Norjaa

Viiden hengen seurueemme kävi ajelemassa Lofooteille ja takaisin. Kun saavuimme paikalle Kallen leirintäalueelle, oli ilma pilvinen ja hieman kostea. Mahtava Vågakallenin Storpillar teki selväksi että oikeassa paikassa ollaan. Osa porukasta säntäsi heti kalastamaan, itse jäin leiriä kasailemaan. Koitin aikaista nukkumista, jos vaikka jaksais kiivetä paremmin seuraavana päivänä. Pian paikalle tuli paikallinen miekkonen pakettiautolla ja jututteli meitä wiildkämping-asioista ja kalastusluvista. Oltiin hieman ihmeissämme, luulin että kalastus merestä on sallittua. Ja niin se taitaa ollakin: "Sports fishing in the sea with a hand line is free." http://lofoten.info/en/good-to-know. Myöskään camping asioista en tiedä, kyllä me siinä telttailtiin. Norjassa kait saa telttailla 150 metrin päässä astutuksessa, eli vähän kuin meidän jokamiehen oikeuksien tapaan. Paikallisena herra oli tietty näreissään kun kesällä "omalla" rannalla on semmoset 500 henkeä. Porukkaan tietysti mahtuu ihmisiä, joilta saattaa roskaa tai muuta jäädä paikalle. No narinat sikseen, kiipeemäänhän sinne oli tultu.

Lofootit - tunnettu maataloudestaan.

Aurinko paistoi ensimmäisenä Lofoottien aamuna. Heräsin ensimmöisenä ja innokkaana fiiliksestä, että kohta sitä kiveä päästään testaamaan. No aikaiset herätykset opin jättämään parin innokkaan aamun jälkeen. Ei sitä nyt niin hätä oo, kerkiihän sitä kumminkin. Menimme Pianokrakkenille ja kiipesimme Ansan kanssa pari vitosen linjaa samalla kun loppuporukka kiipesi kolmestaan toisella sivulla kalliota. Ensimmäinen multipitch kokemukseni tuli siis Applecake Aretella. Ensimmäiseen ständiin laitoin neljä kamua ankkuriksi ja kaksi vielä backupiksi. Ja siis hyvään halkeamaan. Saksaa puhuva kaveri tuumailikin että lot of cams. No turvallisuus ennen kaikkea!

Applecake Arete ja muut herkut.

 Ansa sekä Lys og skygge.

Laskeutumistouhuja.

Norjan ihana sää hellikin meitä seuraavat kolme päivää. Vesisade jätti meidän Bara Blåbäri- ja Myggapillaren suunnitelmat suunnitelmiksi. Parina päivänä vierailtiinkin Eggumissa, jossa kallion hänkkiys piti huolen reittien kuivuudesta kovemmillakin sateilla. Sainkin pari mahtavaa 7a:n kahvarallia kiivettyä. Jopa 7a-onsightin! Kun sade lakkasi ja välipäivän krapuloinnit oli pidetty alkoi säätiedotuksetkin lupailla paremapaa huomista. Kallioiden ollessa kosteita, boulderoitiin hieman ja viimeisenä Lofootti-iltana kiivettiin kolmestaan Ansan ja Eeron kanssa Gandalf. Hieno reitti ja hyvää kiveä. Hennigsvaer näytti todella kauniilta kallion päältä illan hämärtyessä.

Vettä - sitä tuli.

Joten sporttaamaan!

Mikäs koppi tää on?

Kävin kerran kalassakin. Satoi vettä ja saalis oli varmaan 200g.

Sateen loppuessa helppoja bouldereita.

Ja vähän vaikeampiakin.

Lofootit lopetettiin Gandalfiin.

Ilmojen parantuessa olikin aika siirtyä Stetindin juureen. Sydpillarenin ollessa minun ja Eeron unelmana. Tästä tarinoin kuitenkin vähän myöhemmin. Ja ehkä vähän Eggumistakin.

Raskainta tässä hommassa oli olla poissa kotoa puolitoista viikkoa. Meillä kotihommat on ihan vaativia kahdestaankin. Ja meikäläisen ollessa poissa, se ei ole herkkua. Mulla oli ikävä kotiin ja kotona olisi tarvittu minua. Suuret kiitokset vaimolle ja isovanhemmille unelmientoteutusreissun mahdollistamiseksi. Onneksi jano on sammutettu hetkeksi. Ei ne mäet sieltä minnekään häviä. Sillä palaan vielä.

Jossain Narvikin lähellä.

Mutta loppuun, miten odotukset ja jännittämiset toteutui:

Odotin:
-Pitkiä reittejä > Yksi pitkä riitti, ku se oli niin hyvä
-Halkeamakiipeilyä > No eipä oikein tullu eteen. Siis olihan niitä, mutta ei semmosta kunnollista.
-Maisemia > Oli
-Kokemuksia > Tuli

Jännitin:
-Onko trädiräkki tarpeeksi iso > Kyllä, varsinkin kaverien kamojen kannsa jaettuna
-Onko trädiräkki liian iso > No ei ainakaan estänyt kiipeämistä
-Osaanko jammata > En tiedä vieläkään. Jammit joita tarvitsi olivat aika helpon oloisia.
-Tuleeko dehis > Ei pahasti, vaikka kädet kramppasi Eggumissa Commandoa projektoidessa.
-Sataako paljon vettä > Kyllä
-Onko kengät liian pienet pitkille reiteille > Jotain 14 tuntia alkoi jo tuntua aika epämukavilta, mutta ei ne ollu liian pienet
-Pelottaako korkealla > Ei pelottanut. Ilmavat paikat tuo pientä kutinaa, mutta niinhän se pitääkin. Tekee hommasta siistimpää.

Oottamista

Odotteluahan se on jo useemman viikon. Huomenna reissuun. Norjaan ja kiipeämään, ei oo totta. Ehkä se on.

Odotan:
-Pitkiä reittejä
-Halkeamakiipeilyä
-Maisemia
-Kokemuksia

Jännittää:
-Onko trädiräkki tarpeeksi iso
-Onko trädiräkki liian iso 
-Osaanko jammata
-Tuleeko dehis
-Sataako paljon vettä
-Onko kengät liian pienet pitkille reiteille
-Pelottaako korkealla

Haukkavuori revisited

Pitkästä aikaa pääsin päiväreissulle. Lopulta liikkeelle pääsi vain Sami ja minä. Paikaksi Simpeleen Haukkavuori. Reissu oli aikalailla toisto viimekesäiselle reissulle. Ensin köyttä ja sitten boulderia. Sillä erotuksella tosin, että nyt kiipesin reitit mitkä viime vuonna jäi yrityksiksi.

Lämmöiksi päätin laittaa yrkän Belladonnalle. Greidiä reitille on annettu 6b. Mutta puheet siitä että yksi kaveri otti pakit reitiltä ja kovatkin kiipeilujät on työstänyt sitä, antoivat ennakko-odotuksia että reitti voi olla haastava. Mutta ankkureille selvittiin ihan saittina. Reitti oli kyllä ilmava ja mataliin kallioihin tottuneena myönnän että jännitti. Yhden pultin klippasin jostain polven korkeudelta. En tiedä miksi se pultti oli niin laitettu. Mutta kokonaisuudessaan reitti oli kyllä hyvin pultattu, ei siinä mitään. Suosittelen on-sightaamaan jos 6b ei ole ihan maksimitasoa.

Lisäksi sain pakettiin Flashback 7a:n. Reitti näyttää aika släbiltä alhaalta katsottuna, ja kai se sitä onkin. Alussa pieni 6B+/6C boulderprobleema ja loppu 6b/c köysikiipeilyä. Hieno reitti kyllä tämäkin. Varsinkin meikäläiselle oli hyvä kiivetä vähän teknisempää ja pidempää. Loppuun tsekkailin Peruslageria yläköydessä kruksin ohi ja liidasin lopun. Kruksia en ruvennut aukaisemaan, sen verran herkillä alkoi olla jo nahat. Tätä on projektoitava seuraavaksi.

Haukkavuoressa olisi kyllä paljon potentiaalia. Valitettavasti topoa ei ole olemassa. Näyttäis olevan hyviä trädilinjojakin, varmaan moni kiivettykin. Ehkä seikkailukiipeilyä joskus. Mutta jos siis vierailette täällä, autot leirintäpaikan parkkiin, ja ollaan sit nätisti siellä kaltsilla!

Sami ja Pacman

Bouldereiksi valikoitiin Rakovuoren Pacman ja Vuoriniemi. Pacman 6C:llä herkuttelin kiipeämällä sen kaksi kertaa. Kokeilin myös Gluteus Maximus 8A:ta. No jos greidi on 8A ja muuveja on kolme, niin voin sanoa että tiukkoja muuveja on. Ei oo vielä menossa. Sami kyllä kiipeä tän kuhan tulee tuoreemmilla voimilla paikan päälle. Sen sijaan Tall Dark Stanger oli herkkureitti. Alku tuntui taas vaikealta, mutta jalkojen löydettyä paikat, oli homma hanskattu. Jouti jo kotia.

Tall Dark Stranger

Skumppa..mitä?

Oon kuullu juttuu että saa skumppaoikeudet ku nostaa greidiä ylemmäs. No vielä en oo mitään kuohujuomia hakenu kiipeilyn takia, enkä taida jaksaa vieläkään. Köysigreidin sain kuitenkin nostettua seuraavalle portaalle. Reittinä oli Heiniksen Fica 7b.

Flässiyrkän klippaus ihan ficasta © Aki

On se kyllä hieno huomata kun oon käyny tuollakin kaltsilla jo varmaan sata kertaa, että kun uudelle reitille menee, niin se on ihan uusi ja oma juttu. Tästä löyty kyllä älyttömän hieno kruksi. Loppumuuveja olin testaillu kahdesti, vähä niinkuin jatkoista käsin, niin olihan se ihan eri sitten vetää se oikeasti. Oli vähä on-sight fiilis kun etsin otteita ja jotain löytykin, koska pääsin ankkuripulteille. Aika mahtavia fiiliksiä välillä.

Kivilahti

Kivilahti! Kivilahti! Siinä on kesäloman tahti! Ota suunnaksi Kivilahti!

Sami tsekkaa Pasin traversea.

Nooh, kesälomat on melkein vietetty, yksi viikko varattuna Lofooteille elokuuksi. Toivottavasti mikään mahti ei peruuta reissua, koska olen haaveillut sinne pääsystä kohta kaksi vuotta. Mutta katellaan sitä sitten myöhemmin, nyt vähän asiaa Itä-Suomen boulderointipaikasta nimeltä Kivilahti. Paikkahan löytyy Uimaharjun takaa, ja sinne on ajo-ohje ja topo sloupissa. Lisäksi 27cragsissä on lisäinfoa. No ajo-ohjeesta huolimatta ajoimme harhaan. Eli älkää kääntykö ensimmäisestä Kivilahti kyltistä, vaan seuraavasta jossa lukee Kivilahti Ilomantsi. Perille kuitenkin löydettiin, parkkipaikka on tien varressa voimalinjan kohdalla. Paikkahan on matala kallion jyrkänne, josta on pudonnut massiivinen pala kiveä, jättäen hienon hänkkisivun boulderoijia ihastuttamaan. Kivenlaatu on sekalaista, mutta laatureittejä löytyy useita. Itse sain niistä laadukkaista kiivettyä Bella Speciella 7A+:n ja Natruusi 7B:n. Todella hienoja linjoja molemmat. Varsinkin diggasin Natruusista isojen otteiden ja mahtavien muuvien takia. Osa reiteistä on jo sammaloitunut, mutta yritän käydä syksyn aikaan putsailemassa ja testailemassa muitakin linjoja.

Natruusilla. © Sami

Ja pitkästä aikaa videollekin sain jotain. Kamera ja softat on vaihtunut parempaan, mutta laatua ei kannata vielä odottaa.


Kivilahtimovie from Antti Turunen on Vimeo.

Muistijäljet

En ollut lähellekään palautunut juhannusreissusta, mutta sen verran kuitenkin, että aikaa ja energiaa olisi käydä testaamassa ensinousua uuteen sporttireittiin Notkossa. Kuten arvata saattaa, sain reitin kiivettyä. Mutta palataanpa ajassa takaisinpäin muutama viikko. Ajatuksissa oli katsastaa kallio ja etsiä mahdollisesti trädilinja. Eipä löytynyt luonnollisille varmistuksille juurikaan paikkoja kallion yläosasta. Aika otteetomaltakin kallio vaikutti. Putsailin, hahmottelin reittiä ja muuveja. Linja vaikutti mielenkiintoiselta. Se kalliokerta menikin putsaillessa linjaa. Eräs maanantai otin pulttauskamat mukaan töihin ja lähdin töiden jälkeen pulttaamaan linjaa. Puolivälissä matkalle kalliota muistin, että pulttisäkki jossa oli myös liima, jäi kotiin. Pysähdyin tien viereen ja kaivelin pulttausrepun pohjan, pultteja on riittävästi sekä liimatuubin puolikas, mutta ankkuri puuttuu. No urakoin kalliolla yksin sen illan, putsailin, porasin ja liimasin osan pulteista. Pari päivää myöhemmin pistin ankkurin ja loput pultit. Samalla etsin oikeat betat grigrin kanssa.

Järeämpi funkness device.

Nyt sitten Jussin jälkeen lähdimme iltareissulle Notkoon. Laskeuduin reitin ja testailin pultit funkness device -tyyppisellä ratkaisulla. Ilta oli kuuma ja hikoilin jo pultteja testatessa aika mukavasti. No pultit pysyi kiinni, joten eikun yrittämään. Alku on semmoista 6a-tason kiipeilyä, jonka jälkeen suuri hylly. Hyllyltä lähteekin hieman vaativampi pätkä, jonka kruksi sitten nostaa greidiä hieman. Kruksissa tuntui sormet lipeävän hikoilun takia, mutta sain puristettua eteenpäin. Ja loppukin meni käsikirjoituksen mukaan.

Tästä se lähtee. © Mikko

Huukkia saa käyttää, muttei oo pakko. © Mikko

Buttmove. © Mikko

Lepo kruksin jälkeen. © Mikko

Kiivetty. © Mikko

Reitin nimeäminen on meikäläiselle aina hieman haastavaa. Pultatulle reitille haluaisi antaa hyvän nimen, koska sitä kiipeävät muutkin ja vaatii muutenkin reitintekijältä enemmän panostusta. Reitin nimiehdotuksia oli mm. Supermiesten reitti (poikani ehdotus) ja Tekotaiteellista paskaa. Säästetään nämä nimet vaikka jollekin boulderpätkälle. Reitti sai nimekseen muistijäljet ja vaikeutta 6c:n verran. Toki muutetaan greidiä toistonousujen kommenttien mukaan. Muistiteema tuli tuosta muistin pätkimisestä pulttausvaiheessa. Muistijälkihän liittyy pitkäkestoisempaan muistiin. Aivoihin jää muistijälkiä, joita pitkin voi palauttaa vanhoja asioita mieleen. Näin käyneekin monilla kiipeilyreiteillä, joissa joutuu miettimään muuveja reitillä ja joskus reittien ulkopuolellakin. Lisäksi nimi on kunnianosoitus Toni Wirtasen lyriikoihin ja musiikkiin, joita suuresti arvostan.

Juhannus Olhavalla

Mulle sattui oiva mahdollisuus päästä viettämään Juhannusta Olhavalle. Vaimon tehdessä Juhannuksena kolme yövuoroa ja lapset mummolassa, pääsin katsomaan minkälaista keskikesän juhlaa suomikiipeilijät viettävät. Paikalle oli saapunutkin reippaasti porukkaa viettämään rentoa viikonloppua kiipeilyn ja retkeilyn parissa. Kiipeilijöitä oli laidasta laitaan yläköysittelijöistä wannabeträdittelijöihin sekä kokeneempiin kiipeilijöihin. (Teksti sisältää betaa miehuuskokeeseen ja Kaareen, tiedoksi on-sightia suunnitteleville)

Otinkin reissun kiipeilyn kannalta, vaikka telttayöt ja iltaoluset veivätkin parhaan terän miehestä. Ehkä kiipeilykokemukset eivät olleet kaikkein mukavimpia, mutta uskon että ne antoivat jotain henkistä kasvua. Siis en tarkoita mitään henkimaailman juttuja, vaan että sain ehkä kiipeilypäätä hieman paremmaksi. Jo Honey, jolla aloitin, joka on helppo ja hyvin varmistettava linja, tuntui jännittävältä. Tai varmaan trädi on-sightit on aina jännittäviä. Mutta koska on vain yksi mahdollisuus tehdä on-sight, en sitä yleensä halua jättää välistä. Vaikeammilla reiteillä kyllä ylököysittelen mieluusti alkuun. Mutta oman on-sight tason greideissä jos mennään, onnistununeen nousun tunne on erittäin palkitseva. Aloituspäivään sain vielä Kehrääjän ja Sammalrännin saittaukset tehtyä. Tuo sammalränni on kait hiljattain puhdistettu ja ei ole siis nimensä mukainen. Todella hyvää vitostason trädiä. Mutta kyllä siellä vähän singeriä oli jaloissa.

Juhannusyön temppuja.

Komeita miehiä.

Kattelin perjantaina jo erään porukan yrkkäilyä Miehuuskoe 6c reitillä ja lauantaiaamuna eli puoliltapäivin vein sinne yläköyden. Neljän kaljan krapulan (kolmekymppisten ongelma) tai huonon unen jäljiltä reitti näytti ankkurilla ollessa todella pahalta. Alku timakka hänkki ja lopussa nyrkkihalkeama joka aukeaa vaativan näköiseksi rakoseksi. No kyllähän siinä lämpesi ja homma rupesi pelittämään, kun betaneuvoja annettiin ja jammihanskojakin pääsi lainaamaan. Kahden yläköysiyrkän jälkeen köysi alas ja sendaus. Miehuuskoe suoritettu hyväksytysti. Jännää kuitenkin on, että vaikka tämä oli greidiltään vaikein mitä kiipesin, se jännnitti vähiten. Tutustuminen reittiin auttaa aivan älyttömästi.

Miehuuskoe.

Viimeinen varmistus, betana yksi nyrkkijammi ja laybackilla loppuun.

Jossain välissä kakkostelin Vekara variaation, oi miten helppoa ja mukavaa tulla perässä. Lisäksi Puntarin kiipeäminen oli hienoutta. Suurimman osan jo ruvetessa illanviettoon oli minulla vielä verkkaisen mukavan päivän jälkeen haluja kiivetä. Oli aika on-sight yrkätä Kaari. Ja rajoilla mentiin. Kruksissa olin kauan, tutkin ja epäröin. Etsin varmistuksille paikkaa, pari sainkin, mutta en ollut niihin täysin tyytyväinen. Etsin otteita ja näin pienen krimppilistan, en yletä. Sitten kiipesin alaspäin ja huomasin paremman paikan kiilalle. Pomminvarma, ajattelin. Otin kengät pois ja lepäilin kruksin alapuollella olevalla pikkuhyllyllä. Varmistaja poltteli tupakin, joten pulssi kerkesi tasaantua ja ajatukset kasaantua. Uutta yritystä ja jalat vain ylemmäksi. Ylsin listaan ja sain kruksin ohitettua. Kiiloja olin viljellyt ahkerasti, joten jatkot loppuivat. Reittiä oli vielä jäljellä, no onneksi liikkuvaleukoja roikkuu vielä matkassa, nyt vain yksittäisiä varmistuksia. Ei kahta samaan paikkaan. Lopussa katon ylitys kitkasläbille. Ylityksessä oli pitoni tai vastaava, mutta se piti ohittaa kiltisti ja hiipiä släbille. No joku 0.75 camu siihen meni ja siitä hiippailut toppiin. Yläankkureissa huomasin yhden jatkon roikkuvan valjaissa, vielä etupuolella. Kaulassa roikkui myös slingi, minkä olisi saanut siihen pitoniin. Ei ihan terävintä ajatuksenjuoksua. Tai ehkä ajatukset oli täysin kiipeämisessä. Aikamoinen kiipeilykokemus. Puoliltaöin vielä uinti kaupan päälle, aika mahtava Juhannus. Jurin tokaisu: "Nyt kun olen käynyt täällä, en ole elänyt elämääni turhaan" antoi illalle vielä muistutuksen. Elämme mahtavia aikoja, etuoikeitettua elämää. Voimme harrastaa ja käydä paikoissa vapaasti.

Leirielämää.

Luomun näköinen reitti.

Wannabeträdittelijöitä.

Joskus on hyvä katsella hetki maisemia.