Loppiaisboulder

Ja taas on aika kisata perinteiset Loppiaisboulderit Joensuun Kuntokeitaalla tammikuussa. Kaikentasoisia reittejä kaikentasoisille kiipeilijöille.

Miksi lopetin jääkiipeilyn

Moni kiipeilykaveri huomasi jääkamojen myynti-ilmoituksen kesän lopulla. Ja tämä johtaa kysymykseen miksi. Asiaa olenkin kypsytellyt pitkään ja se ei ole helposti selitettävissä. Ehkä tärkeimpänä syynä on ajan puute (vai oliko se rahan puute?). Vaikka jääkiipeilykertoja on ehkä 2-5 talvessa, haluaisin silti treenata niitäkin kertoja varten. Tämä taas vie aikaa muulta treeniltä talvella. Toinen tärkeä seikka on että perheellisenä sitä tahtoo olla perheen käytettävissä. Ja koska kesällä menee paljon aikaa kallioilla, on parempi jostain kohtaa ottaa aikaa kotiin. Ruuhkavuosien tylytyksessä vain ei kerkee. Tai kerkee, mutta se on aina jonkun toisen asian kustannuksella. Eri kiipeilylajien harrastaminen johtaa siihen, että missään ei pääse kehittymään kunnolla. Vaikkakin monipuolinen harrastaminen antaa hyvää perustaitoa kiipeilyn eri alalajeille. Pitäiskö olla kaikessa huono vai jossakin hyvä?

 

Toisekseen perusjään paukuttaminen käy hieman tylsäksi kun perustekniikan saa kuntoon. Tämä taas johtaisi vaikeampien reittien hakemiseen ja tämä taas vaatisi enemmän treeniä niin sisällä kuin ulkonakin. Ja onhan se vaarallistakin kun jäät ohenee ja varmistukset vähenee. Kyllähän sitä nykyisin tarkemmin miettii, että miten hyvin mikäkin on varmistettavissa ja mitä muita riskejä homma sisältää. Paskalla kunnolla ja vähäisellä kokemuksella riskit vaan kasvaa. Tai ehkä olen pelkuri, en uskalla kohdata enää kovempia haasteita? Tai laiska? En viitsi treenata. Luovuttaja?

Ja onhan nämä säätkin jääkiipeilyä ajatellen hanurista. Samaan aikaan alkaa boulderkausi kun jääkausi olis "parhaimmillaan". Eihän sitä tiedä miten nää säät menee, mutta uskon kyllä että talvet lyhenee ja lämpenee.

Vikahan ei siis ole siinä etten pitäisi jääkiipeilystä tai hakkujen kanssa touhuilusta, mutta ehkä se on helpoiten karsittavissa, jos jotain haluaa vähentää. Myös talviretkeilykin kiinnostaa, mutta sitä voinee tehdä ilman hakkujakin?

Itsensä huijaamista tää lopettaminen on. Noita kuvia kun kattelin niin ihan törkeän siistiä hommaahan se on. Eli palataan asiaan, sitten joskus!!

Boulder maistuu

Lämmin syksy ja terveet sormet on semmoinen yhtälö että boulderhommiin mieli tekee. Parit sisätreenitkin silloin tällöin on tehneet sen, että voimatasot on kohdillaan, joten on ollut suuri ilo käydä kivillä leikkimässä. Se fiilis kun asetat jalan smearing tyyppisesti kitkalle ja nouset sen varaan ja se pysyy. Tai krimppaat otteelta toiselle ja se pysyy. Tai kun mietit betaa, testailet ja lopulta onnistut. Hienoutta. No paljon on tietysti kiipeämättä jääneitä probleemia, mutta kaikkihan se on kotiinpäin. Kokemusta ja kokemuksia. Paljon enemmän sitä oppii reitistä joka antaa turpaan, kuin sellainen jonka saa fläshättyä. Helppo ymmärtää ihmisiä jotka käy pelkästään boulderilla. Minulle se ei riitä, mutta nyt on taas boulderinnostus päällä.

Eero ja Päivän Simo 6A Nunnanlahdessa - todella hieno

Juha ja Sori 6A Nunnanlahdessa - tykkäsin tästä släbistä erittäin paljon

Eeron ensinousemalla X marks the spot 6A+:lla Juha Nunnanlahdessa

Kukonhärnääjä 7C (tai 7B+) Imatran Huhtasella, ei menny.

Deadhead 7B Varkauden Superhänkillä, ei menny tämäkään. Moovit tehty, mutta kulutin kaikki paukut väärällä betalla.

Oon koittanut 7B+ / 7C tasoa tavoitella. Sisällä kunto tuntuu kovalta, mutta se ei ole oikein siirtynyt ulkokiipeilyyn. Mutta älyttämän hauskaa on ollut vetää uusilla kivillä hieman vaativampia reittejä. Motivaatiot on taas löytynyt. Siitähän se kaikki lähtee.

Josse menis Olhavalla

Ehkä Suomikalliolla vierailu ei enää nykyään ole postauksen arvoinen, mutta meikäläiselle käynti kotikunnan ulkopuolella kiipeilemässä on aina spesiaalia. Eli tässä sitä taas tulee, mentiin sinne ja kiivettiin sitä -tyyliin tottakai.

Perjantaina lähdettiin iltapäivästä, mukana Ville ja Ansa. Vettä satoi koko matkan, mutta sääennusteiden mukaisesti sade loppui jossain Mäntyharjun kohdilla. Pohjoisesta päin siis tultiin. Kantti näytti olevan kuiva, mutta eipä kyllä tehny mieli sitä liidata. Onneksi liideri löytyi. Pimeän saapuessa sitten kiipesin otsalampun valossa kanttia yläköydessä miettien taas kerran että ei tää köysikiipeily kyllä mulle sovi. Semmoinen se ihmisen mieli vaan on, välillä pelot on etusijalla, esteinä niiden parhaiden juttujen edessä.

Ansa liidaa kanttia © Ville

Toppiin päästiin ja siellä laskeutumisköysiä asennellessa onnistuin huitaisemaan otsalampusta luukun auki ja patteri lensi iloisesti Suuren leikkauksen kohdilta alas. Onneksi oli kuutamo, siis kunnon täysikuu. Olis voinut olla hankalempi laskeutua, se oli nimittäin ainut otsalamppu sillä hetkellä. Toinen pieni epiikki saatiin aikaiseksi laskeutumisessa. Ensin laskettiin Ville Suuren leikkauksen kohdalta yläköysittelytyylillä. Sitten tehtiin normaali laskeutumissysteemi. Köydet oli solmussa päästä, mutta keskikohta siirtyi siinä arpoessa ja säätäessä mitä kautta köysi ylhäällä laitetaan. 70 metrinen köysihän yltää just nätisti suuren leikkauksen alaosaan. Nyt solmu, jolla molemmat köydet oli yhdessä, oli siirtynyt ylemmäs. Tämä hoksattiin kun Ansa oli laskeutunut solmujen luo ja tietysti ilman prusikkeja yms. lisävarusteita. Onneksi minulla oli prusik-naru jolla lukitsin köydet ankkuriin. Sitten Ansa aukaisi solmun ja laskeutui yhtä köyttä pitkin alas. Varmasti jännä paikka päästää toinen köysi vapaaksi.

Lauantaiaamuna toisia tuntui nukuttavan niin makeasti että päätin lähteä teknoilemaan Paskantärkeä-sektorille. Ajatuksen oli kiivetä joko Oldie tai Joonas, molemmat A2:sia. Valitsin Joonaksen.

En tiedä menikö reitti ihan topon mukaan, koska menin Stradarotan pultin oikealta puolen. Tarkemmin topoa kun jälkikäteen kattelin, reitti menis pultin vasemmalta puolen. Samapa tuo, seurailin halkeamia ja pääsin toppiin. Tuli myös testattua BD:n micro stoppereita. Erittäin päteviä pikkukiiloja. Kamojen putsaus laskeutumalla vaan oli hankalempaa tekemäni poikkarin takia. Leiriin palatessa oli vastassa iloinen ylläri. Ilmeisesti koira oli syönyt minun leivät, juustot, metukat, oivariinin (koko rasia nuoltu täysin puhtaaksi!) ja yhden pasta-annoksen. Onneksi jätti vielä jotain kuivaruokaa mullekin.

Josse menis? © Ville

Menihän se!

Josse oli se reitti minkä takia Olhavalle piti päästä. Kolme vuotta sitten, ekalla Olhavareissulla lähdin Josselle reippaasti ja uhmakkaasti. Vauhdilla vedin itseni silloin kruksiin ja piti jäädä kamoihin lepäämään. Siitä seuraavana kesänä kakkostelin reitin rauhallisemmin. Nyt vedin niin rauhassa kuin vain pystyy ja varman päälle. Nätisti meni. Josse on kyllä vaan erittiäin makea reitti. Simppeli suora halkeama ylös, paljon pieniä otteita ja hyvin varmistettava. Aurinko paistoi ja mukava oli varmistella kallion reunalla.

Siihen vielä Suuri Leikkaus ja Erikois-A kaupan päälle niin hyvää kiipeilyä oli päivä täynnä. Suuri leikkauskin meni paljon hitaammin liidissä kuin pari vuotta aikaisemmin yläköydessä laybakkailemalla. Sunnuntaille jäi Kimpen Ulkonema ja Riippuvat puutarhat. Jälkimmäinen varsinkin oli siistiä trädittelyä. Molemmissa pientä kattojen ylitystä/ohitusta.

Trädihomma lähti luistamaan taas ja 6- reiteillekin uskaltaa jo lähteä kohtuu luottavaisin mielin. Valitettavan katkonaista on vain tällaisille kunnon trädipaikoille pääsy.

Hei beibi tuu kattoon

 Tänä kesänä kiipeilyt on jäänyt vähemmälle. Osasyynä, tai ainakin hyvänä tekosyynä, on pieni kipu parissa nivelessä. Varmaan muistoina kevään krimppitreeneistä keivillä. Ja on kai tässä muitakin kiireitä perheellisellä. Moottoripyöräilyharrastuskin tuli aloitettua. No boulderointi ei varmasti ole parasta herkkua toipuville sormille, mutta boulderointi on hyvä tapa päästä nopeasti kiipeämään pienemmälläkin aikaikkunalla. Yksi makean näköinen linja on ollut mielessä jo ainakin viime kesästä Vuorivaarassa ja nyt tänä kesänä olen sitä projektoinutkin jo pari sessiota ja kolmannella se menikin sitten luvattoman helposti. No greidi ei ole kauhean paha, ja siinäkin tietty voin olla metsässä, mutta oikean betan löytyminen vei oman aikansa. Boulder löytyy köysireitin Hei beibi mä lipeen alta, siitä sille siitä nimi Hei beibi tuu kattoon. Pahoittelut videon turhanpäiväisestä hengailusta, mutta biisi vaati päästä kokonaan kuuluviin.



Toinen boulderi minkä Vuorivaarassa kiipesin on lähestymispolun varressa olevassa kivessä. Pieni probleema, mutta kannattaa kokeilla jos pädejä kaltsille jaksaa joskus kantaa. Reitti on varmaan kiivetty joskus, mutta annoin sille nimeksi Turpaan tulee! koska reitti antoi turpaan, myös kirjaimellisesti. Jalka lipesi ja leuka osui kiven reunaan. No tämän greidi on vielä enemmän arvailua, mutta 7A:ish, niinku tuntuu tapana olevan sanoa.

Tuttua ja turvallista

Kalliokiipeilykausikin päästiin korkkaamaan tutussa ja turvallisessa Heiniksessä. Tuntui tottakai mahtavalta ja kiipeilykunto on kait ok. Ehkä sitä voimakestävyyttä puuttuu, niinku aina.

Lähestyminen näyttää talviselta

mutta kallion juurella on jo aika kesäistä.

Meininki on hyvää

ja koitin kiivetä

mutta Henkkapa lähetti ekan suomiseiskansa, Fica 7b!!! On se kova!

Pamilon uudet boulderit

Kauden avaus oli tarkoitus tehdä Pamilon bouldereilla. Aikaisemmin en kivillä ollut käynyt. No murikat oli ihan jäässä, lumessa ja märkinä. Onneksi Jussi huomasi menomatkalla metsäaukolla ison murikan jota sitten lähdettiin tsekkaamaan. Hyvä kivi sieltä löydettiin ja mikäs se oli kautta aloitella ensinousuja tehden. Ei mitään sensaatiomaista mutta semmosta ihan kivaa settiä.

Bruce Lee (5)

Jazztyttö (6B+)

Twist N' Funk (6A)

Vielä siellä pari murikkaa jäi kiipeemättä. Toivottavasti paikalliset innostuu tekemään uusia reittejä. 27cragsistä loytyy infot mestoille.

Tekninen ekstaasi

Tuntuu tosi friikiltä lähteä kiipeilemään yksin, siis varsinkin teknoamaan. No ehkä homma on vähän friikkiä, mutta välistä sitä on tosi kiva tehdä. Mulla on pienimuotoinen bigwall haave tuolla jossain takataskussa, joten teknotaitojen ylläpitäminen sinällään on kait järkevää. Kiva olis päästä esim. Stora Blåmannille, mutta vielä puuttuu paljon tuommoisen homman tekemisestä. Osaava kaveri, taitoja ja välineitä huutaa vielä mutta uskon että ne jostain löytyy, kunhan aika on kypsä.

Mut tosiaan teknoilin uuden linjan Vuorivaaraan: Tekninen ekstaasi A2+.

Yet another Koro trip

Luulin reissua suunniteltaessa että Korouomassa olis helmikuussa kylmä. Jopa todella kylmä. Mutta näyttää muuttuvan ilmastot myös arktisen alueen laitamilla. Menomatkan satoi vettä, mutta kiipeilypäivät oli nollan tuntumassa ilman sateita. Laavuleiriytyminenkin oli iisiä kun mikään ei jäätynyt, ei ruuat eikä ukkelit.

 

Ajatusta oli käydä katsastamassa kaunein putous, mutta vähäisen ajan takia pitäydyttiin perussetissä. Ruskea virtakin tuli nyt kiivettyä, mikä jäi viime reissusta vähän kaivelemaan. Kiipeilyt sujui kyllä aika hyvin ja jotain uuttakin tuli opittua jään eri olomuodoista. Uusi pehmeä jää on mukavampaa kuin vanha ja kova.

Ihme juttu! © Anssi

Jaska

Jokunen © Anssi

Good ice! © Anssi

Swinging.. © Anssi

Mörön selätys © Anssi

Vanhaa jäätä © Anssi

Seikkailua luvassa © Anssi

Rotkolaaksossa

Turisteja!

Pitkästä aikaa

Viime talvena mulla oli kauhea hinku päästä jääkiipeilylle, mutta ei oikein ollu keliä (ei jäätä), eikä oikein kaveria. Harmitti suunnattomasti. Mutta kyllä mulla yleensä pinnaa riittää, niin aattelin että ensi talvena sitten. Nyt tuli kaveriksikin innokas ja urheilullinen heppu, joten homman pitäis rulata kunnolla. Mut sit motivaatiot hommaan on ollu vähä laskussa, on muuta tekemistä ja silleen.

Kuitenkin ajeltiin nyt sit Mätäsvaaraan. Olisin halunnut jo viime talvena liidata jonkun isoista putoksista, joten nyt olisi korkea aika sille. Kuopiolaiset ovat löytäneet mestat ja eräs herrasmies olikin liidannut ns. päälinjan eli oikeanpuoleisen putouksen. Nimeksi tuli Lentotähti. WI 4 oli vaikeusarvio, mutta voi olla WI 5, vähä se aina riippuu.

Päästiin helpolla mestoille, ku oli polutkin valmiina. Kyselin siinä että viritelläänkö ylis vai haluaako joku liidata. Ite olisin halunnu vähä lämpätä ensin. Liidaaja löytyi ja minä pääsin varmistajaksi. Loppupuolella jäätä huomasin sitten että joku vetää minua ylöspäin ja ukko tulee vaakatasossa alaspäin. Ruuvi toimi ja kaveri selvisi säikähdyksellä. Syynä putoamiseen oli liukas luminen hanska ja ote hakusta oli irronnut varoittamatta.

  

Kiipesin sit samasta kohti yliksellä putoamispaikkaan ja liidasin loput. Kyllä tuntui vaikealta, pelotti ja hapotti. Sormet oli jäässä ja tulessa. Kiipesin sen jälkeen sitten putouksen oikeasta laidasta ja silloin homma tuntui mahtavalta. Lähti niin sanotusti kulkemaan. Lumen, veden ja jään tullessa päin naamaa ja hakkujen osuessa jäähän, homma tuntui taas siltä minkä takia sitä tehdäänkin. Kerrassaan siistii!