Kaksi rataa

Vielä vähän videoo. Pahoittelen taas laatua, kameran käyttö ei vielä hanskassa. Ylivalotettua tavaraa tämäkin ja mausteeksi sitten säädin vähän lisää editoinnissa. Hehheh.. Eli pari rataa Vuorisenpurolta Kuopiosta, kiipeilytähtenä tietenkin Sami Koponen.


Vuorisenpuro from Antti Turunen on Vimeo.

Sumuinen sunnuntai

Aamulla paistoi aurinko, ilman lämpötila +2,5 °C. Ajattelin että nyt on hyvä boulderpäivä. Illalla istun auton takapenkillä. Pimeää ja pädejä vieressä. Matkaa kotiin jotain 160 km. Ei yhtään kiivettyä reittiä. Ei ehkä vituta, mutta jos sanoisin harmittaa, se olisi ehkä liian lievä ilmaus.

Kävimme siis Kuopiossa Vuorisenpuron kivellä. Oli erittäin kostea keli, välillä satoi tihkua, välillä ei, mutta kosteaa oli ilma. Tuulesta kun ei ollut tietoakaan. Saatiin jotenkin kuivattua pari reittiä, mutta toinen oli silti liian märkä topista ja toinen liian pelottava mulle. Tien laidalla Waterloo oli kyllä meitsin mieleen. Väkevä tuplakantti. Mutta en vaan saanut toppausta tehtyä. Toinen, "Kuopion ehkä hienoin 7A" Even Angel Will Fall oli kyllä käytännössä liian pelottava minulle. Uskon kyllä että noinkin hienojen muuvien teko korkealla on tunteena mahtava. Mutta jos ei tunnu siltä että tuo menee, ei kannata koittaa.

Tien laidalla Waterloo. © Sami

Mutta se harmitus. Tuntuu olevan että aina näiltä savon reissuilta ei tikkiä tule. Ei siinä mitään, eipä niitä sessioilla yleensä kotikivilläkään tule. Kotikivellä vaan on se hyvä puoli että ekan session paukuttaa muuvit takaraivoon, niin seuraavalla kerralla se on enemmän henkisestä annista kiinni. Ja kotikiville voi lähteä, mutta noille kaukaisimmille? Ehkä joskus. Ja jos ja kun sinne seuraavan kerran pääsen, ja jos ja kun jonkun noista reiteistä pääsee, tuntuuhan se monin verroin paremmalta. Helppouttahan tässä hommassa ei etsitä.

Gradehunting on vähä samanlaista kuin oikeakin metsästys. Luonnossa on kivaa olla ja tulipahan kokemusta, vaikkei saalista olis saanutkaan. No en halua leimautua gradehunteriksi, tai ihan sama miksi sitä leimaantuu. Reittien pitää olla vaan semmosia että tuntuu! Boulderit rapsakoita ja pidemmät reitit sitten vähän kevyempää. Joo, ja videota tulloo KoposSamin kiipeilynäytteistä, kuhan kerkee pienet editit tehä.

East side bouldering 2013

Oon kannellut kameraa ja kolmijalkaa mukanani bouldereilla käydessä. Valokuvien ottaminen on jäänyt minimiin, mutta usein olen lyönyt kameran videoimaan kun probleemia on ratkottu. Näistä sitten kokosin tämmöisen mukavan pätkän. Vaikka ideana oli kuvailla kiipeilyn oheen jotain luontokuvaa yms. mitä on yleensä bouldervidoissa nähty. Tarkennetaan kiveen ja sammaleeseen, kuvataan jotain muurahaista tai muuta jänskää. No sellaiseen ei ole minun boulderkeikoilla ole ollut aikaa! Kamera päälle ja eikun sormet kiinni kiveen. Aikaa on kato vähän ja se käytetään kunnolla. Ehkä ensi kaudella. Lisäksi tuosta kuvanlaadusta oli pakko tinkiä, vimeon 500 megaa nääs rajoittaa. Youtubella taas on aikarajoitus 15 min, mutta ei se laatu siinäkään mikään hyvä ole. Tässä siis Itä-Suomesta vähän boulderii:


East Side Bouldering 2013 from Antti Turunen on Vimeo.

Syksyiset kiipeilyt

Keijutanssia.

Aina oon halunnu ensinousta 7A:n boulderin. Ja nyt kuultiin juttua mahdollisesti uusista kivistä Nunnalahden (Juuka) suunnalla. Ihan siinä tien varressa. Käytiin katsomassa blokit ja eipä sieltä mitään erikoisempia löytynyt, mutta jotain puuhasteltiin sentään. Yhden kiven reunasta lähdin tutkimaan mahdollista probleemaa ja siitähän se pähkinä lopulta aukesi. Nimeksi tuli keijutanssi, epämääräisen läpänheiton johdosta. Vaikeutta voisi olla 6C - 7A akselilla, vaikea sanoa. Kannattaa käydä kokeilemassa, jos Nunnanlahteen on menossa. Kivet näkyy kutostielle Joensuusta mennessä vasemmalla. Lisäksi sinne tuli muutama helpompi linja ja potentiaalia helpoille ja matalille reiteille on vielä.

"The best climber in the world is the one who's having the most fun."

Käytiin vielä Moisseenvaarassa heittämässä kesän viimeiset köysittelyt. Mukavaa oli, vaikka kylmäähän se kivi oli. Mutta helpompia reittejä oli ilo kiivetä. Tarkoitus oli käydä kiipeämässä uusi trädilinja, Risto Reipas. Pikkusen oli pitkät varmistusvälit, mutta jännää oli. Välillähän sen pitääkin olla. Siinä olin sitten kolme metriä semmoisen ison katon alla sisäkulmassa ja tuumin että eihän tänne saa varmistuksia. Edellinenkin on jossain tuolla kaukana. No pienimmän mastercamin mitä löytyi sain kiinni pikku halkeamaan. Lähdin jatkamaan. Hyvä saideri, mutta multainen ja kostea. Ihmettelin että miten tämä on kiivetty, kun ei ole putsailtukaan kunnolla. Kiipesin vähän matkaa takaisin ja tuumin lisää varmistuksia. Ei tuon mastercamin varaan tätä voi jättää. Näin kolon vähän ylempänä. Siis ei mikään halkeama vaan semmoinen hassu muoto, johon sain punaisen camun kiinni. Sitten kurottelua ja otteiden etsintää, ihan kuin olisi vähän hänkkiä, vaikkei tainnut olla. Hyvät otteet löytyi ja sain itseni sisäkulmasta feissille, pois katon alta. Siitä näin että sitähän oli puhdistettu ihan kunnolla ja ajatus heräsi että reittihän on mennyt feissille jotain viisi metriä ennen kattoa. Varmistin asian myöhemmin ensinousijalta ja totta, tuli kiivettyä oma variaatio ihan vahingossa, ground-uppina. Vaatteet likaisina, varpaat jäässä ja nenä vuotavana kömmin kuulaassa syysilmassa kallion päälle. Ruskainen nuori metsä avautuu eteeni auringonpaisteen antaessa parhaat värit tähän syksyn viimeiseen seikkailuun köyden päässä.

Joona tutustumassa One legged hookeriin.

Jari periferiaterapiassa.

To the next level

Jumi on voimaa, sanoivat voimanostajat joskus. Viikontakainen boulderreissu jumitti hartiat ja niskat tavalla, jota noissa lihaksissa en muista kokeneeni. Palautteluliikkeiden ja pienien hierontojen jälkeen sain kuitenkin paikat auki. En heti, mutta viikon mittaan. Yhdet nopeat sormilautatreenit viikolla ja lauantaina kiville. Vaikkei mulla ole oikein mitään pakkopäästä-projektia ole nyt ollutkaan, on pitänyt vähän laittaa tavoitteita, että jaksaa treenata. Ja tämä Humanoidi oli siihen tarkoitukseen hyvä. Mietin sitä jo alkukesästä, mutta mestoille ei kesällä tullut lähdettyä. Ekalla sessiolla avasin alun muuvit ja toisella loppupätkän. Sitten linkitys ja lähetys. Mikään kaunein kiipeilysuoritushan se ei ollut, kuten ei monesti minun kiipeilyt yleensäkään. Mutta väliäkös sillä vaikka nauhalle sen otinkin. Julkaistaan jossain vaiheessa.

