Suoritimme pienen lauantaipäivän seikkailuretken Juhan kanssa Moisseenvaaraan. Tarkoituksena tietyski kiivetä hieman jäätä. Viimekertainen reissuni paikkaan on toissatalvena. Nyt lähestyminen sinne oli huomattavasti helpompaa kahdesta syystä. Ajoimme auton putouksen yläpuolelle, jolloin pääsimme lähemmäs kalliota. Toiseksi nyt ei ollut lunta vyötäröön asti. Edellisen kerran lähestyminen oli nimittäin urheilusuoritus sinänsä. Suksilla useampi kilometri ja upottavassa hangessa loppu. Nyt ei kerennyt edes lämmetä kun huomattiin olevamme mestoilla.
Yläköysimeinigillä ylhäältä varmistaen naputeltiin jäätä. Jäätilanne oli ihan ok ja lisää oli tulossa. Taidot sen sijaan ei kummoiset olleet, eli epävarman oloista etenemistä. Innostusta hommaan on, sillä ajatuksen olisi tehdä jossain vaiheessa jotain helppoja liidausnousuja. Silloinhan hommaan tulee mukaan monia elementtejä jotka lisäävät homman mielenkiintoa. Toki täytyy myöntää että taidot (eikä varusteet) liidaukseen eivät ole vielä todellakaan riittävät, mutta niiden hankkiminen on osa tätä harrastamista. Jää/mixtaliidaukseen tuleekin suhtautua asianmukaisella vakavuudella ja oikeilla varusteilla ja taidoilla.
 | |
| Hankin Petzl Sarkenit käytettynä. |
Rollomixedissä olikin ajatuksia herättävästi kirjoitettu mixtakiipeilystä: "
Mun mielestä sitä ei kannata siten lokeroida mielessään; kiipeily
ympärivuotisena harrastuksena vaan vaatii erilaisia lähestymistapoja
olosuhteista riippuen - ja tietenkin muiden käyttäjien
huomioonottamisen. Useimmilla ongelmana varmaan on kuitenkin se, ettei
tarpeeksi helppoja mikstalinjoja "ole", vaikka helppoja jäälinjoja
olisikin - tai toisinsanoen niistä helpoista mikstoista ei ole topoja -
eikä mikstaa pääse samalla lailla treenaamaan kuin helppoa jäätä. Mutta
ei sen mikstakiipeilyn tarvitse tarkoittaa 45 asteisella negalla
figure-nelosten tekemistä." Niin totta. Eipä suurimpana intohimona ole mikään pultattu 45 asteen hänkki
hakkujen kanssa, vaan släbiä ja kiipeilyä erilaisissa
olosuhteissa. Mixtareittien topotus tai ylipäätään olemassaolo on aika pientä. Johtunee tietenkin harrastajien puutteesta ja kiipeilyn kehittymisestä niinkun meillä paikallisesti. Täällä kun ei ole vuoria ja muutenkin kalliot ovat vähän mitä ovat. Mutta toivottavasti vuosien saatossa täälläkin kiivetään hakkujen kanssa muutakin kuin moisseenvaaran pientä jääputousta. "
Hakut nyt vaan sattuu olemaan se käytännöllisin tapa kiivetä yhtään mitään silloin, kun on pakkasta." Ja onhan meikäläisellä haaveena päästä kiipeämään jotain teknisempää vuorihommaa, niinkun alppityylillä, joskus. Mutta siis haaveitahan pitää olla. Vielä opetellaan ihan perusjuttuja paikallisesti, tästä ku ei nyt pääse vielä minnekään Chamonixiin hiihtolomalla. Enkä tiedä noista vuoristakaan, jotain korkeampaa etenemistä olisi kyllä kiva joskus tehdä. Sitten kun on sitä rahaa ja aikaa eli joskus viiskymppisenä. Mut tää nyt on vaan tätä höpinää, eihän mulla oo niitä hakkujakaan vielä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti