lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kevyesti kovaa

Taitaa olla jo kevättä ilmassa. Aika monen puheet on kääntynyt jo kallioilla tai kivillä käymiseen. Ja kyllä itselläkin jo ajatus ulkokiipeilystä kutkuttaa kovasti mieltä. Mutta lunta on vielä aikas reippaasti, vaikka onkin lämmin. Tulikin aamusta pieni hiihtolenkki heitettyä metsässä. Ja pieneksi se jäikin; sukset upposi, monot sattui jalkoihin ja oli kuuma! No heitin sukset nurkkaan, vähän lounasta ja eikun keiville. Mukavaa kevyttä boulderia tuli heitettyä, ja pari kiipeämätöntä reittiä sain kiivettyä. Annoin ekan 7a:n greidinkin yhdelle tekemistäni reiteistä. Sitä sai työstää usemman kerran ja usemmassa osassa. Sitten kun kiipesin, kaikki loksahteli kohdalleen kevyesti ja helposti. No sisäreittien greidaus on aika vaikea laji, että antamani greidit voinee heittää suuntaan jos toiseen. Varsinkin kun en oikeaa 7a:ta ole kiivennyt. Nyt onkin tullut kohtalainen treeniviikko, huomenna neljännet tällä viikolla. Kaikki melko kevyesti. Nyt onkin lapset mummolassa, niin se aika pitää käyttää hyväksi. Eli treeniohjelmassa mennään viikko 2:ssa ja kaikki suunnitelmien mukaan.

Olen tässä mietiskellyt, pitäiskö ostaa lisää kamaa trädiräkkiin vai toinen pädi. Isompi kakkospädi olis kiva, jos yksin on kivillä. Jotenkin tuo yksi tuntui aikas pieneltä viime syksynä. No aina tipuin kyllä pädille, kun tipuin. Mutta mitä isompi kivi, sitä isompi ... pädi. Mut kahden pädin kanssa yksin metsässä, voi olla aikamoista menoa. Toisaalta olen ajatellut että tuon trädiräkin pitäis olla kyllä kohtuullisen iso. Että saisi sitä kamaa survottua sinne kallioon niin paljon kun haluaa. Monethan sanoo että kyllä kiilanipulla pääsee alkuun. Mutta kyllä pari camua varmasti lämmittää aloittelevan trädääjän mieltä, kun halkeema kasvaa ja kiilat tippuu alapuolella. Ehkäpä 2-4 camua ja pari hexua taidan vielä tilata kesälle. Pädiä mietitään sitten myöhemmin. No visalaskun mukaan ei vielä kumpaakaan.

New shiny metal cams... Näillä kamoilla mennää tällä hetkellä.
Kyllä anodisoitu alumiini on sitten niin kaunista. Ja vielä kaikissa eri väreissä...
Tässä muuten kätevä linkki kaikille kamahomostelijoille:
http://www.climbingtechniques.org/uploads/4/9/7/5/4975151/cam-size-comparison-chart-v2.pdf
Mulla on nimittäin meiniki että BD:n C4:lla kokoon 0.4 asti ja siitä Metoliuksen Master Cameilla, siis kun mennään pienempään päin. Toivottavasti kamoilla on myös käyttöä, sillä kohtuullisesti saa sijoittaa hyvään räkkiin. Mutta jotainhan sitä tätyy työssäkäyvän itsellekin saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti