Luomukiipeilyn siemen on kylvetty

Iltapäiväkerho kokoontui tällä kertaa Notkon kalliolla. Mukana oli uutuuttaan kiiltävä, säälittävän pieni trädiräkkini. Tarkoituksenahan harjoitella luonnollisten varmistusten laittoa. Juhalla oli antaa lainaan myös tukeva kiilanippu sekä kasa heksoja. Näitä sitten laitettiin vuoronperään helppoihin ja lyhkäsiin trädireitteihin Notkon kallion vasemmalla laidalla.

Juha Iha Ekalla. © Heikki P.

Tämän jälkeen oli pakollisen sporttisuoritteen vuoro. Kummaltakin viime kesänä kiipeämättä jäänyt Spede 6C odotteli lähetystä. Tuolloin kun joku lintu oli rakentanut pesänsä reitin varrelle. Itsehän kokeilin kyseistä reittiä ekalla Notkovierailullani ja silloin jäin viimeiselle hyllylle. No nyt saatiin reitti kiivettyä. Suht helppo, mutta saihan siinä töitä tehdä.

Spedellä. © Heikki P.

Speden topissa. © Heikki P.

Ja reissun lopuksi Joensuun seudun trädihelmelle, eli Trontti Eetvart 6b+:lle. Kerran viime kesänä otin reitillä turpaan yläköydellä. Ei ollut oikein muistikuvia reitistä, eli tuntui melkolailla on-sightilta. Noh, ekalle hyllylle kiivettyäni muistin, että olishan niitä Juhan kiilojakin voinut ottaa mukaan. Mutta eihän hyvää liidiä lähdetä sen takia alusta vetämään. Mutta se kruksi, kaksi halkeamaa, sama homma kuin viime kesänä. Ei vain löydy hyvää otetta käsille, eikä oikein jaloillekaan. Ja aikani siinä jumittaessa, räpsyhän siitä tuli. No violetti camalot pelasti. Eikä se ollut niin kamalaa kuin voisi luulla. Kun on hyvät varmistukset, niin eipä hätiä mitiä. No aikansa siinä roikkuessa löytyi oikeat otteet ja pääsin yläankkureille. Ehkäpä hyvä näin. Pysyy nöyrempänä ku ei mene liian helpolla. Juha lähetti reitin hienosti, pelkillä kiiloilla ja yhdellä heksalla, tyylilleen uskollisena.

Loppusanoiksi voin todeta trad-kiipeilyn olevan hienoa hommaa. Se vaan tuntuu rehelliseltä touhulta.