Muistijäljet

En ollut lähellekään palautunut juhannusreissusta, mutta sen verran kuitenkin, että aikaa ja energiaa olisi käydä testaamassa ensinousua uuteen sporttireittiin Notkossa. Kuten arvata saattaa, sain reitin kiivettyä. Mutta palataanpa ajassa takaisinpäin muutama viikko. Ajatuksissa oli katsastaa kallio ja etsiä mahdollisesti trädilinja. Eipä löytynyt luonnollisille varmistuksille juurikaan paikkoja kallion yläosasta. Aika otteetomaltakin kallio vaikutti. Putsailin, hahmottelin reittiä ja muuveja. Linja vaikutti mielenkiintoiselta. Se kalliokerta menikin putsaillessa linjaa. Eräs maanantai otin pulttauskamat mukaan töihin ja lähdin töiden jälkeen pulttaamaan linjaa. Puolivälissä matkalle kalliota muistin, että pulttisäkki jossa oli myös liima, jäi kotiin. Pysähdyin tien viereen ja kaivelin pulttausrepun pohjan, pultteja on riittävästi sekä liimatuubin puolikas, mutta ankkuri puuttuu. No urakoin kalliolla yksin sen illan, putsailin, porasin ja liimasin osan pulteista. Pari päivää myöhemmin pistin ankkurin ja loput pultit. Samalla etsin oikeat betat grigrin kanssa.

Järeämpi funkness device.

Nyt sitten Jussin jälkeen lähdimme iltareissulle Notkoon. Laskeuduin reitin ja testailin pultit funkness device -tyyppisellä ratkaisulla. Ilta oli kuuma ja hikoilin jo pultteja testatessa aika mukavasti. No pultit pysyi kiinni, joten eikun yrittämään. Alku on semmoista 6a-tason kiipeilyä, jonka jälkeen suuri hylly. Hyllyltä lähteekin hieman vaativampi pätkä, jonka kruksi sitten nostaa greidiä hieman. Kruksissa tuntui sormet lipeävän hikoilun takia, mutta sain puristettua eteenpäin. Ja loppukin meni käsikirjoituksen mukaan.

Tästä se lähtee. © Mikko

Huukkia saa käyttää, muttei oo pakko. © Mikko

Buttmove. © Mikko

Lepo kruksin jälkeen. © Mikko

Kiivetty. © Mikko

Reitin nimeäminen on meikäläiselle aina hieman haastavaa. Pultatulle reitille haluaisi antaa hyvän nimen, koska sitä kiipeävät muutkin ja vaatii muutenkin reitintekijältä enemmän panostusta. Reitin nimiehdotuksia oli mm. Supermiesten reitti (poikani ehdotus) ja Tekotaiteellista paskaa. Säästetään nämä nimet vaikka jollekin boulderpätkälle. Reitti sai nimekseen muistijäljet ja vaikeutta 6c:n verran. Toki muutetaan greidiä toistonousujen kommenttien mukaan. Muistiteema tuli tuosta muistin pätkimisestä pulttausvaiheessa. Muistijälkihän liittyy pitkäkestoisempaan muistiin. Aivoihin jää muistijälkiä, joita pitkin voi palauttaa vanhoja asioita mieleen. Näin käyneekin monilla kiipeilyreiteillä, joissa joutuu miettimään muuveja reitillä ja joskus reittien ulkopuolellakin. Lisäksi nimi on kunnianosoitus Toni Wirtasen lyriikoihin ja musiikkiin, joita suuresti arvostan.

