perjantai 25. huhtikuuta 2014

Teknobileet jatkuu

Useista yrityksistä huolimatta en ole päässyt vielä vapaakiipeilemään. No vähän yläköysiteltiin, kun tehtiin uusia reittejä. Muuten olen käyttänyt kiipeilyaikani yksinäiseen teknon harjoittamiseen Vuorivaarassa.


Hiljainen seiväshyppääjä A2+ oli erittäin mielenkiintoinen probleema. Se on vähän kuin shakkia kallion kanssa, kuten eräs teknoileva herrasmies minulle asiaa kuvasti tästä lajista. Tuo ilmaisu kävikin reitille hyvin. Aina tuli kohta, jossa näytti että eihän tästä voi päästä eteenpäin. Vaikka piissit olivat välillä 30 cm välein, ylöspäin päästiin ja lopulta toppiinkin. Tuli esim. hakattua pehmeämpi kiila 45 asteen negalle, semmoiseen 4 mm halkeamaan ja se kesti vielä roikkumisen. Lisäksi knifebladet, pecker ja huukkailut oli tarpeen reitillä.

Hiljainen seiväshyppääjä lähtee tuosta pullon kohdalta.
Olen haikaillut jo pidemmän aikaa Black Diamondin C3:sia räkkiini ja nyt kun Barrabesilla oli -20% alet, piti pari tilata. Heti kun paketti saapui kotiin, oli aika suunnata reitille Kammiovärinä A3. Reitti alkaa matalalla kulkevan katon poikki jossa C3:set pääsivät heti tositoimiin. Siinä katossa roikkuessa kalliolle saapuukiin lapsiryhmä opastetulle kalliokiipeilylle. Siinäpä lapsukaiset ihmettelivät kun setä roikkuu katosta. "Sinnekö kiipesit?", "onko tuo vasara?" kyselivät. Huonoja vaikutteita saavat. Mutta homma jatkuu, kunnes putosin C3:n varaan noin puoli metriä maanpinnan yläpuolelle. Prusikoin takaisin ylös. Siinä hässäkässä unohdin maahan yhden keltaisen camalotin, jota hieman kaipailin hetkeä myöhemmin. Käytin yhtä pulttia varmistukseksi, kun seisoskelin hyllyllä, mutta en etenemiseen. Joku puritanisti voi tietysti sanoa että nounou, mutta eipä siitä välitetä. Pultteja tuli vastaan lopussakin, mutta ne jäi käyttämättä. Sain siis kiivettyä reitin cleanisti. Vaikka minulla ei ole oikein kokemusta noista teknogreideistä, eikä minusta pitäisi downgreidata jos ekaa kertaa pääsee kyseistä vaikeutta. Mutta reitti oli pääasiallisesti camuja ja pari huukkimuuvia. Toki pidempiä vetoja ja pientä vapaakiipeilyä seassa oli, mutta sanoisin ny vaikka C2+ vaikeudeksi. Toki naulaamalla ja ilman yhtään vapaakiipeilymuuvia, se on A3.

Kammiovärinässä.
Sama kiipeilijän silmin.
Vanha ala-ankkuri. No on siellä oikea pulttikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti