Sumuinen sunnuntai

Aamulla paistoi aurinko, ilman lämpötila +2,5 °C. Ajattelin että nyt on hyvä boulderpäivä. Illalla istun auton takapenkillä. Pimeää ja pädejä vieressä. Matkaa kotiin jotain 160 km. Ei yhtään kiivettyä reittiä. Ei ehkä vituta, mutta jos sanoisin harmittaa, se olisi ehkä liian lievä ilmaus.

Kävimme siis Kuopiossa Vuorisenpuron kivellä. Oli erittäin kostea keli, välillä satoi tihkua, välillä ei, mutta kosteaa oli ilma. Tuulesta kun ei ollut tietoakaan. Saatiin jotenkin kuivattua pari reittiä, mutta toinen oli silti liian märkä topista ja toinen liian pelottava mulle. Tien laidalla Waterloo oli kyllä meitsin mieleen. Väkevä tuplakantti. Mutta en vaan saanut toppausta tehtyä. Toinen, "Kuopion ehkä hienoin 7A" Even Angel Will Fall oli kyllä käytännössä liian pelottava minulle. Uskon kyllä että noinkin hienojen muuvien teko korkealla on tunteena mahtava. Mutta jos ei tunnu siltä että tuo menee, ei kannata koittaa.

Tien laidalla Waterloo. © Sami

Mutta se harmitus. Tuntuu olevan että aina näiltä savon reissuilta ei tikkiä tule. Ei siinä mitään, eipä niitä sessioilla yleensä kotikivilläkään tule. Kotikivellä vaan on se hyvä puoli että ekan session paukuttaa muuvit takaraivoon, niin seuraavalla kerralla se on enemmän henkisestä annista kiinni. Ja kotikiville voi lähteä, mutta noille kaukaisimmille? Ehkä joskus. Ja jos ja kun sinne seuraavan kerran pääsen, ja jos ja kun jonkun noista reiteistä pääsee, tuntuuhan se monin verroin paremmalta. Helppouttahan tässä hommassa ei etsitä.

Gradehunting on vähä samanlaista kuin oikeakin metsästys. Luonnossa on kivaa olla ja tulipahan kokemusta, vaikkei saalista olis saanutkaan. No en halua leimautua gradehunteriksi, tai ihan sama miksi sitä leimaantuu. Reittien pitää olla vaan semmosia että tuntuu! Boulderit rapsakoita ja pidemmät reitit sitten vähän kevyempää. Joo, ja videota tulloo KoposSamin kiipeilynäytteistä, kuhan kerkee pienet editit tehä.