Kyllähän siinä niin kävi kuten ounastelin. Eli hieno treeniohjelmani ei toteutunut suunnitellulla tavalla. Vaikka ei nyt vielä olla edes ohjelman lopussa, olen jo vähän luovuttanut koko homman. Nimittäin kiipeilemässä käynti on ollut erittäin epäsäännöllistä. On vain viikkoja ja viikonloppuja, että jokin homma estää. Sitä kun pariutuu kolmivuorotyöläisen, siitä saa osansa. Oikeastaan noi boulderseinällä tehdyt kestävyystreenit olen saanut tehtyä. Ne nimittäin toimii. Ja ihmehän tuo on jos ei toimisi. Ei tuo kestävyys ole ollut koskaan mitää parhaita puoliani, joten kaikki vaikuttaa, kun lähtötaso on alhainen. Ehkä joku sellainen reeni pitäis vetäistä, jos tuo kesä ei vielä tule päälle. Muuten vedetään fiiliksen mukaan.
 |
| Näistä otteista saa kunnolla kiinni. © Heikki P. |
 |
| Ja klippaaminenkin on hauskaa. © Heikki P. | | |
Mutta kehityksen huomaa, kun käy Joensuun areenalla vetämässä. Paremmin jaksaa joka kerta. Kun vielä jostain löytyis se rentous ja tekniikka. Jotenkin tuosta kestävyystreenistä tuli semmoinen fiilis, että se voisi olle pidempi kuin kolme viikkoa. Tosin jos mukana olisi kunnon köysittelykestävyystreeniä, voisi varmaan riittääkin. Ehkä ensi talvena paremmin. Nyt tekis mieli kalliolle.
Välillä tuntuu kyllä hullun vaikealta yhdistää elämän kaikkia liikkuvia osia kohdilleen. Hyvät aikeet kiipeilynkin suhteen saattaa kääntyä toteutumattomiksi, kun tulee muuta säätöä suunnalta tai toiselta. Toisen vuorotyö tuo omat haasteensa, joiden kanssa oppii mukautumaan kantapään kautta :)
VastaaPoistaEhkä rentouskin on hyvä osa-alue harjoiteltavaksi, koska silloin löytyy jotain sellaisia pieniä nautinnon hippusia, joiden voimalla jaksaa kränkätä. Jostain lueskelin, että kiipeilyssä on tärkeä miettiä oma motivaatio lajin suhteen. Jos kiipeily on hyvin suorituskeskeistä, motivaatio katoaa jossain vaiheessa. Mutta jos kiipeily voi olla myös rentoa läpsyttelyä, nautiskelua, säilyy motivaatio ja mielekkyys hommassa. Kiipeily on, kuten elämä muutenkin yhtä vuoristorataa, jossa on näköjään tärkeä oppia sietämään erilaisia vaiheita.
Kiipeilyn iloa,
Taru
Niinpä, välillä pitää kränkätä ja välillä läpsytellä. Oikeesti mulla on vaikeeta vetää kevyesti. Kerran ku pääsee tekemään, tehdään kovasti. Motivaatiot on välillä tosi korkealla, mutta kuten sanoit, elämässä on aika monta liikkuvaa osaa, voi motivaatiota syödä monikin asia. Mutta onneksi tässä ei ole minnekään kiire. Rupeaisin joogaamaan, jos olisi aikaa...
VastaaPoista