Ensimmäistä kertaa Olhavalla

Tämän kesän kiipeilyreissuni kohde oli Olhava, tuo Repoveden kansallispuistossa oleva Suomen kiipeilykallioiden äiti. Kallio joka jylhyydessään ja kauneudessaan tarjoaa suuren määrän kiipeilyllisiä kokemuksia, joita on vaikea muualta Suomesta hakea. Samin kanssa oli reissu lyöty lukkoon jo aikaisemmin ja loppumetreillä saimme mukaan Onnin ja Ansan. Varsinkin Ansan saaminen mukaan oli hienoa, sillä hän tietää Olhavan reitit melkosen hyvin ja muutaman muunkin jutun opin reissun aikana häneltä. Matkalla satoi vettä runsaastikin, mutta paikan päällä oli vielä kuivaa. Ja miten viehättävä paikka onkaan, retkeilyalue (kaivo, vessa, nuotio- ja telttapaikka) siinä kallion vieressä. Hienoutta.

Mutta koska sade-ennusteet eivät luvanneet poutaa koko päiväksi, teltan pystytyksen jälkeen siirryttin veneellä laatalle. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Salaman. Räkkiin tuli kamaa aika reippaasti, olihan kyse on-sightista. Pakko myöntää, että aika jännää hommaahan se oli vaikkakin varmistuksia sai hyvin ja mitään kruksia ei oikein ollut. Reitillä pääsin oikeastaan jammaamaan kunnolla ensimmäistä kertaa. Vaikka jammauskokemukseni oli lähes nolla ja oppi jammaamiseen on saatu netistä, onnistui jammaus yllättävän hyvin ja tykkäsin hommasta kovasti. Ja ankkurin klippaus oli todella hienoa yli 30 metrin trädijyystön jälkeen. Seuraavaksi samantyyppistä hienoutta oli tarjolla Ruotsalaisten reitillä, joka meni saittina sekin. Illan loppuun vielä dihedraalihalkeama Suuri Leikkaus yläköydessä. Vedin reittiä reippaalla tahdilla ja pieni kosteus reitillä rupesi jo vähän lipsuttelemaan tossuja. Ajattelin että nyt tippuu, mutta yläköydessä kun voi vähän urheillakin, niin hyppäsin dynon reitillä olevaan puuhun, johon jäin roikkumaan hetkeksi yhdellä kädellä. Siinäpä sitä olikin ekalle illalle. Käytiin vielä poikain kanssa soutelemassa lammella ja bongailtiin reittejä.

Sami Ruotsalaisten reitillä.

.

Siinähän se Eklipsi on.

Toisena päivänä oli meiniki kokeilla hieman vaikeampaa ja ajattelin kokeilla Jossea, jolla oli vaikeutta 6-. No jossain vaiheessa siihen vaan tulikin semmoinen pieni kruksi ja huomasin, että ei jaksa. Katsoin alaspäin, viimeinen piissi oli noin metrin alapuolella. Meinasin jo kiivetä vähän alaspäin ja tiputtautua camuun, mutta päätin kuitenkin etsiä varmistuksen ja ottaa levon siihen. Pikku pumpissa siinä sitten etsin vaakahalkeamaan jonkun ehkä #0.4 camun. Siinä sitä sai sitten lepäillä ja sen jälkeen loppureittikin meni.

Samin kiilanlaittotaidot vain kehittyy.

Sami tuli jossain vaiheessa liidaamaan Kanttia, tuota Suomen kuuluisinta reittiä. Itselläkin oli mielessä jo useita päiviä ennen reissua Kantin flash-nousu. Kuitenkin aloin pahasti epäröidä nähdessäni koko komeuden ensimmäistä kertaa. Vasta Samin liidin jälkeen arvelin että pitää se kokeilla liidata. Eihän siihe kuole... Jännää touhuahan se oli ja tuli todella keskityttyä kiipeämiseen. Jossain puolen välin tienoilla pultin kohdalla vähän katselin maisemia, mutta loppu meni täysin reittiin keskittyen. Lopussa oli vielä herkempi kohta viimeisen pultin kohdalla, jota sai miettiä jonkun aikaa.

Kantin liidaus vaatii kanttia.

Ensimmäiseen halkeamaan piissi, niin voihan sitä vilkutella kameraan.

Siellähän on ihan hienon näköistä muuvittelua.

Nyt ollaan jo voiton puolella, eiku rauhassa vain.

Sain sen kuitenkin kiivettyä. Se oli itsensä ylittämistä taas kerran. Aivan mahtavaa! Kun olin varmistellut Ansan, pidettiin mustikoidensyöntitauko kallion päällä. Kerrankin Suomen kesä tarjoaa minullekin jotain hyvää. Aurinkoa, sateen jälkeinen lämmin sammal paljaiden jalkojen alla ja herkullisia mustikoita ruhtinaallisen paljon. Eikä itikoita.

Kokeilin myös sporttireittiä Luonnonlapsi, joka ei kyllä mennyt. Otin sitten reitiltä vähän kuvia Samin muuvitteluista Omalla Planeetalla. Reittihän ei vielä Samilta taipunut, oli märkiä otteita ja lähetysmestarikin hieman sairaana. Toivottavasti ensi kerralla.

Herra Selkä Omalla Planeetalla.

Onnilla on paras tyyli.

Samin DWS oli korkein.

Ja minäkin uskaltauduin.

Uinnin jälkeen päätettiin lähteä yläköysittelemään Eklipsiä. Teippailin nyrkit nyrkkijammailun toivossa, mutta eihän siinä saanut kuin pari nyrkkijammia alussa. Sitten halkeama leveni niin suureksi että nouseminen vaati reisijammia, laybackkia sekä kaikkea ihme änkeämistä. Siis olihan siellä hyviäkin otteita, mutta välillä oli pelkkää halkeamaa. Onneksi kivenlaatu on sellaista kiteistä, niin kitkat oli kyllä hyvät. Reitti veti kyllä mehut miehestä. Siis kokonaisvaltaisesti, ei ollut vain forkut pumpissa vaan olin väsynyt koko mies.

Viimeisenä päivänä olikin vuorossa Olhavan ensimmäinen reitti Vekara 6-. Aika jänskä reitti sekin, mutta meni on-sighttina. Ajattelin vielä loppuun jonkun helpon reitin mukavuushaluissani, ja ajattelin liidata Hyllyn jolle greidiksi on annettu 4. No mukavuudet kyllä hävisi jo tuolle hyllylle noustessa pienellä rannarilla isossa halkeamassa. No mukava reittihän se oli. Vähän sammaleista settiä löytyi yhdestä kohtaa, mutta ehjänä päästiin ylös asti. Köysidrägiä oli kyllä reitin lopussa valtavasti. Loppurannarissa vedin ensin köyteen löysiä, sitten kiipesin eteenpäin. Pahin hauispumppi tulikin kun vedin ylimääräiset köydet ylös.

Aika hienoja kokemuksia kaikki. Ja kaikkien hienojen reittien päälle sai istuskella paljain jaloin yläankkurilla kallion reunalla ja varmistella kakkonen hienossa maisemassa. Eiköhän tännekin tule vuosien saatossa palattua, useampaan kertaan.

I love moisseenvaara

"I love moisseenvaara" tuli postattua lärvikirjaan pienessä sievässä hiljattain. Nyt päästiin pitkästä aikaa tuonne Joensuun seudun uudelle kalliolle. En oikein ole varma mikä siinä mestassa kiehtoo. Sinne lähetyminen ei ole kaikista helpoin, ei mitään mielenräjäyttävää kallioprofiilia, on ryteikköä ja sammaleista släbiä. Osa tuon paikan tykkäämisestä varmaan johtuu sen uutuudesta. Olen päässyt mukaan putsaamaan reittejä, jolloin paikka todella tuntuu omalta. On ollut ilo huomata kuinka moni muukin jaksaa kesäkuumalla, itikoiden ja paarmojen kanssa, mennä sinne harjaamaan ja pulttaamaan. Ja hienoja reittejähän siellä on. Nyt ei kuitenkaan kiivetty yhtään, harjailtiin trädireittejä. No kuten yleensä todetaan, ei ne reitit sieltä minnekään karkaa. Kerkiihän sitä ensi kerrallakin. Välillä satoi vettä, mutta onneksi reittini kulkee katon alla, joten se ei paljoa haitannut. Pientä teknoamista tuonne katon alle, kun laskeuduin katon päältä.

Trädiprojekti odottaa kiipeämistä.

Olen vaan nyt miettiny ankkuripulttien paikka tai laitanko pultteja lainkaan. Reittihän menee dihedraalissa katon alle, jossa poikkaria muutama metri vasemmalle. Siinä katto laskeutuu alaspäin. Tästä olisi mahdollista kiivetä jo olemassa olevalle ankkurille vasemmalla, mutta reittiin tulisi sellainen mutka että köysikitka olisi jo aika paha ankkurilla. Ja reitiltä kamojen putsaus tuolta ankkurilta ainakaan ei onnistuisi. Toinen ajatus olisi laittaa ankkuri katon alle, varmasti monen mielestä mukavin vaihtoehto, reitin putsauskin onnistuisi siitä. Mutta löysin eilen vielä kolmannen mahdollisuuden, nimittäin kiivetä reitti katon vasemmanpuoleisen möykyn kohdalta. Tämä vaan vaatisi vähän pienempää kamaa. Kokeilin pienintä liikkuvaleukaistani reittiin, metoliuksen #2 mastercamia. Ei mahtunut. Eli reitti vaatisi pari #1 tai #0 mastercamia tai jotain BD C3:sia. Lisäksi reittiin tulisi hieman eri meiniki verrattuna alun 5-greidin kiipeilyyn. Eikä reitti olisi mitenkään looginen: Pitäsi laittaa kattohalkeamaan nuo pari pientä varmistusta, kiivetä alaspäin ja sitten vasemmalta tuon vasemman möykyn päälle. Kuitenkin ajatus reitin toppaamiseksi trädinä kallion päälle kiehtoisi. Tai sitten ankkuri ihan kallion yläreunaan. Mutta olishan siellä laskeutumispuita, joten siksi minusta on vähän turha kylvää pultteja sinne, missä niitä ei oikeasti tarvita. Sitten on vielä se mahdollisuus että kuvassa näkyvälle sammalosiolle tekis yhden pulttireitin ja se menisi tuon kattomöhkäleen päälle. Tätä pitää pohtia...

Pässivaara

Kesämökkireissu Lieksan suunnalla toi pienen visiitin Koiravaaraan Pässivaaran kalliolle. Kävin joskus syksyllä vesisateessa ohimennen katsomassa paikat ja jäi semmoinen fiilis että tänne vois tulla boulderille. Paikka löytyy noin 15 kilometriä ennen Lieksaa, jos tullaan Joensuusta päin. No tottahan on että mestassa olis potentiaalia, ainakin joihinkin koviin bouldereihin tai sitten erittäin lyhkäsille trädeille. Mutta korkeutta ja lohkareita on kumminkin sen verran että ilman useampaa pädiä ja spottaajaa ei kannata mestoille lähteä.

Hieno pikku cave. Katossa tosin aika nihkeesti otteita.

Itselle ajattelin projektia luolan reunasta josta kömpisin kallion päälle. Läksin laskeutumaan kalliolta harjan kanssa, ja huomasin että tässähän tulisi melkein solokiipeilyn ainekset, jos tätä lähtee alhaalta nousemaan. Siis yläosa on kyllä suht loiva ja varmasti otteitakin löytyisi. Mutta arvelin putsaamisen jättää, sillä yksin en tästä kiipeäisi.

Boulderprojekti...

...joka päättyy släbisooloon?

Loppupeleissä tämä suora krimppiseinä tarjosi kiipeilyllisen haasteen tälle päivälle.

Kahvairroittelua

Kesäloma. Normikiipeilijä varmaan asuisi kallion alla, mutta mulla on tainnut kiipeilykerrat olla yksi per viikko. Muutama reissu heinikseen on kyllä ollut mukavaa settiä. Kun ei toi seiskan metsästys Prima vera de las Ficasilla tuota tulosta, aloittelin uutta projektia: Tommy Taberman 7a+. Vähän voimallisempi reitti. Voisi taipua seuraavalla kerralla, tai sit ei. Eihän näistä tiedä. No viime heiniskerta nosti kuitenkin bouldertasoa plussan verran, kun tuli repäistyä cono-boulder vuorivaaran kyljestä. Voimareitti sekin.

Samin kanssa mentiin erään kuuman päivän päätteeksi boulderoimaan repokivelle. Kavereina meillä oli pari itikkaa sekä muutama paarma. No seuraavalle boulderkeikalle taidan valita hieman viileämmän kelin ja pidemmät housut. Saimpahan esiteltyä uudet reitit Samille. Mutta Byggmästaren lähetyksessä sen aloituskahva rasahti ikävästi. No Sami sai kiivettyä reitin, mut ote lähti pienellä vetäisyllä irti. Nyt tässä ihmettelen, pitäiskö se käydä liimaamassa takaisin. Luulen, että tuskin kukaan pystyy istumalähtönä sitä vetämään. Ja seisomalähdössä ei paljon ole ideaa. Lisäksi siihen Sami projektoi vasemmalle päin toista reittiä. No jätettiin kahva sinne odottelemaan. Voi olla että liimaan sen takaisin.

Hyvä ote, mutta huonosti kiinni.

Sami sai kiivettyä toiselle puolen uuden reitin: Tuttiritari 7B. Ja teki sen vielä mahdollisimman pitkäksi. Noin 17 muuvia. Eli ihan napakkaa settiä joka jäikin minulta puoleen väliin. Päivän päätteeksi koitettiin etsiä lisää kiviä. Ja löytyhän niitä, mutta poikasia olivat.

Sami putsailee Tuttiritarin loppukanttia.

Repokivi

Juhannuspäivä ja olen yksin kotona. Rouva on töissä ja lapset mummolassa. On taas pitänyt raksata, mutta hommat on siinä vaiheessa että parempi jatkaa huomenna. No mitäs sitä tekisi? No onhan se "lähiboulderi" vielä kiipeämättä. No eikun kivelle uusia probleemia ratkomaan. Vaikkei yksin kiipeäminen nyt ihan parasta ja eikä ehkä turvallisintakaan ole, olin ihan innoissani kivellä noin kolme tuntia. Ja saihan siinä puhdistettua ja kiivettyä kolme reittiä. Kaikki omalla tavallaan hienoja. Mutta ehkä paras on Byggmästare, jonka greidasin 6C:ksi. Voi olla vaikeampikin, hankala sanoa. Odotellaan toistonousuja, eiköhän ne numerot sitten mene kohilleen. Ajattelin ensin kivelle nimeksi Juhannuskivi, juhannupäivän kunniaksi. Menomatkalla kuitenkin laiha kettu juoksi tien yli ja katseli siihen malliin, että annoin kiven nimesin Repokivi. Ja myös sen takia kun lähellä on Repokallio niminen mestakin.

Found a stone

Piti käydä vähän etsiskelemässä kiviä, jos löytyisi jotain boulderia lähempänä Joensuuta. Siis onhan mulla "paikallisista" bouldereista suurin osa vielä käymättä, mutta kun kaikki tahtoo olla vähintään 50 km päässä, niin pitäsi melkein koko päivä varata kivenhalaukselle. Olenkin jo pari viikkoa sitten tulostellut karttoja mahdollisille lohkarelöydöille. Kivien ja kallioitten etsiminen on kyl ihan mukavaa puuhaa, semmosta suunnistamista ja etsimistä. Ymmärrän kyllä noita geokätköilijöitä. Löytämisen ilo ja erikoiset paikat. Itse kyllä suunnistan ihan kartan avulla, ilman mitään gepsejä. Pysyy paremmin kartalla.

Mutta kuten yleensä, noin yksi kahdestakymmenestä on sellainen kivi, mikä jotenkin sopisi kiipeilykäyttöön. Hommahan alkoi varsin reippaasti, heti huomasin hakkuuaukealla hyvän näköisen lohkareen. Ajattelin että nythän näitä voisi löytyä, mutta loppureissulla ei kyl yhtään järkevää murikkaa löytynytkään. Tulipahan ulkoiltua ja joku päivä voi käydä vetäisemässä pari uutta linjaa.

Tuohon koivujen oikealle puolen ajattelin yhden probleemin.

Tässä on aika sileä seinä, saa nähä löytyykö otteita.

Tämä puoli on aika släbiä, mutta alareunaan saa ihan herkullisen traversen.

Perussettii

Torstain iltakeikalla Primavera de las Ficas sai taas suuren määrän yrityksiä lisää. Oisko ollut viisi liidiyrkkää ja aina lopun krimpeillä putoan. Ja syynä taas nuo jalat, ne eivät mene tiukoissa paikoissa sinne minne pitäisi. Alkaa reitti tulla jo aika tutuksi. Mutta taas mukava reissu vuorivaaraan.

Lauantaina pääsin ensimmäistä kertaa Havukkavaaran kalliolle. Pieni kiva kallio Uimaharjun takana. Alkuun on-sighttasin Moon is Raisin 6a:n. Tradiharjoittelu Babylon 5+ reitillä oli aika karmeaa settiä. Minulla oli jostain syystä kaksi metoliuksen camua samassa ruuvisulkkarissa. Ja ruuvin ja kamojen kanssa pelleily veti sen verran pumppiin, että klippasin itseni viereisen reitin pulttiin. Eli vielä on vähän hakusessa noi hommelit. Valkoinen kuin lakana 6c meni toisella yrkällä. Lisäksi tutkiskelin Outolintu 7a reittiä. Yksi kiva projekti lisää mulle. Loppu vaikutti aika tiukalta.