Norjaa

Viiden hengen seurueemme kävi ajelemassa Lofooteille ja takaisin. Kun saavuimme paikalle Kallen leirintäalueelle, oli ilma pilvinen ja hieman kostea. Mahtava Vågakallenin Storpillar teki selväksi että oikeassa paikassa ollaan. Osa porukasta säntäsi heti kalastamaan, itse jäin leiriä kasailemaan. Koitin aikaista nukkumista, jos vaikka jaksais kiivetä paremmin seuraavana päivänä. Pian paikalle tuli paikallinen miekkonen pakettiautolla ja jututteli meitä wiildkämping-asioista ja kalastusluvista. Oltiin hieman ihmeissämme, luulin että kalastus merestä on sallittua. Ja niin se taitaa ollakin: "Sports fishing in the sea with a hand line is free." http://lofoten.info/en/good-to-know. Myöskään camping asioista en tiedä, kyllä me siinä telttailtiin. Norjassa kait saa telttailla 150 metrin päässä astutuksessa, eli vähän kuin meidän jokamiehen oikeuksien tapaan. Paikallisena herra oli tietty näreissään kun kesällä "omalla" rannalla on semmoset 500 henkeä. Porukkaan tietysti mahtuu ihmisiä, joilta saattaa roskaa tai muuta jäädä paikalle. No narinat sikseen, kiipeemäänhän sinne oli tultu.

Lofootit - tunnettu maataloudestaan.

Aurinko paistoi ensimmäisenä Lofoottien aamuna. Heräsin ensimmöisenä ja innokkaana fiiliksestä, että kohta sitä kiveä päästään testaamaan. No aikaiset herätykset opin jättämään parin innokkaan aamun jälkeen. Ei sitä nyt niin hätä oo, kerkiihän sitä kumminkin. Menimme Pianokrakkenille ja kiipesimme Ansan kanssa pari vitosen linjaa samalla kun loppuporukka kiipesi kolmestaan toisella sivulla kalliota. Ensimmäinen multipitch kokemukseni tuli siis Applecake Aretella. Ensimmäiseen ständiin laitoin neljä kamua ankkuriksi ja kaksi vielä backupiksi. Ja siis hyvään halkeamaan. Saksaa puhuva kaveri tuumailikin että lot of cams. No turvallisuus ennen kaikkea!

Applecake Arete ja muut herkut.

 Ansa sekä Lys og skygge.

Laskeutumistouhuja.

Norjan ihana sää hellikin meitä seuraavat kolme päivää. Vesisade jätti meidän Bara Blåbäri- ja Myggapillaren suunnitelmat suunnitelmiksi. Parina päivänä vierailtiinkin Eggumissa, jossa kallion hänkkiys piti huolen reittien kuivuudesta kovemmillakin sateilla. Sainkin pari mahtavaa 7a:n kahvarallia kiivettyä. Jopa 7a-onsightin! Kun sade lakkasi ja välipäivän krapuloinnit oli pidetty alkoi säätiedotuksetkin lupailla paremapaa huomista. Kallioiden ollessa kosteita, boulderoitiin hieman ja viimeisenä Lofootti-iltana kiivettiin kolmestaan Ansan ja Eeron kanssa Gandalf. Hieno reitti ja hyvää kiveä. Hennigsvaer näytti todella kauniilta kallion päältä illan hämärtyessä.

Vettä - sitä tuli.

Joten sporttaamaan!

Mikäs koppi tää on?

Kävin kerran kalassakin. Satoi vettä ja saalis oli varmaan 200g.

Sateen loppuessa helppoja bouldereita.

Ja vähän vaikeampiakin.

Lofootit lopetettiin Gandalfiin.

Ilmojen parantuessa olikin aika siirtyä Stetindin juureen. Sydpillarenin ollessa minun ja Eeron unelmana. Tästä tarinoin kuitenkin vähän myöhemmin. Ja ehkä vähän Eggumistakin.

Raskainta tässä hommassa oli olla poissa kotoa puolitoista viikkoa. Meillä kotihommat on ihan vaativia kahdestaankin. Ja meikäläisen ollessa poissa, se ei ole herkkua. Mulla oli ikävä kotiin ja kotona olisi tarvittu minua. Suuret kiitokset vaimolle ja isovanhemmille unelmientoteutusreissun mahdollistamiseksi. Onneksi jano on sammutettu hetkeksi. Ei ne mäet sieltä minnekään häviä. Sillä palaan vielä.

Jossain Narvikin lähellä.

Mutta loppuun, miten odotukset ja jännittämiset toteutui:

Odotin:
-Pitkiä reittejä > Yksi pitkä riitti, ku se oli niin hyvä
-Halkeamakiipeilyä > No eipä oikein tullu eteen. Siis olihan niitä, mutta ei semmosta kunnollista.
-Maisemia > Oli
-Kokemuksia > Tuli

Jännitin:
-Onko trädiräkki tarpeeksi iso > Kyllä, varsinkin kaverien kamojen kannsa jaettuna
-Onko trädiräkki liian iso > No ei ainakaan estänyt kiipeämistä
-Osaanko jammata > En tiedä vieläkään. Jammit joita tarvitsi olivat aika helpon oloisia.
-Tuleeko dehis > Ei pahasti, vaikka kädet kramppasi Eggumissa Commandoa projektoidessa.
-Sataako paljon vettä > Kyllä
-Onko kengät liian pienet pitkille reiteille > Jotain 14 tuntia alkoi jo tuntua aika epämukavilta, mutta ei ne ollu liian pienet
-Pelottaako korkealla > Ei pelottanut. Ilmavat paikat tuo pientä kutinaa, mutta niinhän se pitääkin. Tekee hommasta siistimpää.

Oottamista

Odotteluahan se on jo useemman viikon. Huomenna reissuun. Norjaan ja kiipeämään, ei oo totta. Ehkä se on.

Odotan:
-Pitkiä reittejä
-Halkeamakiipeilyä
-Maisemia
-Kokemuksia

Jännittää:
-Onko trädiräkki tarpeeksi iso
-Onko trädiräkki liian iso 
-Osaanko jammata
-Tuleeko dehis
-Sataako paljon vettä
-Onko kengät liian pienet pitkille reiteille
-Pelottaako korkealla

Haukkavuori revisited

Pitkästä aikaa pääsin päiväreissulle. Lopulta liikkeelle pääsi vain Sami ja minä. Paikaksi Simpeleen Haukkavuori. Reissu oli aikalailla toisto viimekesäiselle reissulle. Ensin köyttä ja sitten boulderia. Sillä erotuksella tosin, että nyt kiipesin reitit mitkä viime vuonna jäi yrityksiksi.

Lämmöiksi päätin laittaa yrkän Belladonnalle. Greidiä reitille on annettu 6b. Mutta puheet siitä että yksi kaveri otti pakit reitiltä ja kovatkin kiipeilujät on työstänyt sitä, antoivat ennakko-odotuksia että reitti voi olla haastava. Mutta ankkureille selvittiin ihan saittina. Reitti oli kyllä ilmava ja mataliin kallioihin tottuneena myönnän että jännitti. Yhden pultin klippasin jostain polven korkeudelta. En tiedä miksi se pultti oli niin laitettu. Mutta kokonaisuudessaan reitti oli kyllä hyvin pultattu, ei siinä mitään. Suosittelen on-sightaamaan jos 6b ei ole ihan maksimitasoa.

Lisäksi sain pakettiin Flashback 7a:n. Reitti näyttää aika släbiltä alhaalta katsottuna, ja kai se sitä onkin. Alussa pieni 6B+/6C boulderprobleema ja loppu 6b/c köysikiipeilyä. Hieno reitti kyllä tämäkin. Varsinkin meikäläiselle oli hyvä kiivetä vähän teknisempää ja pidempää. Loppuun tsekkailin Peruslageria yläköydessä kruksin ohi ja liidasin lopun. Kruksia en ruvennut aukaisemaan, sen verran herkillä alkoi olla jo nahat. Tätä on projektoitava seuraavaksi.

Haukkavuoressa olisi kyllä paljon potentiaalia. Valitettavasti topoa ei ole olemassa. Näyttäis olevan hyviä trädilinjojakin, varmaan moni kiivettykin. Ehkä seikkailukiipeilyä joskus. Mutta jos siis vierailette täällä, autot leirintäpaikan parkkiin, ja ollaan sit nätisti siellä kaltsilla!

Sami ja Pacman

Bouldereiksi valikoitiin Rakovuoren Pacman ja Vuoriniemi. Pacman 6C:llä herkuttelin kiipeämällä sen kaksi kertaa. Kokeilin myös Gluteus Maximus 8A:ta. No jos greidi on 8A ja muuveja on kolme, niin voin sanoa että tiukkoja muuveja on. Ei oo vielä menossa. Sami kyllä kiipeä tän kuhan tulee tuoreemmilla voimilla paikan päälle. Sen sijaan Tall Dark Stanger oli herkkureitti. Alku tuntui taas vaikealta, mutta jalkojen löydettyä paikat, oli homma hanskattu. Jouti jo kotia.

Tall Dark Stranger