Miksi lopetin jääkiipeilyn

Moni kiipeilykaveri huomasi jääkamojen myynti-ilmoituksen kesän lopulla. Ja tämä johtaa kysymykseen miksi. Asiaa olenkin kypsytellyt pitkään ja se ei ole helposti selitettävissä. Ehkä tärkeimpänä syynä on ajan puute (vai oliko se rahan puute?). Vaikka jääkiipeilykertoja on ehkä 2-5 talvessa, haluaisin silti treenata niitäkin kertoja varten. Tämä taas vie aikaa muulta treeniltä talvella. Toinen tärkeä seikka on että perheellisenä sitä tahtoo olla perheen käytettävissä. Ja koska kesällä menee paljon aikaa kallioilla, on parempi jostain kohtaa ottaa aikaa kotiin. Ruuhkavuosien tylytyksessä vain ei kerkee. Tai kerkee, mutta se on aina jonkun toisen asian kustannuksella. Eri kiipeilylajien harrastaminen johtaa siihen, että missään ei pääse kehittymään kunnolla. Vaikkakin monipuolinen harrastaminen antaa hyvää perustaitoa kiipeilyn eri alalajeille. Pitäiskö olla kaikessa huono vai jossakin hyvä?

 

Toisekseen perusjään paukuttaminen käy hieman tylsäksi kun perustekniikan saa kuntoon. Tämä taas johtaisi vaikeampien reittien hakemiseen ja tämä taas vaatisi enemmän treeniä niin sisällä kuin ulkonakin. Ja onhan se vaarallistakin kun jäät ohenee ja varmistukset vähenee. Kyllähän sitä nykyisin tarkemmin miettii, että miten hyvin mikäkin on varmistettavissa ja mitä muita riskejä homma sisältää. Paskalla kunnolla ja vähäisellä kokemuksella riskit vaan kasvaa. Tai ehkä olen pelkuri, en uskalla kohdata enää kovempia haasteita? Tai laiska? En viitsi treenata. Luovuttaja?

Ja onhan nämä säätkin jääkiipeilyä ajatellen hanurista. Samaan aikaan alkaa boulderkausi kun jääkausi olis "parhaimmillaan". Eihän sitä tiedä miten nää säät menee, mutta uskon kyllä että talvet lyhenee ja lämpenee.

Vikahan ei siis ole siinä etten pitäisi jääkiipeilystä tai hakkujen kanssa touhuilusta, mutta ehkä se on helpoiten karsittavissa, jos jotain haluaa vähentää. Myös talviretkeilykin kiinnostaa, mutta sitä voinee tehdä ilman hakkujakin?

Itsensä huijaamista tää lopettaminen on. Noita kuvia kun kattelin niin ihan törkeän siistiä hommaahan se on. Eli palataan asiaan, sitten joskus!!

Focus hukassa

Kotona, puolet jengistä flunssassa. Ajatukset harhailee. Haluaisin kiivetä. Mielellään ulkona, mutta olisin liian kauan poissa. Onkohan tää jotain kolmenkympin kriisiä. Haluaisin mennä, kokea, kiivetä boulderii, kiivetä sporttii, kiivetä trädiä, vaeltaa, kiivetä jäätä, kiivetä mixtaa, teknoo, kiviä, kallioita, vuoria. Toisaalta haluan olla kotona, auttaa kotitöissä, olla lasten kanssa. Joskus jopa töissäkäynti tuntuu mukavalta. Sitä kultaista keskitietä. Koko nuoruuselämähän on menny johonkin tavoitteeseen menoa. Opiskelut, duunin saanti, kodin rakentaminen. Vaikka haluaa kovasti tasaisen ja mukavan elämän, sen saavuttaminen on mielenkiintoisempaa kuin itse määränpää. Tähän oli yks vanha sananlaskukin... No pakko sanoa että elän varmasti onnellisinta aikaa, mulla on työtä, lapset ja terveys. Siis mitä ihminen voisi muuta vaatia! Silti polte on.. Jonnekin. Se on varmasti ihan geeneissä ihmisellä. No oikeesti mulle riittää nää lokaalit huudit, eli siis ei ole tarvis matkustaa minnekään. Kun vään pääsis säännöllisesti toteuttamaan itseään. Ehkä se on tää talvi. Ja nää "ruuhkavuodet". Mutta en voi hyväksyä ajatusta että kyllähän sitä aikaa on joskus. Nythän sitä eletään!