Juhannus Olhavalla

Mulle sattui oiva mahdollisuus päästä viettämään Juhannusta Olhavalle. Vaimon tehdessä Juhannuksena kolme yövuoroa ja lapset mummolassa, pääsin katsomaan minkälaista keskikesän juhlaa suomikiipeilijät viettävät. Paikalle oli saapunutkin reippaasti porukkaa viettämään rentoa viikonloppua kiipeilyn ja retkeilyn parissa. Kiipeilijöitä oli laidasta laitaan yläköysittelijöistä wannabeträdittelijöihin sekä kokeneempiin kiipeilijöihin. (Teksti sisältää betaa miehuuskokeeseen ja Kaareen, tiedoksi on-sightia suunnitteleville)

Otinkin reissun kiipeilyn kannalta, vaikka telttayöt ja iltaoluset veivätkin parhaan terän miehestä. Ehkä kiipeilykokemukset eivät olleet kaikkein mukavimpia, mutta uskon että ne antoivat jotain henkistä kasvua. Siis en tarkoita mitään henkimaailman juttuja, vaan että sain ehkä kiipeilypäätä hieman paremmaksi. Jo Honey, jolla aloitin, joka on helppo ja hyvin varmistettava linja, tuntui jännittävältä. Tai varmaan trädi on-sightit on aina jännittäviä. Mutta koska on vain yksi mahdollisuus tehdä on-sight, en sitä yleensä halua jättää välistä. Vaikeammilla reiteillä kyllä ylököysittelen mieluusti alkuun. Mutta oman on-sight tason greideissä jos mennään, onnistununeen nousun tunne on erittäin palkitseva. Aloituspäivään sain vielä Kehrääjän ja Sammalrännin saittaukset tehtyä. Tuo sammalränni on kait hiljattain puhdistettu ja ei ole siis nimensä mukainen. Todella hyvää vitostason trädiä. Mutta kyllä siellä vähän singeriä oli jaloissa.

Juhannusyön temppuja.

Komeita miehiä.

Kattelin perjantaina jo erään porukan yrkkäilyä Miehuuskoe 6c reitillä ja lauantaiaamuna eli puoliltapäivin vein sinne yläköyden. Neljän kaljan krapulan (kolmekymppisten ongelma) tai huonon unen jäljiltä reitti näytti ankkurilla ollessa todella pahalta. Alku timakka hänkki ja lopussa nyrkkihalkeama joka aukeaa vaativan näköiseksi rakoseksi. No kyllähän siinä lämpesi ja homma rupesi pelittämään, kun betaneuvoja annettiin ja jammihanskojakin pääsi lainaamaan. Kahden yläköysiyrkän jälkeen köysi alas ja sendaus. Miehuuskoe suoritettu hyväksytysti. Jännää kuitenkin on, että vaikka tämä oli greidiltään vaikein mitä kiipesin, se jännnitti vähiten. Tutustuminen reittiin auttaa aivan älyttömästi.

Miehuuskoe.

Viimeinen varmistus, betana yksi nyrkkijammi ja laybackilla loppuun.

Jossain välissä kakkostelin Vekara variaation, oi miten helppoa ja mukavaa tulla perässä. Lisäksi Puntarin kiipeäminen oli hienoutta. Suurimman osan jo ruvetessa illanviettoon oli minulla vielä verkkaisen mukavan päivän jälkeen haluja kiivetä. Oli aika on-sight yrkätä Kaari. Ja rajoilla mentiin. Kruksissa olin kauan, tutkin ja epäröin. Etsin varmistuksille paikkaa, pari sainkin, mutta en ollut niihin täysin tyytyväinen. Etsin otteita ja näin pienen krimppilistan, en yletä. Sitten kiipesin alaspäin ja huomasin paremman paikan kiilalle. Pomminvarma, ajattelin. Otin kengät pois ja lepäilin kruksin alapuollella olevalla pikkuhyllyllä. Varmistaja poltteli tupakin, joten pulssi kerkesi tasaantua ja ajatukset kasaantua. Uutta yritystä ja jalat vain ylemmäksi. Ylsin listaan ja sain kruksin ohitettua. Kiiloja olin viljellyt ahkerasti, joten jatkot loppuivat. Reittiä oli vielä jäljellä, no onneksi liikkuvaleukoja roikkuu vielä matkassa, nyt vain yksittäisiä varmistuksia. Ei kahta samaan paikkaan. Lopussa katon ylitys kitkasläbille. Ylityksessä oli pitoni tai vastaava, mutta se piti ohittaa kiltisti ja hiipiä släbille. No joku 0.75 camu siihen meni ja siitä hiippailut toppiin. Yläankkureissa huomasin yhden jatkon roikkuvan valjaissa, vielä etupuolella. Kaulassa roikkui myös slingi, minkä olisi saanut siihen pitoniin. Ei ihan terävintä ajatuksenjuoksua. Tai ehkä ajatukset oli täysin kiipeämisessä. Aikamoinen kiipeilykokemus. Puoliltaöin vielä uinti kaupan päälle, aika mahtava Juhannus. Jurin tokaisu: "Nyt kun olen käynyt täällä, en ole elänyt elämääni turhaan" antoi illalle vielä muistutuksen. Elämme mahtavia aikoja, etuoikeitettua elämää. Voimme harrastaa ja käydä paikoissa vapaasti.

Leirielämää.

Luomun näköinen reitti.

Wannabeträdittelijöitä.

Joskus on hyvä katsella hetki maisemia.

Betaevoluutio

Kesäboulderoinnista mulla on jostais syystä mielikuva hikisenä rämpimistä varvukoissa, havunneulasia kengässä sekä paarmat ja itikat kiusaavat kilpaa. No kaikesta huolimatta päätin lähteä boulderoimaan. Ja vielä yksin. Ajattelin Nunnalahtea, mutta topopapereita etsiessä sattuikin eteen Maljasalmen topo. Eipä siellä vielä olla vierailtukaan, niin suunta kohti Outokumpua. Ja mitäpä löytyikään: Valtavan kokoinen murikka aivan tien vieressä. Reittien ollessa varjoisella puolen ja tuulen käydessä viereiseltä pellolta, boulderointi kesällä tuntuikin hyvältä. Itikoita toki paikalla oli, mutta ystävämme OFF karkoitti epämiellyttävät inisijät. Ja reitit oli laatupätkiä alakutosesta 7B:hen.

Lämppärinä toimi puu-ukko, jolta pitikin pakitella nätisti alas kaksi kertaa. Reitinlukuvirhe johti sammalmättääseen. Kolmannella kerralla sain reitin kasaan, heelhookkailin jossain neljässä metrissä kurkotellen sokkona otteisiin ja tuumailin vain että onneksi ei äiti tiedä mitä poika touhuaa. Lisäksi fläsäyttelin pari muuta laatupätkää ja rupesin projektoimaan Pikku nunnu 7A:ta. Koitin katsella rauhassa betat, ettei tartteisi montaa yrkkää laittaa. Yritysten määrä kuitenkin kasvoi ja kasvoi, samalla alkoi liikkeet ja otteet löytyä. Tällaisessa projektoinnissa mahtavaa onkin se yritys-erehdys-metodilla etsitty beta. Otteet tutkitaan tarkoin, mihin kohtaa kannatta sormet iskeä. Kroppa oppii jokaisella yrkällä taloudellisemman tavan liikkua. Kohdat missä vedetään rennosti ja kohdat missä puristetaan tai painetaan täysillä löytyy. Ja jos hyvin käy, reitti taipuu ja siitä tulee hyvä mieli. Niin kävi nyt.

Tarkoitus oli ottaa videolle kiipeilyä, mutta perillä huomasin että videokamerasta on akku loppu. Lisäksi kameran jalustasta puuttui se mokkula, millä kamera siihen kiinnitetään. Eli hyvin valmistauduttu. No sain kuitenkin yhden pätkän pokkarilla (anteeksi kuvanlaatu, kamerat on ala-arvoista tasoa). Tässä kuitenkin iloinen flässi:


Pitkä Mano 6C from Antti Turunen on Vimeo.