Tuplaköydet ja muuta mukavaa

Oli ajatuksissa hankkia tuplaköydet sitten joskus. Joskus kun on menossa multipitch trädille Lofooteille. Mutta nyt tuli hetken mielijohteesta lupauduttua Korouoman reissuun, niin siitähän se ajatus sitten lähti. Jääkiipeilyä ja pitkät laskeutumiset. Tuplaköydet voisi toimia. Ja semmoinen dry-käsittelykään ei talvikelissä olisi pahaksi. Köysivalinnoissa tulee tietysti katsottua noita UIAA pudotuksien määrää ja nykyään myös iskuvoimaa. Ja kyllähän se hintakin vaikuttaa. Lisäksi epäröinti "eikös se ole vähä kuin sinkulla menee, jos varmistuksien väli on pitkä", kun yhteen köyteen kai sitä tippuu. No onneksi sloupista tutkailu toi esille, että onhan tätä muutkin murehtinut. Ja varmasti turhaan. Kyllä ne meikäläisen urheilut kestää. No tosiasiahan on että putoamiset noihin köysiin on varmasti aika vähäisiä, jos ne ovat pääasiassa jää- ja trädikiipeilyssä. Ja onhan kaksi aina varmempi, jos maastossa alkaa olla terävää reunaa.

Valintaan meni tällä kertaa 60 metriset Edelweissin Lithium 8,5mm. Köydet odottelee kiltisti reissuun pääsyä. Vaikka kävimmekin pienellä tuplaköysitreenillä Larin kanssa. Hyvinhän toi homma toimi. Kehiteltiin myös "Silent mode" varmistuskommunikointi tilanteeseen missä huuto ei kuuluisi. Eli alhaalla laitetaan molemmat itsemme köysiin kiinni. Kun liidaaja pääsee yläankkurille, hän tekee 2x2 nykäisyt. Tähän varmistaja vastaa samanlaisella 2x2 nykäisyllä johon yläankkurilla oleva vielä vastaa 2x2 nykäisyillä. Tämän jälkeen varmistus voidaan lopettaa. Ylävarmistaja tekee kolme nykäisyä kun voidaan lähteä kakkostelemaan. Tietysti toi 2x2 nykytys voidaan jättää välistä jos köyttä ei tarvitse vetää paljon ylös, mikä on tietysti todennäköistä jos kommunikointi ei enää onnistu. Mutta tällä nykimisellä varmistetaan vain, että varmistus voidaan lopettaa alhaalta.

Oli kylmäki © Heikki P.

Silent mode: mä en näe sua, mä en kuule sua © Heikki P.

Taas tuli kokeiltua yläköysidraikkausta. Eli hullut pumput lyhkäseltä hänkiltä. Huonoja koloja ja pitkiä vetoja. Ja monet levot. Lisäksi tein Stein pullerit, eli hakku oli ylösalaisin jolloin kahvasta pystyi vetämään kuin yksikätisestä rosvosta tai baarimikko oluthanasta. Ja drop kneetäkin pääsi testailemaan, niitä en ole kalliokiipeilyssä tarvinnut vielä koskaan. Aikamoista urheilua oli se!

Lyhyt mutta ytimekäs © Heikki P.

Raamattu

Henkistykää kanssani ja lukekaa pyhää kirjaa. No ei, en ole tullut uskoon. Ostin ensimmäisen kiipeilyyn liittyvän kirjani. Ja mikäs sen parempaa vastinetta rahalle, kuin klassinen Mountaineering: Freedom of the Hills. Kirjan ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 1960. Nykyinen versio on kahdeksas painos joka on julkaistu 2010. Kirja sisältää tietoa monipuolisesti ulkona majoittumisesta sekä liikkumisesta, kallio-, jää-, vuorikiipeilystä, ravinnosta, lumesta, pelastushommista ja kaikesta mitä voisi kiipeilyyn liittyä. Ja sivujahan tuossa eepoksessa on noin 580 luokkaa. Ja ensisilmäyksellä kiipeilytekniikat ja kamat ovat nykypäivää. Syy kirjan hankkimiseen tuli halusta parantaa tietoja köysihommista ja ankkureiden tekoon liittyvistä tekniikoista. Lisäksi mukava lukea yleistietoa tuolla ulkona liikkumisesta.

Käytiin muuten jäätä kiipeämässä. Sai testata tuota pakkasenkestoa, kun aamulla mittari näytti -20 astetta Celsiuksia. No kyllähän se päivä siitä lämpeni, kun auriko paistoi. Mutta hyvin pärjäsin. Varpaat oli vähän kylmät, mutta sekin korjautui kenkiä löysäämällä. Uskaltaa lähteä kovempaankin keliin. Harvinaista kyllä, lähestyminen ja poistuminen oli todella mukavaa. Aurinko tekee ihmeitä. Muutenkin parhaita jääkiipeilykeikkoja. Johtuu tietysti hyvästä porukasta.

Buttshot by Lauha