeaa vertailemaan teihin, luontopolkuihin, hotelleihin, laskettelurinteisiin yms. Ymmärrän kyllä että kaikkia kaltseja ei tarvitse, eikä pidäkään putsata ja pultata. Boulderointihan on vähän harmaata aluetta. Mitä nyt ohimennen käydään vähän kiipeämässä kivellä. Joskus vähän rapsutellaan sammalta pois. En itse ainakaan lähde selvittelemään joka murikan access-asioita. Jos tulee viestiä, ettei siellä kiivetä, niin ei sitten. Muutenhan toi homma menee aika lähellä jokamiehen oikeuksia. Ainahan tulee miettiä missä kivi on ja onko siitä haittaa jos porukkaa siellä vierailee. Varsinkin jos porukkaa rupeaa alueella liikkumaan enemmänkin. 27cragsihän on mielestäni mahtava keksintö, mutta se että mitä sinne laittaa, voi olla joskus vähän arveluttavaa. Moni mahtava kaltsi ja boulderihan sieltä puuttuu. Se on toisaalta harmi, toisaalta ymmärrettävää. Mitä jos jonkun mökin viereisellä kalliolla alkaa käymään valtavat määrät esim. Venäjältä? Siis minulla ei ole oikeasti mitään Venäläisiä vastaan. Mutta ongelmaksi voi tulla että sieltä voi virrata suuriakin määriä porukkaa ja silloin voi olla että kaikki eivät noudata hyviä luonnossa/kaltsilla liikkumisen tapoja. Siis ymmärrän tämän, mutta silti haluaisin nekin kaltsit 27cragsiin. Minulla on ainakin naiivi usko kiipeilijöiden yhteisöön ja hyvään käyttäytymiseen luonnossa. Ja hommahan toimii molempiin suuntiin. 27cragsistähän löytyy esimerkiksi Imatran korkeuksilla oleva Venäläinen bouldermesta Triangular lake. Eiköhän suomalaiset ole siellä vierailleet, ja varmasti tulee vierailemaan. Tästähän 27crags hommastahan oli sloupin keskustelupalstalla juttua, ja kuten Rami siellä kirjoitti: "Mikä sitten olisi hyvä nyrkkisääntö 27cragsin käytössä? Jokaisella kiipeilykohteen kehittäjällä ja sen julkaisemista miettivällä on varmasti oma näkemys mahdollisiin tuleviin ongelmiin. Oma kantani on trädikiipeilyssä käytettyä slogania mukaillen: When in doubt, leave it out. Kohteen nimen ja reitit voi sinne laittaa, sijainnnin ja topotuksen voi hyvin jättää pois. Kannattaisi kuitenkin vakavasti harkita kaiken relevantin access tiedon julkaisemista." Ja koska en ole kyseisen kiven kehittäjä, siirsin 27cragsissä rantakiven sijainnin pois oikealta paikalta.

Mutta itse reissuun. Olin todella väsynyt työpäivän jälkeen. Kahtena edellisenä yönä toinen lapsistamme näki pahoja unia, ja niiden takia valvoi vanhemmatkin. No koska keli oli mitä parhain, oli tämä sääikkuna käytettävä. Samihan tiesi kiven sijainnin ja reittien nimet. Mieluisaksi projektiksi otin Boylondon 7A+:n. Koska kivellä ei oiken kevyempää ollut, piti lämmittelykin hoitaa kyseisellä repäisyllä. Eihän tämä ole kuin kahden tiukemman, mutta aika hienon muuvin reitti.

Eka muuvi tähän...
...ja toinen tähän, eiks oo helppoo?











Projektointihan noudatteli minulle tuttua kaavaa: Ensin tehdään moovit, mutta sitten kun lähetysyritys on, muuvit on unohdettu tai jostain muusta syystä tehdään väärin. No onneksi en nyt jäänyt jankkaamaan samalla betalla, vaan kokeilin uusia. Ja yhdellä yrkällä huomasin, että nehän meni. Sitten otettiin videolle:




Ja Sami "toehooker specialist" Koposen Bluetooth-lähetys:



Olihan siellä vielä Pinch and jump 7A+, jota kokeilin. Pinch onnistui, mutta jump ei. Mutta silti olin erittäin tyytyväinen reissuun. Kyllä meitsi saa oikeasti yrittää näitä seiskan bouldereita. Niin, ja ruska on hienoimmillaan. Kiipeily onkin paras syy lähteä metsään!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Nunnanlahti

Hyvät sessarit Nunnanlahdessa. Paikkahan on Juuan kiviteollisuuden sydämessä, Tulikiven tehtaan kupeessa Kuhnustassa. Alueelta löytyy bouldereita topon mukaan paljonkin, mutta nyt olimme vain ns. isolla kivellä. Makeita reittejä, joista tällä kertaa hienoimapana Kolumbo 7A:n onnistuin topittamaan. Pakko kyllä sanoa, että oli aika makea reitti. Ei voimakrimppiä, vaan muutama pinchi ja yksi pieni saideri. Tasapainoilua ja kurkottelua. Onneksi oli valmiit betat, muuten olis ollut vaikeeta.

Tatu näytti mallia ja kiipesi Sithin Paluu 7B:n. Otin jopa videolle, vaikka nauhoitusnappia tuli painettua hieman liian myöhään.


Sithin paluu 7B from Antti Turunen on Vimeo.

Tämähän oli meikäläiselle eka kerta Nunnanlahdessa, mutta ei varmasti viimeinen. Hienoja reittejä ja kivenlaatu on ihan ykköstä.

Sawon mualla

Oli jo pidempiaikainen suunnitelma lähteä Hurissaloon viikonlopuksi boulderoimaan. Sääennusteessa oli luvattu lauantaille useampikin pisara ja pieni flunssanjämäkin vaivasi. Ajatus sairaana vesisateessa telttamajoituksessa ei oikein kuulostanut kivalta. Joten jouduin perumaan reissun. No korvikkeeksi sille päätettiin lähteä katsomaan Kuopion kiviä sunnuntaille. Suunnaksi otettiin Viitaniemi ja matkalta otettiin lokaali Ville mukaan. Näinpä meitä olikin viisi iloista heppua syksyisen aurinkoisessa säässä, kiipeilyä harrastamassa. Kävimme kolmella varsin mukavalla kivellä. Pari ensimmäistä olikin todella mahtavan kokoisia lohkareita. Tuli vedettyä paljon vitosen ja kutosen reittejä. Hienoin reitti, jonka kiipesin oli ehdottomasti Terminaattori. Hieman hänkki highball halkeama hyvillä otteilla ja huippukitkalla. Vaikka reitti menikin halkeamaa pitkin, ei reitillä tarvinnut juurikaan jammata. Flashina ylös = hieno fiilis. Kokeilin kyllä muutamia 7A-reitettejäkin, muttei vielä ollut lähdöllään. Paitsi olihan joku greidannut Back to pussyness päällekönyämisen 7A:ksi, vaikkei se sitä mielestäni ollut. Siis ihan mukavat pari muuvia kiven päälle, mutta ei seiskaa.

Samin kiipeilystäkin on pakko mainita muuta sana. Erittäin hienon näköinen Savon Partage ei ihan mennyt. Mutta sen sijaan nuori sankari kiipesi todella herkän ja kuumottavan 7A(??)-släbin: Vuoden släbi "two pitches". Reitti oli korkea ja tippumisia nähtiin useita, mutta sitkeä yrkkääminen toi reitille käsittääkseni toisen toiston eli suomeksi kolmannen nousun. Lisäksi Sami vetäisi kuumasta ilmasta huolimatta rantakiveltä timakan traversen: Karate 7C:n.



Eli mukava reissu kaikinpuolin. Sormenpäät on hellänä, mutta nahat kesti todella hyvin. Onneksi on vielä syksyä jäljellä. Kun vain pysyisi ilmat kuivina ja mies terveenä...

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Boulderointi on vaikeaa

Olen yrittänyt vähän keskittyä ulkoboulderointiin. Käytiin Samin kanssa jopa Savonlinnassakin boulderoimassa. Mutta siitä reissusta ei jäänyt käteen muuta kuin reikiä sormiin. Vaikeelta tuntuu kaikki. Ei riitä tekniikka, jalat on miten sattuu ja krimppaus ei onnistu. Vähänkään dynaamisemmat muuvit ei osu otteille. No voi olla, että kokeilemani reitit ovat liian vaikeita/vaativia minulle. Siis Savonlinnassa, kuin esim. Uurossa. Pitäisi vetää kuuri 6a...6b reittejä varmalla tatsilla ja siitä siirtyä projektoimaan jotain tiukempaan.

Mutta sehän se on se koukutus boulderointiin. Kun se ei ole helppoa. Muutenhan se olisi vain kiven päälle menemistä. Usein bouldereitten kiipeäminen vaatii taitoa. Pelkkä kunto, voima tai kova tahto ei riitä. Itselläni olen huomannut ainakin henkisten asioiden kuten keskittymisen, itseensä luottamisen ja uskalluksen puutteen vaikuttavan reitin toppaamiseen ainakin yhtä paljon kuin sormivoima tai jalkojen pysyminen jalkiksilla. Toinen mielenkiintoinen ja koukuttava seikka on betan keksiminen, eli kuinka reitti kiivetään. Millä otteilla ja millaisilla muuveilla. Ja kuten englantilaiset käyttävät boulderista sanaa problem, kuvaakin hyvin boulderin betan löytämistä. Se on kuin peli, jossa etsit ja suoritat oikean tavan läpäistä ongelma. Onkin mahtavaa että kiipeilijät ympäri maailmaa etsii näitä ongelmia, ratkaisee ne ja jakaa sen muiden kiipeilijöiden kanssa. Näin on varmaa, ettei ne ainakaan koskaan lopu kesken. Aina löytyy uusi kivi tai ainakin uusi reitti vanhaan kiveen.

If you wanna know how to play the blues...
get yourself a woman!
- Danko Jones

If you wanna know how to climb the rock...
get yourself a crashpad!
- Kiviapina

lauantai 11. elokuuta 2012

Seiskan puolelle

Tommy Tabermann oli hieno mies, samoin Tommy Taberman 7a+ on hieno reitti. Paikkana oli siis Vuorivaara ja perjantai-ilta 10.8.2012. Sain kiivettyä ensimmäisen köysiseiskani. Tommyyn tutustuin viime kesänä, ja reitti tuntui silloin naurettavan tiukalta. Tänä kesänä kuitenkin turhauduin Prima vera de las Ficasin työstöön, joten siirryin kokeilemaan Tommya. Alkuun löytyikin beta suht nopeasti. Ja kiipeilyllistä voimaakin oli varmaan tullut, kun voimaosuus taipui suht helposti. Mutta puolivälissä toiseksi viimeisen pultin kohdalla sai hakea tekniikkaa useampaan kertaan. Eikä se beta ollut vieläkään ihan varmaa, mutta oikea se taisi olla.

Jatkojen vienti, joka oli samalla oikea yrkkä, päätyi epätoivoiseen riuhtaisuun viimeisellä vaikealla muuvilla. Kädet oli pumpissa ja epäilys että kestävyys riittäisi, kalvoi mieltä. No kunnon levot ja uusi yritys. Yritin olla niin rauhallinen kuin vain pystyi. Aika hyvällä tekniikalla pääsin sen viimeisen vaikean muuvin alle. Ei siinä ollut kauhean hyvä lepäillä, niinpä ylöspäin yrittämään ja sain käden sellaiseen puolijammaavaan otteeseen. Jes! Nyt ollaan voiton puolella. Viimeisen pultin klippaus on hyvältä otteelta, sellainen siderkahva. Mutta se oli täysin märkä. No siitä pidin tiukasti, ja ajattelin että sitten tiputaan, mutta jatkohan siihen oli vielä laitettava. Klippaus onnistui. Edessä oli vielä nelosen kiipeilyä pari metriä. Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta onnistuuhan se tippuminen siitäkin. Ansa oli varmistelemassa ja huuteli että nyt rauhoita. Olihan siinä jo focus vähän karkuteilla, mutta sain rauhoitettua mielen ja kiipeilin rauhallisesti toppiin. Klippaaminen ankkuriin oli tietysti hienoa. Varsinkin kun reitin projektointi oli lähestulkoon oman betan varassa, ja vaati sen 4-5 sessiota.


Ja se kadonnut kiipeilykunto, se löytyi sisältä. Tuli käytyä pari kertaa sisäseinällä, vaikkei se oikein meikäläisen mieleen näin kesällä ole. Ne harvat kerrat kun kiipeämään pääsee, se tulee tehdä ulkona. Mutta sateiden ja ajankäytön takia pari sessiota Areenalle voi olla hyvästä. No ei se kunto kyllä vielä mikään hyvä ole, mutta riittävä näille meidän lyhyille reiteille.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

One-legged Hooker

Yli viikko ilman kiipeilyä oli taas liikaa. Moisseenvaaraan oli mahdollisuus lähteä Heikin kanssa, vaikkakin säätiedot lupaili kosteampaa keliä. Mutta kyty kivelle oli, joten pakkohan se oli lähteä. Ja olihan sentään viimeinen lomapäivä! Kuuman ja hikisen lähestymisen jälkeen kerkesin lähettään Pate ja Kissa reitin. Olin yläköysitellyt linjaa viime kesänä, siis ennen pultteja. Ja nythän noita pultteja on. Eikä ole liian isoja välejä, sen voi luvata. Eli hyvä linja aloittelevalle liidaajalle (kuten minä!). Ja eipä ollut yllätys, että vettehän se rupesi satamaan kun Heikki kerkesi pari pulttiväliä kiivetä. Eikun alas. Sateen loputtua kävin jatkoni, kiipeämällä jatkoista vetäen.

Koska oma projektini on katon alla, siirryttiin sinne. Alku oli hieman märkä, mutta sen verran helppoa että kyllä sen uskaltaa kiivetä. Ja eikun taas kiilaa ja pari camua halkeamaan, ja oltiin katon alla. Siitä poikkaria ja eiköhän se ollut siinä. Vaikka tuossa taannoin mietin useita variaatioita reitille, eiköhän se yksinkertaisin ole se paras. Eli jätän katonylitysvariaatiot sporttireittiin, jos sellainen tulee tehtyä. Mutta tälle reitille pitää yläankkuripultit laittaa katon alle. On siinä hyvä sitten träditellä, vaikka vesisateessa. Reitille nimeksi annoin One-legged Hooker, kallion muodosta ja Titanic-elokuvasta inspiroituneena.

Kalliokin oli kerennyt kuivua sen verran, että uskaltauduin kokeilla Itsehillintää. Hyvinhän se meni, kun sitäkin olin yläköysitellyt ennen pulttausta. Loppuun vielä vetäisin Koulutie trädireitin. Ja yllätyin kyllä reitin hienoudesta. Ennakkoluulot kun oli jostain helposta rännikönyämisestä. Ja kauhean vaikehan se ei ole, mutta siitä löytyi luonnetta. Eli uusia reittejä tuli kiivettyä tälleen sunnuntain sadepäivälle useampikin. Nyt onkin tullut vedettyä tätä vitosta sen verran paljon, että olisi aika siirtyä projektoimaan vaikeampia reittejä. Kiipeilykunto vaan pitäis taas jostain etsiä...


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ensimmäistä kertaa Olhavalla

Tämän kesän kiipeilyreissuni kohde oli Olhava, tuo Repoveden kansallispuistossa oleva Suomen kiipeilykallioiden äiti. Kallio joka jylhyydessään ja kauneudessaan tarjoaa suuren määrän kiipeilyllisiä kokemuksia, joita on vaikea muualta Suomesta hakea. Samin kanssa oli reissu lyöty lukkoon jo aikaisemmin ja loppumetreillä saimme mukaan Onnin ja Ansan. Varsinkin Ansan saaminen mukaan oli hienoa, sillä hän tietää Olhavan reitit melkosen hyvin ja muutaman muunkin jutun opin reissun aikana häneltä. Matkalla satoi vettä runsaastikin, mutta paikan päällä oli vielä kuivaa. Ja miten viehättävä paikka onkaan, retkeilyalue (kaivo, vessa, nuotio- ja telttapaikka) siinä kallion vieressä. Hienoutta.

Mutta koska sade-ennusteet eivät luvanneet poutaa koko päiväksi, teltan pystytyksen jälkeen siirryttin veneellä laatalle. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Salaman. Räkkiin tuli kamaa aika reippaasti, olihan kyse on-sightista. Pakko myöntää, että aika jännää hommaahan se oli vaikkakin varmistuksia sai hyvin ja mitään kruksia ei oikein ollut. Reitillä pääsin oikeastaan jammaamaan kunnolla ensimmäistä kertaa. Vaikka jammauskokemukseni oli lähes nolla ja oppi jammaamiseen on saatu netistä, onnistui jammaus yllättävän hyvin ja tykkäsin hommasta kovasti. Ja ankkurin klippaus oli todella hienoa yli 30 metrin trädijyystön jälkeen. Seuraavaksi samantyyppistä hienoutta oli tarjolla Ruotsalaisten reitillä, joka meni saittina sekin. Illan loppuun vielä dihedraalihalkeama Suuri Leikkaus yläköydessä. Vedin reittiä reippaalla tahdilla ja pieni kosteus reitillä rupesi jo vähän lipsuttelemaan tossuja. Ajattelin että nyt tippuu, mutta yläköydessä kun voi vähän urheillakin, niin hyppäsin dynon reitillä olevaan puuhun, johon jäin roikkumaan hetkeksi yhdellä kädellä. Siinäpä sitä olikin ekalle illalle. Käytiin vielä poikain kanssa soutelemassa lammella ja bongailtiin reittejä.

Sami Ruotsalaisten reitillä.
.
Siinähän se Eklipsi on.
Toisena päivänä oli meiniki kokeilla hieman vaikeampaa ja ajattelin kokeilla Jossea, jolla oli vaikeutta 6-. No jossain vaiheessa siihen vaan tulikin semmoinen pieni kruksi ja huomasin, että ei jaksa. Katsoin alaspäin, viimeinen piissi oli noin metrin alapuolella. Meinasin jo kiivetä vähän alaspäin ja tiputtautua camuun, mutta päätin kuitenkin etsiä varmistuksen ja ottaa levon siihen. Pikku pumpissa siinä sitten etsin vaakahalkeamaan jonkun ehkä #0.4 camun. Siinä sitä sai sitten lepäillä ja sen jälkeen loppureittikin meni.

Samin kiilanlaittotaidot vain kehittyy.

Sami tuli jossain vaiheessa liidaamaan Kanttia, tuota Suomen kuuluisinta reittiä. Itselläkin oli mielessä jo useita päiviä ennen reissua Kantin flash-nousu. Kuitenkin aloin pahasti epäröidä nähdessäni koko komeuden ensimmäistä kertaa. Vasta Samin liidin jälkeen arvelin että pitää se kokeilla liidata. Eihän siihe kuole... Jännää touhuahan se oli ja tuli todella keskityttyä kiipeämiseen. Jossain puolen välin tienoilla pultin kohdalla vähän katselin maisemia, mutta loppu meni täysin reittiin keskittyen. Lopussa oli vielä herkempi kohta viimeisen pultin kohdalla, jota sai miettiä jonkun aikaa.

Kantin liidaus vaatii kanttia.
Ensimmäiseen halkeamaan piissi, niin voihan sitä vilkutella kameraan.
Siellähän on ihan hienon näköistä muuvittelua.
Nyt ollaan jo voiton puolella, eiku rauhassa vain.

Sain sen kuitenkin kiivettyä. Se oli itsensä ylittämistä taas kerran. Aivan mahtavaa! Kun olin varmistellut Ansan, pidettiin mustikoidensyöntitauko kallion päällä. Kerrankin Suomen kesä tarjoaa minullekin jotain hyvää. Aurinkoa, sateen jälkeinen lämmin sammal paljaiden jalkojen alla ja herkullisia mustikoita ruhtinaallisen paljon. Eikä itikoita.

Kokeilin myös sporttireittiä Luonnonlapsi, joka ei kyllä mennyt. Otin sitten reitiltä vähän kuvia Samin muuvitteluista Omalla Planeetalla. Reittihän ei vielä Samilta taipunut, oli märkiä otteita ja lähetysmestarikin hieman sairaana. Toivottavasti ensi kerralla.

Herra Selkä Omalla Planeetalla.
Onnilla on paras tyyli.
Samin DWS oli korkein.
Ja minäkin uskaltauduin.
Uinnin jälkeen päätettiin lähteä yläköysittelemään Eklipsiä. Teippailin nyrkit nyrkkijammailun toivossa, mutta eihän siinä saanut kuin pari nyrkkijammia alussa. Sitten halkeama leveni niin suureksi että nouseminen vaati reisijammia, laybackkia sekä kaikkea ihme änkeämistä. Siis olihan siellä hyviäkin otteita, mutta välillä oli pelkkää halkeamaa. Onneksi kivenlaatu on sellaista kiteistä, niin kitkat oli kyllä hyvät. Reitti veti kyllä mehut miehestä. Siis kokonaisvaltaisesti, ei ollut vain forkut pumpissa vaan olin väsynyt koko mies.

Viimeisenä päivänä olikin vuorossa Olhavan ensimmäinen reitti Vekara 6-. Aika jänskä reitti sekin, mutta meni on-sighttina. Ajattelin vielä loppuun jonkun helpon reitin mukavuushaluissani, ja ajattelin liidata Hyllyn jolle greidiksi on annettu 4. No mukavuudet kyllä hävisi jo tuolle hyllylle noustessa pienellä rannarilla isossa halkeamassa. No mukava reittihän se oli. Vähän sammaleista settiä löytyi yhdestä kohtaa, mutta ehjänä päästiin ylös asti. Köysidrägiä oli kyllä reitin lopussa valtavasti. Loppurannarissa vedin ensin köyteen löysiä, sitten kiipesin eteenpäin. Pahin hauispumppi tulikin kun vedin ylimääräiset köydet ylös.

Aika hienoja kokemuksia kaikki. Ja kaikkien hienojen reittien päälle sai istuskella paljain jaloin yläankkurilla kallion reunalla ja varmistella kakkonen hienossa maisemassa. Eiköhän tännekin tule vuosien saatossa palattua, useampaan kertaan.

torstai 12. heinäkuuta 2012

I love moisseenvaara

"I love moisseenvaara" tuli postattua lärvikirjaan pienessä sievässä hiljattain. Nyt päästiin pitkästä aikaa tuonne Joensuun seudun uudelle kalliolle. En oikein ole varma mikä siinä mestassa kiehtoo. Sinne lähetyminen ei ole kaikista helpoin, ei mitään mielenräjäyttävää kallioprofiilia, on ryteikköä ja sammaleista släbiä. Osa tuon paikan tykkäämisestä varmaan johtuu sen uutuudesta. Olen päässyt mukaan putsaamaan reittejä, jolloin paikka todella tuntuu omalta. On ollut ilo huomata kuinka moni muukin jaksaa kesäkuumalla, itikoiden ja paarmojen kanssa, mennä sinne harjaamaan ja pulttaamaan. Ja hienoja reittejähän siellä on. Nyt ei kuitenkaan kiivetty yhtään, harjailtiin trädireittejä. No kuten yleensä todetaan, ei ne reitit sieltä minnekään karkaa. Kerkiihän sitä ensi kerrallakin. Välillä satoi vettä, mutta onneksi reittini kulkee katon alla, joten se ei paljoa haitannut. Pientä teknoamista tuonne katon alle, kun laskeuduin katon päältä.

Trädiprojekti odottaa kiipeämistä.

Olen vaan nyt miettiny ankkuripulttien paikka tai laitanko pultteja lainkaan. Reittihän menee dihedraalissa katon alle, jossa poikkaria muutama metri vasemmalle. Siinä katto laskeutuu alaspäin. Tästä olisi mahdollista kiivetä jo olemassa olevalle ankkurille vasemmalla, mutta reittiin tulisi sellainen mutka että köysikitka olisi jo aika paha ankkurilla. Ja reitiltä kamojen putsaus tuolta ankkurilta ainakaan ei onnistuisi. Toinen ajatus olisi laittaa ankkuri katon alle, varmasti monen mielestä mukavin vaihtoehto, reitin putsauskin onnistuisi siitä. Mutta löysin eilen vielä kolmannen mahdollisuuden, nimittäin kiivetä reitti katon vasemmanpuoleisen möykyn kohdalta. Tämä vaan vaatisi vähän pienempää kamaa. Kokeilin pienintä liikkuvaleukaistani reittiin, metoliuksen #2 mastercamia. Ei mahtunut. Eli reitti vaatisi pari #1 tai #0 mastercamia tai jotain BD C3:sia. Lisäksi reittiin tulisi hieman eri meiniki verrattuna alun 5-greidin kiipeilyyn. Eikä reitti olisi mitenkään looginen: Pitäsi laittaa kattohalkeamaan nuo pari pientä varmistusta, kiivetä alaspäin ja sitten vasemmalta tuon vasemman möykyn päälle. Kuitenkin ajatus reitin toppaamiseksi trädinä kallion päälle kiehtoisi. Tai sitten ankkuri ihan kallion yläreunaan. Mutta olishan siellä laskeutumispuita, joten siksi minusta on vähän turha kylvää pultteja sinne, missä niitä ei oikeasti tarvita. Sitten on vielä se mahdollisuus että kuvassa näkyvälle sammalosiolle tekis yhden pulttireitin ja se menisi tuon kattomöhkäleen päälle. Tätä pitää pohtia...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pässivaara

Kesämökkireissu Lieksan suunnalla toi pienen visiitin Koiravaaraan Pässivaaran kalliolle. Kävin joskus syksyllä vesisateessa ohimennen katsomassa paikat ja jäi semmoinen fiilis että tänne vois tulla boulderille. Paikka löytyy noin 15 kilometriä ennen Lieksaa, jos tullaan Joensuusta päin. No tottahan on että mestassa olis potentiaalia, ainakin joihinkin koviin bouldereihin tai sitten erittäin lyhkäsille trädeille. Mutta korkeutta ja lohkareita on kumminkin sen verran että ilman useampaa pädiä ja spottaajaa ei kannata mestoille lähteä.

Hieno pikku cave. Katossa tosin aika nihkeesti otteita.






Itselle ajattelin projektia luolan reunasta josta kömpisin kallion päälle. Läksin laskeutumaan kalliolta harjan kanssa, ja huomasin että tässähän tulisi melkein solokiipeilyn ainekset, jos tätä lähtee alhaalta nousemaan. Siis yläosa on kyllä suht loiva ja varmasti otteitakin löytyisi. Mutta arvelin putsaamisen jättää, sillä yksin en tästä kiipeäisi.

Boulderprojekti...
...joka päättyy släbisooloon?
Loppupeleissä tämä suora krimppiseinä tarjosi kiipeilyllisen haasteen tälle päivälle.