Seiskan trädi

Kuten taisin jo aikaisemmin mainita, mulla oli pieni hiitti saada 7a trädi kiivettyä. Paikallisilta kallioilta löytyy tasan yksi 7:n trädi-reitti. Se on Jani Lunnaksen 1998 ensinousema Get Up Stand Up. Reitti on lievästi hänkki ja seurailee koko kallion poikki menevää halkeamaa. Pätkä on hyvin varmistettavaa otekiipeilyä, eli sopisi sporttisemmillekin henkilöille kuin minä. Reittiähän ei ole kiivetty aikoihin (veikkaisin ettei kymmeneen vuoteen?) ja putsailinkin reittiä jo viime syksynä. Syksyn sateiden takia kalliolle ei tullut viime vuonna palattua, mutta nyt tuntui että aika on kypsä koittaa uuttaa tasoa luonnollisilla varmistuksilla olevalla reitillä.

Nooh, reittihän oli märkä. Ensiajatukset oli että jos sitä nyt yläköydellä koittaa, mutta käsiotteet oli sen verran kuivat, että liidiyrkkiä joutui koittamaan. Ekalla yrkällä ei camu mahtunutkaan halkeamaan, joten hätääntyminen ja varmistus huonosti kiinni. Sitten roikkumaan piissiin joka korkkasi parin sekunnin päästä. No seuraava varmistus olikin jo kunnollinen. Toisella yrkällä onnistuin klippaamaan edellisen piissin alta ja se yrkkä meni siihen sekoiluun. Sitten se kuuluisa viimeinen yrkkä. Ihan ok meni alku, mutta lopussa alkoi aika raskaalta tuntua. Sitten lipesi jalat (märkää ku oli, minun jalkatekniikassahan ei ole vikaa!), mutta kädet piti. Eeppistä taistelua ja yksi piissi vielä sisään. Ja kömmintä toppiin. Kyllä se kiipeily on hienoa tällaisina hetkinä. No miksei muutenkin. Jonkun sanomisia mukaillen: Hyvä päivä, kukaan ei kuollut ja kaikki pitää lajista -  paitsi Juha.

Laskeutuminen.

Mitään kiiloja ei ruveta nysväämään.

Se on ihan jyrkän näkönen. © Heikki P.

Samoin on tämä 5+ trädi.

Monomuuvi. © Heikki P.

Sit vauhdilla lepokahvoille.© Heikki P.

Pumpissa jo alkumetreillä. © Heikki P.

Sitten sitä kiipeilyn hienoutta. © Heikki P.

Loppupuolella vielä leiskataan pari muuvia. © Heikki P.

Hardcore superstar

Tuli viimein kiivettyä Hardcore Superstar 7B+ Uurossa. Ensinousu on parin vuoden takaa Rahomäen Jussin toimesta ja Koposen Sami sen toisti aika pikaisesti. Sen jälkeen kai reitti ei hirveästi ole toistoja saanut. Mutta kelpo probleema on kyseessä ja tässä hieman betavideota ongelmanratkaisua pilaamaan:


Hardcore Superstar from Antti Turunen on Vimeo.

Redpointed!

Jeah! Helpotus ja ilo on suuri kun sain tämän redpointtaus tuskailun päättymään. Tai no ei se ehkä tuskailua ole, vaan itse asiassa aika mielenkiintoista touhua, mutta ei sitä jaksais loputtomiin projektoida. Meikäläiselle kuitenkin köysigreidin kohotus reitillä Prinsessa Diana 7b+ Vuorivaarassa. Hommahan lähti aika tuskaisesti käyntiin. Jatkojen vienti ei tuottanut lähetystä, eikä seuraavakan yrkkä. Olin jo vähä matalissa fiiliksissä kiipeilyn suhteen. Mulla oli ajatus pienestä jalkabetan muutoksesta. Aikaa oli kalliolla menny ja ehkä yksi tai kaksi yrkkää jaksais vielä. Ajattelin vaan että nyt pitää psyykata kruksiin kunnolla, siis reitillä ollessa, palauttelukohdassa ennen kruksia. Eli Koposen tarinoista opittu runttu kehiin ja uusi beta salaisena aseena selvitin kruksimuuvin ja asetin vasemman jalan pienoiseen jammiin kohdassa jossa on aika pienet käsiotteet klippaupaikalla. Aikaisemmin manailin että en tuu kyllä jatkoa laittamaan tässä kohtaa, mutta nyt olin niin hyvin siinä, että mankkailin kädet! Eiku loppumuuvit ja eikun yhtä hymyä loppupäivä!

Lämpöä antaa mopolla tähtiin. © Filiz Çiçek

 Dianan lepokahvat © Edgar Cornejo

Dianan kruksissa. © Edgar Cornejo

Eli tämmöistä lokaalia kiipeilyä meikällä. Nyt vois siirtyä enemmän boulderoinnin pariin.

Stone Magnet

Kiipesin ensinousun uuteen reittiin Vuorivaarassa. Nimeksi tuli Stone Magnet. Nimi on taas pöllitty populäärikulttuurin tuotteesta. Semmoinen lyhyt bouldermainen reitti. Vaikeutta arvioisin 7a+:n verran. Oliskohan ollut toissa kesänä kun hoksasin että tuossahan voisi olla reitti. Tutkin tietty, onko otteita. Pistin yhden pultinkin reitin alkuun ja ideana oli että voisi käyttää viereisten reittien pultteja. Testailin muuveja, mutta silloin kruksi ei lähtenyt kunnolla ja huomasin myös että reitti tarvitsee toisen pultinkin. No nyt ajattelin että ehkä se on aika palata tuon reitin pariin ja lisäsin liimapultin. Samalla testasin muuveja ja löysinkin paremman jalkabetan jolla homma rupesi aukeamaan. No liima oli edellisen pulttauskerran jäljiltä, ja ilmeisesti tuubista ei tullut molempia liimaamiseen tarvittavia aineita, koska liima ei kuivunut. Eikun uuttaa liimaa ja nyt pysyy. Pari vuotta mietitty ja hierottu reitti meni sitten ekalla yrkällä. Tässä FA video. Reitti jatkuu vielä helpohkolla katon ylityksellä, jota ei näy videolla. Kamera kun piti sijoittaa kiven päälle.


Stone Magnet from Antti Turunen on Vimeo.

Jyväskylä

Uhrasin yhden päivän elämästäni Jyväskylän kivien halailuun. Mitään rakkaussuhdetta siitä ei syntynyt, mutta pieni ihastus kuitenkin. Alue 28.7:lla oli varsin mukavaa, erikoisia ongelmia ja hyvää keliä. Auringonpaisteessa traverse Vanha Liitto oli varsin miellyttävää. Projektointi Juhan kulmalla oli myös mukavaa Oulun seurueen kanssa.

Unelma jäi vielä unelmaksi.

Kuhan julma oli liian julma.

Nopeat vierailut päivän lopuksi vielä Herkulekselle, jossa nähtiin lähetysjuna Koponen-Liukkonen-Zuppa. Itse en junaan päässyt, mutta jospa se kyyti tulisi josku mullekin, oli sen verran hieno linja. Koposen Samin kiipeily oli taas vaikuttavaa. Flässit mm. Kuhan Julmaan sekä Herkulekseen ja pikainen 15 minuutin 8A sessio Paddingtonilla. Tässä video raakana - "Nyt lähetään kotiin".


Sami ja Paddington 8A from Antti Turunen on Vimeo.

Kaksi rataa

Vielä vähän videoo. Pahoittelen taas laatua, kameran käyttö ei vielä hanskassa. Ylivalotettua tavaraa tämäkin ja mausteeksi sitten säädin vähän lisää editoinnissa. Hehheh.. Eli pari rataa Vuorisenpurolta Kuopiosta, kiipeilytähtenä tietenkin Sami Koponen.


Vuorisenpuro from Antti Turunen on Vimeo.

To the next level

Jumi on voimaa, sanoivat voimanostajat joskus. Viikontakainen boulderreissu jumitti hartiat ja niskat tavalla, jota noissa lihaksissa en muista kokeneeni. Palautteluliikkeiden ja pienien hierontojen jälkeen sain kuitenkin paikat auki. En heti, mutta viikon mittaan. Yhdet nopeat sormilautatreenit viikolla ja lauantaina kiville. Vaikkei mulla ole oikein mitään pakkopäästä-projektia ole nyt ollutkaan, on pitänyt vähän laittaa tavoitteita, että jaksaa treenata. Ja tämä Humanoidi oli siihen tarkoitukseen hyvä. Mietin sitä jo alkukesästä, mutta mestoille ei kesällä tullut lähdettyä. Ekalla sessiolla avasin alun muuvit ja toisella loppupätkän. Sitten linkitys ja lähetys. Mikään kaunein kiipeilysuoritushan se ei ollut, kuten ei monesti minun kiipeilyt yleensäkään. Mutta väliäkös sillä vaikka nauhalle sen otinkin. Julkaistaan jossain vaiheessa.

Humanoidi

Mitään superfiiliksiä homma ei herättänyt. Varsinkaan jos vertaa viime syksyn Slippery When Wetin (7B+). Silloin olin ihan fiiliksissä vielä kotonakin. Nyt tulin kotiin ja iltapalalle lasten seuraan. Ja mitä tulee tylsyydestä itkemisestäni, varmasti jännempää oli olla viikolla DJ:nä ala-asteelle kuin käydä boulderoimassa.

Ansa kämmenkivellä.

Back to boulders!

Boulderprojektoinnin hienous oli kadonnut syksyn ensimmäisellä boulderointireissulla. Tiesin kyllä että siellä jossain se hienous on, se oli vahvasti läsnä viime syksynäkin. Tällä ekalla reissulla sitä ei löytynyt. Projektireitiltä onnistui noin kaksi ensimmäistä moovia. Hyvää projektoinitiainesta siis. Uudestaan kiven alle piti siis vaivauta. Toisella sessiolla muitakin muuveja alkoi löytyä, jolloin heräsi tunne, tämähän menee vielä. Se on sitä hienoutta, innostus ja jännitys nousee. Vain se kruksiliike olis. Kun saa päähän sen että nyt pistät siihen 100% ja se pysyy, niin silloin ollaan vahvoilla. Ja niin taas oltiin.


Buffalo Soldier from Antti Turunen on Vimeo.

Uusi treeni-innostus on taas päällä. Ehkä vähän myöhässä ollaan, mutta parempihan se on myöhään... Vähän tuossa sairastelin, oli aika masentavaa settiä. Mutta uutta motivaatiota kai siitä sai. Eihän sitä taas tiedä mihin se hukkuu, mutta parempihan se jojo-reenaus on kuin olla reenaamatta ollenkaan. Kai se liikunta on terveellistä?

Rohkeutta ja taitoa

Sami putsasi ja kiipesi aika hurjan linjan Outokummun Maljasalmen kivelle. Vaikeutta 7B+:n verran ja hienoutta kolmen tähden verran arvioi mies. Korkeus jotain seitsemän metrin luokkaa ja alhaalla nilkkoja turvasi kaksi pädiä.


Babelin torni 7B/+ from Antti Turunen on Vimeo.

Skumppa..mitä?

Oon kuullu juttuu että saa skumppaoikeudet ku nostaa greidiä ylemmäs. No vielä en oo mitään kuohujuomia hakenu kiipeilyn takia, enkä taida jaksaa vieläkään. Köysigreidin sain kuitenkin nostettua seuraavalle portaalle. Reittinä oli Heiniksen Fica 7b.

Flässiyrkän klippaus ihan ficasta © Aki

On se kyllä hieno huomata kun oon käyny tuollakin kaltsilla jo varmaan sata kertaa, että kun uudelle reitille menee, niin se on ihan uusi ja oma juttu. Tästä löyty kyllä älyttömän hieno kruksi. Loppumuuveja olin testaillu kahdesti, vähä niinkuin jatkoista käsin, niin olihan se ihan eri sitten vetää se oikeasti. Oli vähä on-sight fiilis kun etsin otteita ja jotain löytykin, koska pääsin ankkuripulteille. Aika mahtavia fiiliksiä välillä.

Kardemumma

Viimeinkin ja viimehetkellä sain kiivettyä Kardemumma 7B:n Uurossa. Kyseistä boulderiahan tuli projektoitua useampaankin kertaan keväällä. Maanantaina sattui onneksi olemaan vielä keliä. No lämpötila oli nollassa, mutta aurinko paistoi. Tai eipä aurinko paljon lämmittänyt kivellä enää neljän jälkeen, kun Matiaksen kanssa kivelle saavuttiin, mutta valoisaa olisi pari tuntia. Ja mikä ihmeellisintä, kivellä oli muita boulderoijia. Ensimmäinen kerta Joensuussa, kun törmää muihin pädinkantajiin. Hieno homma! Sormet kun oli saatu pelittämään ja muutama yrkkä takana, pienen sisäisen psyykkauksen jälkeen probleema taipui nopealla muuvittelulla. Aikaisemmin ongelmaksi minulla on koitunut pienet otteet, mutta jostain on näköjään tarttunut sormivoimaa. Reissusta ei tullut kuvia, mutta tässä youtubesta löytynyt Komun Villen veto. Reittihän on Villen ensinousema.

Minun betat oli erilaiset, muuveja tuli muutama enemmän. Mutta tällä pätkällä onkin mahdollisuuksia moneen eri tapaan. Nyt kai sitä pitää siirtyä talviaikaan ja sisälle treenaamaan.

Kylmä kivi saa miehen onnelliseksi

Varsinkin kun saa oman greidin paukuteltua pari plussaa ylemmäs. Sain nimittäin kiivettyä Jerosta boulderin Slippery When Wet 7B+. Ihastuin reittiin kun Samin kanssa käytiin kivellä pari viikkoa takaperin. No silloin tuli testattua reittiä ja sinne oli pakko sitten päästä uudestaan. No onneksi sain Tatun mukaan viikko takaperin, jolloin sain muuvit hiottua kohdilleen. Ja tänään, kun oli viimeinkin sateesta taukoa, pääsi uudestaan yrittämään. Kun sain sormet lämpimäksi ja muuveja kohdalleen, piti vähän keskittyä ja sittenhän se meni.

Persmaasta lähdetään pieneen open hand koloon tai krimppiin(?), sitten pari huukkia...

...ja vasen käsi todella nihkään kanttislouppiin...

...ja tässä oikean jalan nosto pienelle listalle (olkapäät kannattaa olla kunnossa), sit vasen käsi oikean viereen...

...sitten kättä ylemmäs paremmille otteille. Tässä vähän jalat karkasi.

Joskus 27cragsistä katsellessa ajattelin että tää on joku liian vaikea kanttisysteemi. Mutta nyt siis todella siisti reitti! Varsinkin kun se on kiivetty. Ei kai sinne muuten kolmea kertaa viittis ajaa 60 km suuntaansa. Ja kai sitä diggaa tästä lajista...

Jero

Tämänkertainen ruskaretkemme vei meidät Jeroon. Paikka on Joensuusta semmonen kuuskyt kilsaa. Aika lähelle Kolia mennään nytkin, tosin nyt ei olla kansallispuiston alueella. Varmaan Äiti-Kolin kivenpoikasia nämäkin. No ensimmäisenä suunnattiin Kämmenkivelle, jossa mulla oli jo viime syksyltä projektiksi jäänyt Ville Kiisken Soffa 7A. Silloin sen toppaus oli todella lähellä, mutta aika loppumuuveilla jumituin ja alaspäinhän sieltä silloin tultiin.

Soffa lähtee lähtee tästä. © Sami K.

No ekat lämpät koitin 5+:n highballilla, mistä tipuin sitten aikas korkeelta. Kuvassa tosta keskeltä. Eipä se sitten oikein maistunut ja jäi kiipeämättä. No sormet kun sai lämpimäksi niin eikun projektoimaan soffaa. Parin yrkän jälkeen alkoikin satamaan vettä. No aattelin että nyt se on pakko vetäistä, muuten se taas jää projektiksi. No aika huonolla tekniikalla (pikkaisen jalatkin hipaisi pädiä) sain topattua. Vettä tuli jo aika reippaasti, kun olin kiven päällä. No ihan jees, mutta ei se tuntunut NIIN hienolta reitiltä kuin viime syksynä. Onneksi sade loppui ja aurinko kuivasikin kiven aika nopsaan. Sami vetäisi Penttisen Pasin modernin klassikon: Humanoidi 7C:n ensinousua vastaavalla betalla. Samihan on reitin kiivenny jo aikoja sitten, joten eihän siihen montaa yritystä tarvittu. No kun kivi oli kuiva, oli hyvä vetäistä nätimpi versio soffasta ja alkuun eri betatkin. Soffan alkuun on mahdollista vetää monella eri tyylillä, otteita on. Tärkeintä on vaan saada vasen käsi tuohon mihin tulee sitten heelhookki. No katsokaa video, niin siitä se näkyy:


Jero Bouldering from Sami Koponen on Vimeo.

Kiivettiin vielä muutama meille uusi reittikin. Kiipesin humanoidin takaa olevan kanttitraversen ja annoin nimeksi Androidi. Onhan tätä varmaan kiivetty, mutta ei ehkä näin pitkänä versiona. Putsailin tätä nimittäin viime syksynä. Erittäin kiva, suosittelenkin varsinkin jos on ensimmäisiöä kertoja boulderoimassa. On sen verran helppo. Vaikeampi sen sijaan oli nimetön 6C. Probleemi vaati alussa vähän voimia ja loppu oli aika henkinen. Ei kovin vaikea toppaus, mutta aika pelottava.

Loput voimat kulutettiin kanttikivellä, missä rupesin projektoimaan Slippery when Wettiä. Hyvin lähti aukeamaan, viimeinen tiukempi muuvi jäi tekemättä. Ja onhan siinä vielä toppauskin mahdollista tyriä moneen otteeseen... Mutta tämä on kyllä kiivettävä jossain välissä. Sami puolestaan projektoi ja kiipesi Omintakeisia makeisia. Aivan huikea vasemman käden siirto kesken dynon. Sekin selviää videolta:



Omintakeisia makeisia from Sami Koponen on Vimeo.

Vesisade ja auringonvalo katoaminen ajoi väsyneet boulderoijat takaisin sivistyksen pariin. Hyvin maistui edellisenä yönä tehty hirvipaisti vielä iltapalaksi.

Nunnanlahti

Hyvät sessarit Nunnanlahdessa. Paikkahan on Juuan kiviteollisuuden sydämessä, Tulikiven tehtaan kupeessa Kuhnustassa. Alueelta löytyy bouldereita topon mukaan paljonkin, mutta nyt olimme vain ns. isolla kivellä. Makeita reittejä, joista tällä kertaa hienoimapana Kolumbo 7A:n onnistuin topittamaan. Pakko kyllä sanoa, että oli aika makea reitti. Ei voimakrimppiä, vaan muutama pinchi ja yksi pieni saideri. Tasapainoilua ja kurkottelua. Onneksi oli valmiit betat, muuten olis ollut vaikeeta.

Tatu näytti mallia ja kiipesi Sithin Paluu 7B:n. Otin jopa videolle, vaikka nauhoitusnappia tuli painettua hieman liian myöhään.


Sithin paluu 7B from Antti Turunen on Vimeo.

Tämähän oli meikäläiselle eka kerta Nunnanlahdessa, mutta ei varmasti viimeinen. Hienoja reittejä ja kivenlaatu on ihan ykköstä.

Seiskan puolelle

Tommy Tabermann oli hieno mies, samoin Tommy Taberman 7a+ on hieno reitti. Paikkana oli siis Vuorivaara ja perjantai-ilta 10.8.2012. Sain kiivettyä ensimmäisen köysiseiskani. Tommyyn tutustuin viime kesänä, ja reitti tuntui silloin naurettavan tiukalta. Tänä kesänä kuitenkin turhauduin Prima vera de las Ficasin työstöön, joten siirryin kokeilemaan Tommya. Alkuun löytyikin beta suht nopeasti. Ja kiipeilyllistä voimaakin oli varmaan tullut, kun voimaosuus taipui suht helposti. Mutta puolivälissä toiseksi viimeisen pultin kohdalla sai hakea tekniikkaa useampaan kertaan. Eikä se beta ollut vieläkään ihan varmaa, mutta oikea se taisi olla.

Jatkojen vienti, joka oli samalla oikea yrkkä, päätyi epätoivoiseen riuhtaisuun viimeisellä vaikealla muuvilla. Kädet oli pumpissa ja epäilys että kestävyys riittäisi, kalvoi mieltä. No kunnon levot ja uusi yritys. Yritin olla niin rauhallinen kuin vain pystyi. Aika hyvällä tekniikalla pääsin sen viimeisen vaikean muuvin alle. Ei siinä ollut kauhean hyvä lepäillä, niinpä ylöspäin yrittämään ja sain käden sellaiseen puolijammaavaan otteeseen. Jes! Nyt ollaan voiton puolella. Viimeisen pultin klippaus on hyvältä otteelta, sellainen siderkahva. Mutta se oli täysin märkä. No siitä pidin tiukasti, ja ajattelin että sitten tiputaan, mutta jatkohan siihen oli vielä laitettava. Klippaus onnistui. Edessä oli vielä nelosen kiipeilyä pari metriä. Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta onnistuuhan se tippuminen siitäkin. Ansa oli varmistelemassa ja huuteli että nyt rauhoita. Olihan siinä jo focus vähän karkuteilla, mutta sain rauhoitettua mielen ja kiipeilin rauhallisesti toppiin. Klippaaminen ankkuriin oli tietysti hienoa. Varsinkin kun reitin projektointi oli lähestulkoon oman betan varassa, ja vaati sen 4-5 sessiota.

Ja se kadonnut kiipeilykunto, se löytyi sisältä. Tuli käytyä pari kertaa sisäseinällä, vaikkei se oikein meikäläisen mieleen näin kesällä ole. Ne harvat kerrat kun kiipeämään pääsee, se tulee tehdä ulkona. Mutta sateiden ja ajankäytön takia pari sessiota Areenalle voi olla hyvästä. No ei se kunto kyllä vielä mikään hyvä ole, mutta riittävä näille meidän lyhyille reiteille.