Josse menis Olhavalla

Ehkä Suomikalliolla vierailu ei enää nykyään ole postauksen arvoinen, mutta meikäläiselle käynti kotikunnan ulkopuolella kiipeilemässä on aina spesiaalia. Eli tässä sitä taas tulee, mentiin sinne ja kiivettiin sitä -tyyliin tottakai.

Perjantaina lähdettiin iltapäivästä, mukana Ville ja Ansa. Vettä satoi koko matkan, mutta sääennusteiden mukaisesti sade loppui jossain Mäntyharjun kohdilla. Pohjoisesta päin siis tultiin. Kantti näytti olevan kuiva, mutta eipä kyllä tehny mieli sitä liidata. Onneksi liideri löytyi. Pimeän saapuessa sitten kiipesin otsalampun valossa kanttia yläköydessä miettien taas kerran että ei tää köysikiipeily kyllä mulle sovi. Semmoinen se ihmisen mieli vaan on, välillä pelot on etusijalla, esteinä niiden parhaiden juttujen edessä.

Ansa liidaa kanttia © Ville

Toppiin päästiin ja siellä laskeutumisköysiä asennellessa onnistuin huitaisemaan otsalampusta luukun auki ja patteri lensi iloisesti Suuren leikkauksen kohdilta alas. Onneksi oli kuutamo, siis kunnon täysikuu. Olis voinut olla hankalempi laskeutua, se oli nimittäin ainut otsalamppu sillä hetkellä. Toinen pieni epiikki saatiin aikaiseksi laskeutumisessa. Ensin laskettiin Ville Suuren leikkauksen kohdalta yläköysittelytyylillä. Sitten tehtiin normaali laskeutumissysteemi. Köydet oli solmussa päästä, mutta keskikohta siirtyi siinä arpoessa ja säätäessä mitä kautta köysi ylhäällä laitetaan. 70 metrinen köysihän yltää just nätisti suuren leikkauksen alaosaan. Nyt solmu, jolla molemmat köydet oli yhdessä, oli siirtynyt ylemmäs. Tämä hoksattiin kun Ansa oli laskeutunut solmujen luo ja tietysti ilman prusikkeja yms. lisävarusteita. Onneksi minulla oli prusik-naru jolla lukitsin köydet ankkuriin. Sitten Ansa aukaisi solmun ja laskeutui yhtä köyttä pitkin alas. Varmasti jännä paikka päästää toinen köysi vapaaksi.

Lauantaiaamuna toisia tuntui nukuttavan niin makeasti että päätin lähteä teknoilemaan Paskantärkeä-sektorille. Ajatuksen oli kiivetä joko Oldie tai Joonas, molemmat A2:sia. Valitsin Joonaksen.

En tiedä menikö reitti ihan topon mukaan, koska menin Stradarotan pultin oikealta puolen. Tarkemmin topoa kun jälkikäteen kattelin, reitti menis pultin vasemmalta puolen. Samapa tuo, seurailin halkeamia ja pääsin toppiin. Tuli myös testattua BD:n micro stoppereita. Erittäin päteviä pikkukiiloja. Kamojen putsaus laskeutumalla vaan oli hankalempaa tekemäni poikkarin takia. Leiriin palatessa oli vastassa iloinen ylläri. Ilmeisesti koira oli syönyt minun leivät, juustot, metukat, oivariinin (koko rasia nuoltu täysin puhtaaksi!) ja yhden pasta-annoksen. Onneksi jätti vielä jotain kuivaruokaa mullekin.

Josse menis? © Ville

Menihän se!

Josse oli se reitti minkä takia Olhavalle piti päästä. Kolme vuotta sitten, ekalla Olhavareissulla lähdin Josselle reippaasti ja uhmakkaasti. Vauhdilla vedin itseni silloin kruksiin ja piti jäädä kamoihin lepäämään. Siitä seuraavana kesänä kakkostelin reitin rauhallisemmin. Nyt vedin niin rauhassa kuin vain pystyy ja varman päälle. Nätisti meni. Josse on kyllä vaan erittiäin makea reitti. Simppeli suora halkeama ylös, paljon pieniä otteita ja hyvin varmistettava. Aurinko paistoi ja mukava oli varmistella kallion reunalla.

Siihen vielä Suuri Leikkaus ja Erikois-A kaupan päälle niin hyvää kiipeilyä oli päivä täynnä. Suuri leikkauskin meni paljon hitaammin liidissä kuin pari vuotta aikaisemmin yläköydessä laybakkailemalla. Sunnuntaille jäi Kimpen Ulkonema ja Riippuvat puutarhat. Jälkimmäinen varsinkin oli siistiä trädittelyä. Molemmissa pientä kattojen ylitystä/ohitusta.

Trädihomma lähti luistamaan taas ja 6- reiteillekin uskaltaa jo lähteä kohtuu luottavaisin mielin. Valitettavan katkonaista on vain tällaisille kunnon trädipaikoille pääsy.