Jääkausi avattu

Suoritimme pienen lauantaipäivän seikkailuretken Juhan kanssa Moisseenvaaraan. Tarkoituksena tietyski kiivetä hieman jäätä. Viimekertainen reissuni paikkaan on toissatalvena. Nyt lähestyminen sinne oli huomattavasti helpompaa kahdesta syystä. Ajoimme auton putouksen yläpuolelle, jolloin pääsimme lähemmäs kalliota. Toiseksi nyt ei ollut lunta vyötäröön asti. Edellisen kerran lähestyminen oli nimittäin urheilusuoritus sinänsä. Suksilla useampi kilometri ja upottavassa hangessa loppu. Nyt ei kerennyt edes lämmetä kun huomattiin olevamme mestoilla.

Yläköysimeinigillä ylhäältä varmistaen naputeltiin jäätä. Jäätilanne oli ihan ok ja lisää oli tulossa. Taidot sen sijaan ei kummoiset olleet, eli epävarman oloista etenemistä. Innostusta hommaan on, sillä ajatuksen olisi tehdä jossain vaiheessa jotain helppoja liidausnousuja. Silloinhan hommaan tulee mukaan monia elementtejä jotka lisäävät homman mielenkiintoa. Toki täytyy myöntää että taidot (eikä varusteet) liidaukseen eivät ole vielä todellakaan riittävät, mutta niiden hankkiminen on osa tätä harrastamista. Jää/mixtaliidaukseen tuleekin suhtautua asianmukaisella vakavuudella ja oikeilla varusteilla ja taidoilla.

 

Hankin Petzl Sarkenit käytettynä.

Rollomixedissä olikin ajatuksia herättävästi kirjoitettu mixtakiipeilystä: "Mun mielestä sitä ei kannata siten lokeroida mielessään; kiipeily ympärivuotisena harrastuksena vaan vaatii erilaisia lähestymistapoja olosuhteista riippuen - ja tietenkin muiden käyttäjien huomioonottamisen. Useimmilla ongelmana varmaan on kuitenkin se, ettei tarpeeksi helppoja mikstalinjoja "ole", vaikka helppoja jäälinjoja olisikin - tai toisinsanoen niistä helpoista mikstoista ei ole topoja - eikä mikstaa pääse samalla lailla treenaamaan kuin helppoa jäätä. Mutta ei sen mikstakiipeilyn tarvitse tarkoittaa 45 asteisella negalla figure-nelosten tekemistä." Niin totta. Eipä suurimpana intohimona ole mikään pultattu 45 asteen hänkki hakkujen kanssa, vaan släbiä ja kiipeilyä erilaisissa olosuhteissa. Mixtareittien topotus tai ylipäätään olemassaolo on aika pientä. Johtunee tietenkin harrastajien puutteesta ja kiipeilyn kehittymisestä niinkun meillä paikallisesti. Täällä kun ei ole vuoria ja muutenkin kalliot ovat vähän mitä ovat. Mutta toivottavasti vuosien saatossa täälläkin kiivetään hakkujen kanssa muutakin kuin moisseenvaaran pientä jääputousta. "Hakut nyt vaan sattuu olemaan se käytännöllisin tapa kiivetä yhtään mitään silloin, kun on pakkasta." Ja onhan meikäläisellä haaveena päästä kiipeämään jotain teknisempää vuorihommaa, niinkun alppityylillä, joskus. Mutta siis haaveitahan pitää olla. Vielä opetellaan ihan perusjuttuja paikallisesti, tästä ku ei nyt pääse vielä minnekään Chamonixiin hiihtolomalla. Enkä tiedä noista vuoristakaan, jotain korkeampaa etenemistä olisi kyllä kiva joskus tehdä. Sitten kun on sitä rahaa ja aikaa eli joskus viiskymppisenä. Mut tää nyt on vaan tätä höpinää, eihän mulla oo niitä hakkujakaan vielä...

Kolin rantakivi

Kolihan on meidän Pohjois-Karjalaisten ylpeys ja helmi. Kansallismaisemat ja kaikki. No kun on kalliota, on luultavasti kiviäkin. Ja nyt kävin ensimmäistä kertaa kolilla boulderoimassa. Siinä on vain pieni juttu, kivi on kansallispuiston alueella. No porukkahan on siellä käynyt ennenkin ja eikä siinä mitään. Hienosti reitit on putsattu, vaan otekohdat. Ei kyllä heti huomaa että tässä on boulderoitu. Laitoin kivestä kuvat ja koordinaatit 27cragsiin, kun haluan auttaa muitakin kiipeilijöitä löytämään kiven. En vaan osaa sanoa onko oikein laittaa tietoa näistä tämmöisistä kivistä. Toisaalta en halua että kenenkään omaisuudelle tai luontoarvoille tulisi vahinkoa. Mutta en myöskään pidä mistään sisäpiirin kiipeilypaikoista. En kylläkään usko että luonto kärsii tästä meidän toiminnasta kovinkaan paljon. Ainakaan jos rupeaa vertailemaan teihin, luontopolkuihin, hotelleihin, laskettelurinteisiin yms. Ymmärrän kyllä että kaikkia kaltseja ei tarvitse, eikä pidäkään putsata ja pultata. Boulderointihan on vähän harmaata aluetta. Mitä nyt ohimennen käydään vähän kiipeämässä kivellä. Joskus vähän rapsutellaan sammalta pois. En itse ainakaan lähde selvittelemään joka murikan access-asioita. Jos tulee viestiä, ettei siellä kiivetä, niin ei sitten. Muutenhan toi homma menee aika lähellä jokamiehen oikeuksia. Ainahan tulee miettiä missä kivi on ja onko siitä haittaa jos porukkaa siellä vierailee. Varsinkin jos porukkaa rupeaa alueella liikkumaan enemmänkin. 27cragsihän on mielestäni mahtava keksintö, mutta se että mitä sinne laittaa, voi olla joskus vähän arveluttavaa. Moni mahtava kaltsi ja boulderihan sieltä puuttuu. Se on toisaalta harmi, toisaalta ymmärrettävää. Mitä jos jonkun mökin viereisellä kalliolla alkaa käymään valtavat määrät esim. Venäjältä? Siis minulla ei ole oikeasti mitään Venäläisiä vastaan. Mutta ongelmaksi voi tulla että sieltä voi virrata suuriakin määriä porukkaa ja silloin voi olla että kaikki eivät noudata hyviä luonnossa/kaltsilla liikkumisen tapoja. Siis ymmärrän tämän, mutta silti haluaisin nekin kaltsit 27cragsiin. Minulla on ainakin naiivi usko kiipeilijöiden yhteisöön ja hyvään käyttäytymiseen luonnossa. Ja hommahan toimii molempiin suuntiin. 27cragsistähän löytyy esimerkiksi Imatran korkeuksilla oleva Venäläinen bouldermesta Triangular lake. Eiköhän suomalaiset ole siellä vierailleet, ja varmasti tulee vierailemaan. Tästähän 27crags hommastahan oli sloupin keskustelupalstalla juttua, ja kuten Rami siellä kirjoitti: "Mikä sitten olisi hyvä nyrkkisääntö 27cragsin käytössä? Jokaisella kiipeilykohteen kehittäjällä ja sen julkaisemista miettivällä on varmasti oma näkemys mahdollisiin tuleviin ongelmiin. Oma kantani on trädikiipeilyssä käytettyä slogania mukaillen: When in doubt, leave it out. Kohteen nimen ja reitit voi sinne laittaa, sijainnnin ja topotuksen voi hyvin jättää pois. Kannattaisi kuitenkin vakavasti harkita kaiken relevantin access tiedon julkaisemista." Ja koska en ole kyseisen kiven kehittäjä, siirsin 27cragsissä rantakiven sijainnin pois oikealta paikalta.

Mutta itse reissuun. Olin todella väsynyt työpäivän jälkeen. Kahtena edellisenä yönä toinen lapsistamme näki pahoja unia, ja niiden takia valvoi vanhemmatkin. No koska keli oli mitä parhain, oli tämä sääikkuna käytettävä. Samihan tiesi kiven sijainnin ja reittien nimet. Mieluisaksi projektiksi otin Boylondon 7A+:n. Koska kivellä ei oiken kevyempää ollut, piti lämmittelykin hoitaa kyseisellä repäisyllä. Eihän tämä ole kuin kahden tiukemman, mutta aika hienon muuvin reitti.

Eka muuvi tähän...

...ja toinen tähän, eiks oo helppoo?

Projektointihan noudatteli minulle tuttua kaavaa: Ensin tehdään moovit, mutta sitten kun lähetysyritys on, muuvit on unohdettu tai jostain muusta syystä tehdään väärin. No onneksi en nyt jäänyt jankkaamaan samalla betalla, vaan kokeilin uusia. Ja yhdellä yrkällä huomasin, että nehän meni. Sitten otettiin videolle:

Ja Sami "toehooker specialist" Koposen Bluetooth-lähetys:



Olihan siellä vielä Pinch and jump 7A+, jota kokeilin. Pinch onnistui, mutta jump ei. Mutta silti olin erittäin tyytyväinen reissuun. Kyllä meitsi saa oikeasti yrittää näitä seiskan bouldereita. Niin, ja ruska on hienoimmillaan. Kiipeily onkin paras syy lähteä metsään!

Boulderointi on vaikeaa

Olen yrittänyt vähän keskittyä ulkoboulderointiin. Käytiin Samin kanssa jopa Savonlinnassakin boulderoimassa. Mutta siitä reissusta ei jäänyt käteen muuta kuin reikiä sormiin. Vaikeelta tuntuu kaikki. Ei riitä tekniikka, jalat on miten sattuu ja krimppaus ei onnistu. Vähänkään dynaamisemmat muuvit ei osu otteille. No voi olla, että kokeilemani reitit ovat liian vaikeita/vaativia minulle. Siis Savonlinnassa, kuin esim. Uurossa. Pitäisi vetää kuuri 6a...6b reittejä varmalla tatsilla ja siitä siirtyä projektoimaan jotain tiukempaan.

Mutta sehän se on se koukutus boulderointiin. Kun se ei ole helppoa. Muutenhan se olisi vain kiven päälle menemistä. Usein bouldereitten kiipeäminen vaatii taitoa. Pelkkä kunto, voima tai kova tahto ei riitä. Itselläni olen huomannut ainakin henkisten asioiden kuten keskittymisen, itseensä luottamisen ja uskalluksen puutteen vaikuttavan reitin toppaamiseen ainakin yhtä paljon kuin sormivoima tai jalkojen pysyminen jalkiksilla. Toinen mielenkiintoinen ja koukuttava seikka on betan keksiminen, eli kuinka reitti kiivetään. Millä otteilla ja millaisilla muuveilla. Ja kuten englantilaiset käyttävät boulderista sanaa problem, kuvaakin hyvin boulderin betan löytämistä. Se on kuin peli, jossa etsit ja suoritat oikean tavan läpäistä ongelma. Onkin mahtavaa että kiipeilijät ympäri maailmaa etsii näitä ongelmia, ratkaisee ne ja jakaa sen muiden kiipeilijöiden kanssa. Näin on varmaa, ettei ne ainakaan koskaan lopu kesken. Aina löytyy uusi kivi tai ainakin uusi reitti vanhaan kiveen.

If you wanna know how to play the blues...
get yourself a woman! - Danko Jones

If you wanna know how to climb the rock...
get yourself a crashpad! - Kiviapina

Ei enää treeniä mulle

Kyllähän siinä niin kävi kuten ounastelin. Eli hieno treeniohjelmani ei toteutunut suunnitellulla tavalla. Vaikka ei nyt vielä olla edes ohjelman lopussa, olen jo vähän luovuttanut koko homman. Nimittäin kiipeilemässä käynti on ollut erittäin epäsäännöllistä. On vain viikkoja ja viikonloppuja, että jokin homma estää. Sitä kun pariutuu kolmivuorotyöläisen, siitä saa osansa. Oikeastaan noi boulderseinällä tehdyt kestävyystreenit olen saanut tehtyä. Ne nimittäin toimii. Ja ihmehän tuo on jos ei toimisi. Ei tuo kestävyys ole ollut koskaan mitää parhaita puoliani, joten kaikki vaikuttaa, kun lähtötaso on alhainen. Ehkä joku sellainen reeni pitäis vetäistä, jos tuo kesä ei vielä tule päälle. Muuten vedetään fiiliksen mukaan.

Näistä otteista saa kunnolla kiinni. © Heikki P.

Ja klippaaminenkin on hauskaa. © Heikki P.

 Mutta kehityksen huomaa, kun käy Joensuun areenalla vetämässä. Paremmin jaksaa joka kerta. Kun vielä jostain löytyis se rentous ja tekniikka. Jotenkin tuosta kestävyystreenistä tuli semmoinen fiilis, että se voisi olle pidempi kuin kolme viikkoa. Tosin jos mukana olisi kunnon köysittelykestävyystreeniä, voisi varmaan riittääkin. Ehkä ensi talvena paremmin. Nyt tekis mieli kalliolle.