Humanoidi

Mitään superfiiliksiä homma ei herättänyt. Varsinkaan jos vertaa viime syksyn Slippery When Wetin (7B+). Silloin olin ihan fiiliksissä vielä kotonakin. Nyt tulin kotiin ja iltapalalle lasten seuraan. Ja mitä tulee tylsyydestä itkemisestäni, varmasti jännempää oli olla viikolla DJ:nä ala-asteelle kuin käydä boulderoimassa.

Ansa kämmenkivellä.

Taistelua tylsyyttä vastaan

Sunnuntaiaamu ja mietin herätessäni Humanoidin muuveja. On se mahdollinen. Sain kasaan puolet tuosta paikallisesta test-piecestä, kun eilen käytiin siellä Joonan ja Sannan kanssa. Boulderreissu poikkesi muista siinä, että meillä oli vuoden ikäinen kaveri mukana. Sanna, joka suht tuoreena äitinä ei anna häiritä lapsenhoidollisten asioiden, vaan laittaa pojan kantorinkkaan. Eikun kiville vaeltamaan. Sanna saikin kiivettyä Soffan jota hän olikin jo tavoitellut jo ennen raskautta. Hienoa reitin työstöä sanoisin. Beta kehittyi vauhdilla ja jalat steppailivat eestaas parhaan tasapainon löytymiseksi. Poika nukkui ja vaihdettiin syliä aina kun toinen kiipesi.

Sanna Yorkshirellä.

Itse kiipesin Yorkshiren, vaikkei reitti suurena kiinnostuksen kohteena ollutkaan. Silti aika makean oloinen pätkä. Humanoidi taas olisi greidin nosto. Tarkoittaa että enemmän taas peliin. Puristusta, tasapainoa ja kehnoja krimppejä. Olen tässä haaveillut toisesta pädistä, voisi lähteä yksin projektoimaan näitä. Autotallin vesirännit ovat vaan vieneet kaikki ylimääräiset rahat. Niillä olisi saanut kaksikin pädiä. Lisäksi tarvitsisin köyden. Köysipussinkin, kun nykyinen jäi Norjaan. Ja teknoräkkii ja... No hei, eipäs nyt kiirehditä asioiden edelle.

Tuntuu että aika vähäiseksi jää nää boulderkeikat. Kotona on hyvä olla, töissä pitää käydä ja vettäkin tuntuu tulevan joka toinen päivä. Mutta toisaalta ne keikat kun syksyisenä päivänä sormensa kylmään kiven asettaa, tuntuvat vieläkin paremmalta. Ainakin kun olen huomannut arkielämän olevan todella tylsää. Päiväkotiin, toimistoon, päiväkotiin, ruokaa, kodin askareet, nukkumaan. Sitä se on. Toisaalta hienoa peruselämää, toisaalta kaipaisi jotain uuttakin. Ehkä se olisi Humanoidin kiipeäminen, hetkellinen ilo tässä tylsässä elämässä.

Back to boulders!

Boulderprojektoinnin hienous oli kadonnut syksyn ensimmäisellä boulderointireissulla. Tiesin kyllä että siellä jossain se hienous on, se oli vahvasti läsnä viime syksynäkin. Tällä ekalla reissulla sitä ei löytynyt. Projektireitiltä onnistui noin kaksi ensimmäistä moovia. Hyvää projektoinitiainesta siis. Uudestaan kiven alle piti siis vaivauta. Toisella sessiolla muitakin muuveja alkoi löytyä, jolloin heräsi tunne, tämähän menee vielä. Se on sitä hienoutta, innostus ja jännitys nousee. Vain se kruksiliike olis. Kun saa päähän sen että nyt pistät siihen 100% ja se pysyy, niin silloin ollaan vahvoilla. Ja niin taas oltiin.


Buffalo Soldier from Antti Turunen on Vimeo.

Uusi treeni-innostus on taas päällä. Ehkä vähän myöhässä ollaan, mutta parempihan se on myöhään... Vähän tuossa sairastelin, oli aika masentavaa settiä. Mutta uutta motivaatiota kai siitä sai. Eihän sitä taas tiedä mihin se hukkuu, mutta parempihan se jojo-reenaus on kuin olla reenaamatta ollenkaan. Kai se liikunta on terveellistä?