keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kevään eka päivä kalliolla

Viimeinkin! Töiden jälkeen iltareissu Vuorivaaraan, eli tuttavallisemmin heinikseen. Eli eka kerta kalliokiipeilyä tänä keväänä. Ja olihan se hienoo, aurinko paistoi, ei ollut liian kuuma ja porukkaakin oli mukavasti. Reitit nyt ei lähtenyt huippuhyvin, mutta pistetään se kevään piikkiin. Nyt onkin tullut vähän taukoa kiipeilyhommista. Ei oikein sisäkiipeilyt ole huvittanut ja uloskaan ei ole kiireiltään päässyt. Jotenkin toi fyysinen puoli lipsunut tuonne mukavuusalueelle. No rangaistaan kroppaa sitten myöhemmin kunnolla.

Pientä kokeilua oli salmiakki 6c+ reittiin, mutta ei se vaan tunnu lähtevän. Yksi tekninen krusi reitin yläosassa. Lisäksi haeskelin betaa Primavera de las Ficas 7a:han, mutta alku tuntui olevan kateissa. Tuo reittihän on ollut mulla projektina viime syksynä ja tälle keväälle tai kesälle se pitää saada kiivettyä. Syksyllä oli toi yläosa hakusessa, mutta nyt se vaikutti jo vähän paremmalta. Tietty kokeilin myös Hyllydemoa. Räpsy tuli pumpin takia rännin yläosassa. Mutta helpommalta se tuntui kuin viime kesänä. Se on kyllä hieno reitti se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti