tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ensimmäistä kertaa Olhavalla

Tämän kesän kiipeilyreissuni kohde oli Olhava, tuo Repoveden kansallispuistossa oleva Suomen kiipeilykallioiden äiti. Kallio joka jylhyydessään ja kauneudessaan tarjoaa suuren määrän kiipeilyllisiä kokemuksia, joita on vaikea muualta Suomesta hakea. Samin kanssa oli reissu lyöty lukkoon jo aikaisemmin ja loppumetreillä saimme mukaan Onnin ja Ansan. Varsinkin Ansan saaminen mukaan oli hienoa, sillä hän tietää Olhavan reitit melkosen hyvin ja muutaman muunkin jutun opin reissun aikana häneltä. Matkalla satoi vettä runsaastikin, mutta paikan päällä oli vielä kuivaa. Ja miten viehättävä paikka onkaan, retkeilyalue (kaivo, vessa, nuotio- ja telttapaikka) siinä kallion vieressä. Hienoutta.

Mutta koska sade-ennusteet eivät luvanneet poutaa koko päiväksi, teltan pystytyksen jälkeen siirryttin veneellä laatalle. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Salaman. Räkkiin tuli kamaa aika reippaasti, olihan kyse on-sightista. Pakko myöntää, että aika jännää hommaahan se oli vaikkakin varmistuksia sai hyvin ja mitään kruksia ei oikein ollut. Reitillä pääsin oikeastaan jammaamaan kunnolla ensimmäistä kertaa. Vaikka jammauskokemukseni oli lähes nolla ja oppi jammaamiseen on saatu netistä, onnistui jammaus yllättävän hyvin ja tykkäsin hommasta kovasti. Ja ankkurin klippaus oli todella hienoa yli 30 metrin trädijyystön jälkeen. Seuraavaksi samantyyppistä hienoutta oli tarjolla Ruotsalaisten reitillä, joka meni saittina sekin. Illan loppuun vielä dihedraalihalkeama Suuri Leikkaus yläköydessä. Vedin reittiä reippaalla tahdilla ja pieni kosteus reitillä rupesi jo vähän lipsuttelemaan tossuja. Ajattelin että nyt tippuu, mutta yläköydessä kun voi vähän urheillakin, niin hyppäsin dynon reitillä olevaan puuhun, johon jäin roikkumaan hetkeksi yhdellä kädellä. Siinäpä sitä olikin ekalle illalle. Käytiin vielä poikain kanssa soutelemassa lammella ja bongailtiin reittejä.

Sami Ruotsalaisten reitillä.
.
Siinähän se Eklipsi on.
Toisena päivänä oli meiniki kokeilla hieman vaikeampaa ja ajattelin kokeilla Jossea, jolla oli vaikeutta 6-. No jossain vaiheessa siihen vaan tulikin semmoinen pieni kruksi ja huomasin, että ei jaksa. Katsoin alaspäin, viimeinen piissi oli noin metrin alapuolella. Meinasin jo kiivetä vähän alaspäin ja tiputtautua camuun, mutta päätin kuitenkin etsiä varmistuksen ja ottaa levon siihen. Pikku pumpissa siinä sitten etsin vaakahalkeamaan jonkun ehkä #0.4 camun. Siinä sitä sai sitten lepäillä ja sen jälkeen loppureittikin meni.

Samin kiilanlaittotaidot vain kehittyy.

Sami tuli jossain vaiheessa liidaamaan Kanttia, tuota Suomen kuuluisinta reittiä. Itselläkin oli mielessä jo useita päiviä ennen reissua Kantin flash-nousu. Kuitenkin aloin pahasti epäröidä nähdessäni koko komeuden ensimmäistä kertaa. Vasta Samin liidin jälkeen arvelin että pitää se kokeilla liidata. Eihän siihe kuole... Jännää touhuahan se oli ja tuli todella keskityttyä kiipeämiseen. Jossain puolen välin tienoilla pultin kohdalla vähän katselin maisemia, mutta loppu meni täysin reittiin keskittyen. Lopussa oli vielä herkempi kohta viimeisen pultin kohdalla, jota sai miettiä jonkun aikaa.

Kantin liidaus vaatii kanttia.
Ensimmäiseen halkeamaan piissi, niin voihan sitä vilkutella kameraan.
Siellähän on ihan hienon näköistä muuvittelua.
Nyt ollaan jo voiton puolella, eiku rauhassa vain.

Sain sen kuitenkin kiivettyä. Se oli itsensä ylittämistä taas kerran. Aivan mahtavaa! Kun olin varmistellut Ansan, pidettiin mustikoidensyöntitauko kallion päällä. Kerrankin Suomen kesä tarjoaa minullekin jotain hyvää. Aurinkoa, sateen jälkeinen lämmin sammal paljaiden jalkojen alla ja herkullisia mustikoita ruhtinaallisen paljon. Eikä itikoita.

Kokeilin myös sporttireittiä Luonnonlapsi, joka ei kyllä mennyt. Otin sitten reitiltä vähän kuvia Samin muuvitteluista Omalla Planeetalla. Reittihän ei vielä Samilta taipunut, oli märkiä otteita ja lähetysmestarikin hieman sairaana. Toivottavasti ensi kerralla.

Herra Selkä Omalla Planeetalla.
Onnilla on paras tyyli.
Samin DWS oli korkein.
Ja minäkin uskaltauduin.
Uinnin jälkeen päätettiin lähteä yläköysittelemään Eklipsiä. Teippailin nyrkit nyrkkijammailun toivossa, mutta eihän siinä saanut kuin pari nyrkkijammia alussa. Sitten halkeama leveni niin suureksi että nouseminen vaati reisijammia, laybackkia sekä kaikkea ihme änkeämistä. Siis olihan siellä hyviäkin otteita, mutta välillä oli pelkkää halkeamaa. Onneksi kivenlaatu on sellaista kiteistä, niin kitkat oli kyllä hyvät. Reitti veti kyllä mehut miehestä. Siis kokonaisvaltaisesti, ei ollut vain forkut pumpissa vaan olin väsynyt koko mies.

Viimeisenä päivänä olikin vuorossa Olhavan ensimmäinen reitti Vekara 6-. Aika jänskä reitti sekin, mutta meni on-sighttina. Ajattelin vielä loppuun jonkun helpon reitin mukavuushaluissani, ja ajattelin liidata Hyllyn jolle greidiksi on annettu 4. No mukavuudet kyllä hävisi jo tuolle hyllylle noustessa pienellä rannarilla isossa halkeamassa. No mukava reittihän se oli. Vähän sammaleista settiä löytyi yhdestä kohtaa, mutta ehjänä päästiin ylös asti. Köysidrägiä oli kyllä reitin lopussa valtavasti. Loppurannarissa vedin ensin köyteen löysiä, sitten kiipesin eteenpäin. Pahin hauispumppi tulikin kun vedin ylimääräiset köydet ylös.

Aika hienoja kokemuksia kaikki. Ja kaikkien hienojen reittien päälle sai istuskella paljain jaloin yläankkurilla kallion reunalla ja varmistella kakkonen hienossa maisemassa. Eiköhän tännekin tule vuosien saatossa palattua, useampaan kertaan.

2 kommenttia: