maanantai 3. kesäkuuta 2013

Betaevoluutio

Kesäboulderoinnista mulla on jostais syystä mielikuva hikisenä rämpimistä varvukoissa, havunneulasia kengässä sekä paarmat ja itikat kiusaavat kilpaa. No kaikesta huolimatta päätin lähteä boulderoimaan. Ja vielä yksin. Ajattelin Nunnalahtea, mutta topopapereita etsiessä sattuikin eteen Maljasalmen topo. Eipä siellä vielä olla vierailtukaan, niin suunta kohti Outokumpua. Ja mitäpä löytyikään: Valtavan kokoinen murikka aivan tien vieressä. Reittien ollessa varjoisella puolen ja tuulen käydessä viereiseltä pellolta, boulderointi kesällä tuntuikin hyvältä. Itikoita toki paikalla oli, mutta ystävämme OFF karkoitti epämiellyttävät inisijät. Ja reitit oli laatupätkiä alakutosesta 7B:hen.

Lämppärinä toimi puu-ukko, jolta pitikin pakitella nätisti alas kaksi kertaa. Reitinlukuvirhe johti sammalmättääseen. Kolmannella kerralla sain reitin kasaan, heelhookkailin jossain neljässä metrissä kurkotellen sokkona otteisiin ja tuumailin vain että onneksi ei äiti tiedä mitä poika touhuaa. Lisäksi fläsäyttelin pari muuta laatupätkää ja rupesin projektoimaan Pikku nunnu 7A:ta. Koitin katsella rauhassa betat, ettei tartteisi montaa yrkkää laittaa. Yritysten määrä kuitenkin kasvoi ja kasvoi, samalla alkoi liikkeet ja otteet löytyä. Tällaisessa projektoinnissa mahtavaa onkin se yritys-erehdys-metodilla etsitty beta. Otteet tutkitaan tarkoin, mihin kohtaa kannatta sormet iskeä. Kroppa oppii jokaisella yrkällä taloudellisemman tavan liikkua. Kohdat missä vedetään rennosti ja kohdat missä puristetaan tai painetaan täysillä löytyy. Ja jos hyvin käy, reitti taipuu ja siitä tulee hyvä mieli. Niin kävi nyt.

Tarkoitus oli ottaa videolle kiipeilyä, mutta perillä huomasin että videokamerasta on akku loppu. Lisäksi kameran jalustasta puuttui se mokkula, millä kamera siihen kiinnitetään. Eli hyvin valmistauduttu. No sain kuitenkin yhden pätkän pokkarilla (anteeksi kuvanlaatu, kamerat on ala-arvoista tasoa). Tässä kuitenkin iloinen flässi:


Pitkä Mano 6C from Antti Turunen on Vimeo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti