torstai 15. elokuuta 2019

Suuri sininen beilaus

Viimein päästiin reissuun Kvaløyalle. Ykköskohteena oli Store Blåmannin "Ultima Thule" teknoamalla. Reissua oltiin suunniteltu jo nelisen vuotta, mutta aina jokin asia tuntui olevan esteenä lähdölle. Nyt kuitenkin asetettiin Kvaløya etusijalle kesän suunnitelmissa.

Puolen päivän aikaan oltiin burgerilla jossain Tromssan laitamilla. Kävimme vielä pari vesipulloa ostamassa lähimarketista ja lähdettiin ajelemaan Kvaløyan puolelle. Pian Store Blåmann alkoikin näkyä. Ja olihan se se vaikuttavan näköinen, varsinkin kun sen näkee luonnossa ensimmäisen kerran. Voin vain kuvitella miltä tuntuu ajaa Yosemiteen ja nähdä El Capitan. Toivottavasti saan sen kokea.

Jännityksen ja innostuksen sekaisisissa tunnelmissa aloitimme varsin nopeasti kamojen välppäyksen. Olin tehnyt listan, mitä otetaan mukaan ja se olikin varsin toimiva ratkaisu. Olisi varmasti unohtunut monta juttua ilman listaa. Noin kolmelta iltapäivällä lähdimme kävelemään seinää kohti.


Minähän en todellakaan ole mikään tiistaitunkkaaja, joten ylämäkeen kävely ei ihan helppo rasti ollut. Varsinkaan bigwall-kamakasan kanssa. Tunteet vaihtelivatkin kävelyn aikana "Elämä on mahtavaa"-tyyppisestä hekumoinnista, "ei tässä ole mitään järkeä" -tyyppiseen epätoivoon. Päällimmäiseksi kävelystä aina jää hyvä fiilis, vaikka siltä se ei todellakaan aina tunnu suorittaessa. Siksi kai sitä ihmiset tekevätkin.


Jossain vaiheessa iltaa kuitenkin olimme seinän juurella. Seinälle otettavien vesien hankkimista jätimme kuitenkin koko ajan myöhemmäksi, todeten seinän juurella, että täältä sitä ei enää saa. Jouduimmekin sitten palaamaan lumikentän alareunalle vettä hakemaan, mutta onnenksi ei enää muuta painoa ollut.


Ledgen kasausta oltiin harjoiteltu pari vuotta sitten, joten sen pystytys seinän juurelle onnistui jo paremmin. Toki se vaati vielä muistilokeroiden kaivelua ja pientä youtube-lunttausta sekä muutamia yritys-erehdys kierroksia. Bläkkärin cliff cabana double portaledge flyn kanssa vaatii tietyn tavan, millä paketti saadaan kasaan. Ei minusta todellakaan käyttäjäystävällinen paketti, mutta ajaa asiansa. Itselle en tätä ostaisi. Hyvin siinä kyllä nukkui.

Aamu alkoi herätyskellon soittoon. Ei mikään aikainen herätys, eikä kovin kiireiseksikään aamutoimia voinut kutsua. Eero oli fiksannut yhden köyden valmiiksi reitin juurelle edellisenä iltana ja se oli todella paikallaan painavan haulbägin kanssa reunarailon lumiharjannetta noustessa.

Minun oli tarkoitus kiivetä eka pitsi. Se oli kuulemma "ehkä" vaikein. Eka köydenpituus on muuttunut alkuperäisestä toposta, ja minulla ei ollut tarkkaa kuvaa mistä reitti menisi. Ajattelin vaan, että eiköhän se selviä reitillä. Kiipeily oli helppoa. Pääosin sisäkulmia, joissa ohut halkeama joka söi pienempää kiilaa mukavasti. Niin mukavasti että jatkot pääsi loppumaan pariin kertaan. Yritin olla jättämättä kaikkia piissejä seinään, mutta pikkukiilojen kanssa tuntuu aina siltä että saa ne olla siellä.


Tietämättömyyteni reitin kulusta aiheutti sen, että kiipesin ohi poikkarista. Ehkä noin neljä piissiä kiivetessä, halkeama oheni huomattavasti ja jotain kasvillisuuttakin halkeamassa oli. Mainittuani asiasta Eerolle, sain tietoon että poikkarihan siellä pitäisi pikku katon kohdalla olla. Teknosin piissejä pitkin alaspän. Poikkaraoin hookeilla pari metriä oikealle ja kulman takaa löytyi isompia halkeamia, joita pitkin nousu olisi helppoa. Isojen halkeamien loppuessa oli tehty slingistä pieni ankkurin tapainen. Joku on tehnyt varmaan väliankkurin tähän, ajattelin. Jatkoin ylöspäin ja isot halkeamat loppuivat jo oli vain pieni sisäkulman halkeama. Kiilat pienenivät mikrokiiloiksi ja sammaltakin piti rapsutella. Sitten halkeamaan kävi enää vain peckerit. Jo edellisellä reittieksymisellä olin hieman vasaroinut peckeriä ja tein taas niin. Iso pecker, mikrokiila tai kaksi, sitten pienin pecker. Sammalmättäät kasvoivat ja epätoivo eksymisestä ja jaksamisesta valtasi mielen. Kyselin taas reittiä Eerolta ja sain tietoon että "traverse on jugs". Kurkkaan kulman yli ja huomaan kahvapoikkarin. Se on siellä slingiankkurin kohdalla. Olin kiivennyt taas ohi poikkarista, tällä kertaa noin yhdeksän piissin verran. Enää en jaksanut teknota alaspäin, vaan laskeuduin peckeristä. Laitoin nousukahvan varmistuslooppiin ja alhaalta tulevaan köyteen (alaspäin) laskun ajaksi, varmistukseksi, mikäli pecker irtoaisi.



Se mistä Eero reittiä luki, löytyy https://klatreforer.tromsoklatring.no/problem/6169. Olin sivustolla käynyt ennen reissua, mutta jotenkin ohitin sen. Ssieltä löytyy hyvä kuvaus ekaan köydenpituuteen ja jopa kuva, mistä reitti menee. Tätä kuvaa en tosin ollut aikasemmin huomannut.

Nyt olin taas reitillä, mutta voimat alkoivat hiipua. Olin varannut vain puoli litraa vettä mukaani. Hyvinhän se riittää Suomen teknoreiteille, mutta ei näköjään 50 metrin köydenpituuteen tai varsinkaan eksymisten kanssa. Taas helpohkoa sisäkulmaa, mutta enää en jaksanut nousta edes tikkaita kerralla ylös, vaan nousin yhden jalan varaan, klippasin daisyn, lepäsin, nostin saman jalan ylemmälle askelmalle ja nousin piissiin kiinni. Taas tuo "ei tässä ole mitään järkeä" fiilis oli mielessä. Jossain vaiheessa pääsin köydenpituuden loppuun ja rakentelin ankkurin. Itse kiipeily oli helppoa, mutta haastavuus tulee määrästä.



Haulasin sikaa, välillä se jäi kattoihin kiinni, mutta Eero irroitteli sitä noustessaan ylöspäin. Siemailin loput vedet ja söin suklaata. Fiilis alkoi parantua. Eeron tullessa ständille, hän tuumaili, että "ei taida minun juttu olla tämä". Ajattelin että en kyllä jaksa enää kiivetä toista samanlaista rupeamaa. Olimme käyttäneen kahdeksan tuntia siihen, että ensimmäinen köydenpituus oli valmis. Ideana oli olla päästä toinen pitkä köydenpituus kyseisenä päivänä. Varaamamme vesi ja ruoka tulisi olemaan tiukilla. Siispä tuumin, että jos Eero ei tahdo kiivetä, ei ehkä ole järkevää jatkaa reitillä. Päätimme siis melko nopeasti lähteä alaspäin. Kävelimme vielä samana yönä parkkipaikalle. Kävimme meressä uimassa, juttelimme mukavia ja joimme pari olutta.

Myöhemmin olen tullut ajatukseen, että paras tapa olisi ollut laittaa ledge siihen ja kiivetä illasta sen minkä jaksaa.

Nämä oli ensimmäiset pakit minulla. No enpä multipitch kiipeilyä ole juuri päässyt tekemäänkään. Vitutus, pettymys ja harmitus tästä kasvoi päivä päivältä. Lopulta, mutta vasta kotona, kuitenkin ajatus kääntyi siihen että hieno reissu seinälle oli. Oppi uutta oppia ja kokemusia saatiin. Ja varsinkin vanha sanonta, että eihän se sieltä mihinkään häviä, toi kerrankin lohdutusta. Myös Kvaløya visiitti oli kokonaisuutena onnistunut. Kävimme päiväreissut Gullknausenille ja Hollanderanin Lanternalle. Vettäkään ei satanut koko reissulla!

Mikäli sinulla tai tutullasi on aikomus tulevaisuudessa kyseiselle seinälle, olen erittäin kiinnostunut osallistumaan! Reitillä ei niin väliä. Eli ota ihmeessä yhteyttä. Innostusta ja kiinnostusta tämäntapaiselle touhulle minulta löytyis.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Tekokiipeilyä

Talvista teknoilua on ollut tarkoitus harrastaa, samoin keväinen kiipeily Olhavalla on kokematta, joten näiden yhdistäminen sopi tähän kevääseen. Talvesta nyt ei enää voi puhua, mutta teknoiltua tuli ihan mukavasti. Olhavalammen jäällä liikkuminen toi helpotusta sektoreilta toisille siirymiseen.

Visva A2 on kuulunut to-do listalleni jo pidemmän aikaa, joten sehän tuli riipaistua heti kättelyssä. Ja pettymystä se ei todellakaan tuonut. Lyhyt, mutta monipuolinen reitti on suositukseni, mikäli teknoilu Olhavalla kiinnostaa. Ja talvella lähtökin on helppoa jäältä. Reitti olisi mennyt kliinisti, mutta yläosan halkeama oli jäässä, niin vasaroin muutaman bird peak tyyppisen haan.

Jääruuvit apuna ala-ankkurissa

Reitin kakkostelu © Eero Myrsky
Halusin myös kokeilla isompaa teknogreidiä, joten päädyin Heart of Stone A3+ reitille. Reitti ei ihmeempiä ongelmanratkaisutaitoja vaadi. Kasa näitä linnunnokkia ja reipasta mieltä riittää. Suurimmat ongelmat oli taas reitin lopun ollessa jään peitossa. Toinen A3+ mitä tuli katseltua oli Haulbag-mies, mutta jätetään se asia vielä hautumaan. Sen verran kuumottavalta reitti näytti.

In the Heart of Stone

Hakut ja jääraudat olisis olleet paikallaan reitin lopussa.


Done that
Eero reitillä Rovaniemi-Turku all night long A2
Myös vapaakiipeilykausi tuli aloitettua samalla. Ukkosenjohdatin olikin ihan napakka aloitus kauteen.
Kevät meiniki?

Oli siellä muitakin © Eero Myrsky

Oldie A2 © Eero Myrsky

Oldie ylhäältä

Poikkarin kakkostelu on rankkaa puuhaa?

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Köyden jatkona

Valokuvia viime kesältä. Suurin osa Hannan kuvaamia.

Leipäkkäilyä
Jammailua
Nu moon
Trad is the shit!
Tollonvuoren siistit släbit
Hurissalon Helmi
Hauskaa

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Boulderkesä elävänä kuvana

Köysikiipeily on tehnyt tilaa boulderoinnille tämän suven aikaan. Ajattelin että koitetaan nyt vähän panostaa vähän boulderiin, jos siinä vaikka kehittyis. Uusille numeroille en ole päässyt, mutta kyllä ulkoboulderointi näkyy positiivisesti köysikiipeilyssäkin. Niin ulko- kuin sisäkiipeilyssä. Toki sisätreeniäkin on välillä suoritettu.

Taas olen kuvaillut kiipeilyjäni ja nyt sainkin inspiraation tehdä pienen videokoosteen kesän bouldereista. Vielä jäi pari pätkää kovalevylle, mutta katellaan niitä syssymmällä. Videotallenteet tulee yleensä tehtyä yksin, vaikkei se mikään sääntö ole. Yksin boulderoidessa kuvaaminen on vaan hyvää oheistoimintaa. Seurassa taas jutustutelu, spottaus ja kannustaminen ottaa oman osansa niin ei aina jaksa kameraa viritellä. Kuvaus tosin on mulla ollut aika huonolla teknisellä tasolla. Staattista kuvaa, maksimissaan kahdella kuvakulmalla puhelimella kuvattuna. Kiipeilytekniikka ei vielä ole hioutunut kovin kauniiksi ja kuvatut pätkät ovatkin vain tallenne sendaustaistelusta omien rajojen ääripäässä. Autenttinen dokumentti kiipeilysuoritteista.



Muutama sana videon bouldereista. Ensimmäisenä on kauden aloitus Liperin kiviltä, jossa mainio krimppi + slouppikanttinen Kantti SS 7A+. Toinen pätkä on Juuan Nunnanlahdeta, jossa monesti Hirven Hommat 7B+:n alkua ihmetelty probleema aukesikin brutaalilla pinchaamisella (mikä sana?) ja huukkaamisella. Kolmas on Kivilahdessa Nuutin leiskauttama Aeroflot 7B+, joka otti varmaan kaksi yrkkää. Kivilahdessa sain myös kiivettyä pitkäaikaisen projektini Garmin 7C:n. Tämän kohdalla piti sattua monta asiaa kohdalleen että reitti taipui. Ensinnäkin sateetonta keliä oli ollut pari viikkoa ja sitten sattui pari hellepäivää. Helle tällä boulderilla on hyvä asia, koska paikka on niin kostea. Garminillekin olen monesti tullut toteamaan että otteet on märkiä, vaikkei ole satanut useaan päivään. Toinen asia, mikä edesauttoi sendausta, oli hyvät yöunet ja kiireetön päivä. Väsyneenä tai huonosti palautuneena ei kiivetä niitä omia maksimeja. Itikoita ja paarmoja oli hirveästi, mutta sellaista se keskikesällä on. Viimeisenä vielä ensinousu Toinnein Keiju -kiveltä Lieksasta. Kivi oli ilmestynyt jossain vaiheessa 27cragsiin ja ihmettelinkin että mites sieltä korvesta kivi on löydetty. Kuulin myös juttuu että se olisi jossain Geokätköilysivulla ollut, mutta mä niistä mitään tiiä. Kivi oli kesämökkiä, niin sieltä sai kivat pienet bouldersessiot piristämään kesälomaa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Big wall tekniikkatreenit Olhavalla

Jossain vaiheessa elämää tahdon kokea bigwall-kiipeilyn vaikeudet ja hienoudet. Vaikka en ole mikään korkeiden paikkojen friikki, jokin siinä seinällä elelyssä ja nousemisessa viehättää. Ja jos on haaveita, jotka kokee mahdolliseksi toteuttaa, sitä kohti sitten pienin askelin koittaa suunnistaa. En tiedä onko tämä mahdollista vielä tälle kesää aikataulujen ja elämäntilanteen takia. Ensimmäiseksi paikaksi luonnollinen valinta kokea usean päivän bigwall fiilikset on suunnata Stora Blåmannin pohjoisseinälle Norjaan.

Olhavareissun alkuperäinen idea oli tulla jo aikaisemmin keväällä jäiden aikaan. Ja oli tarkoitus myös kiivetä jotain teknoreittejä, mutta perushommien harjoitteluun meni jo sen verran aikaa että oikeat teknoreitit jäi odottelemaan. Kiipesimme kliinillä teknolla ja vapaakiipeilyllä (vaelluskengillä) helppoja reittejä.

Ensimmäinen asia oli tietysti portaledgen pystytys. Ledgehän me vuokrattiin Adventure Partnersilta. Koskaan en livänä moista ollut nähnyt. Yrityksen ja erehdyksen kautta saatiin ledge läjään ja ensimmäinen yö menikin teltta-alueen seinän juuressa. Siitäpä olikin hyvä seuraavana päivänä tehdä pienet haulaus- ja jumarointitreenit aamusta, sekä perus teknoilutekniikan kertaus. Iltapäivästä suunnattiin laatalle ja pystytettiin ledge Lenina-T ankkurille. Nyt ledgen pystytyksen vaikeusaste hieman nousikin seinällä roikuskelun takia. Lisäksi kaikki remmit tuntui olevan täysin sotkussa. Itsellä meinasi jo hermo mennä, mutta Eero onneksi jaksoi pysyä rauhallisena. Ja kyllähän se kasaan saatiin. Hienoahan se oli bisse ottaa ja unetkin onnistui hyvin.

Ensimmäinen yö portaledgessä
Haulaus- ja jumarointitekniikkaan tutustuminen.
Tricam ensimmäistä kertaa käytössä.
Salamateknoa
Lisää haulausta.
Viimein ledge kasassa, nyt selfieitä!
Eli ledgieitä
Viimeiset haulaamiset.
Hienot on taustat.
Ja eikun kotia.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Lappeenrannan kisat

Eli NorppaBoulderit. Koitin lähteä kisoihin hieman eri moodilla kuin yleensä. Yleismoodi minulla on ollu että hyvää treeniähän tää on. Nyt ajattelin että koitan kaikkia reittejä ja millekään reitille ei saa ottaa kolmea yrkkää enempää käymättä välillä jossain muualla. No lopputulos ei ollut samaa kuin olisi toivonut. Kaikkia reittejä en kokeillut. Lisäksi kiipesin reittejä liian hitaaseen tahtiin, osa jäi kiipeämättä ajan puutteen vuoksi. Hidastelu johtui voimien säästelystä ja kohteliaisuudesta "mee sinä vaan, mä ootan tässä". Tän talven kisat on varmaankin kisattu, koitetaan järkevämmin seuraavana "kisakautena". Kameraa ei tullut mukaan, mutta tässä pari kännykkäräpsyä finaaleista:



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Jyväskylän kisat


Aina löytyy ensimmäinen kerta jokaiselle asialle, tällä kertaa vierailu Jyväskylän Boulderpajalle kisaamaan. Kisavalmistautuminen oli kaksipäiväinen päänsärky ja pelko flunssasta. Hyvin silti jaksoin kiivetä vaikka parin vaikeamman väännön jälkeen aika pahat jälkihiet iski päälle. Tässä vielä valokuvia todisteeksi että oltiin paikalla:

Vain yksi kiipeilijä kerrallaan.
Hikinen kalju -mies
Nuutti
Juha
Koponen on kuulemma ruvennu bodaamaan, jalkapäivät vaan on unohtunu.
Sijoitus taisi itselläni olla 26/52 eli tämän keskinkertaisempi en voinut olla. Parasta oli kuitenkin voittaa arpajaispalkinto, valitsin BD:n liian isot housut, pitänee varmaan ruveta bulkkaamaan. Boulderpaja oli paikkana ihan kiva ja henkilökunta reipasta. Myös reitit oli hyviä minun makuun, sopivan yksinkertartaisia kisavääntöön. Patjastahan me hieman itkettiin, jalat däppäsi tuohon kulmaan ja muutenkin liian kovalta tuntui, mutta kyllä se pädin voittaa.