sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Motivaatiopuuskissa

Motivaatio, toisilla sitä on aina, toisilta taas satunnaisesti. Itsellä motivaatiota kiipeämiseen on tuntunut riittävän, mutta oikeaan treenamiseen vähemmän. On normaalia, että elämässä on jaksoja jolloin joutuu keskittymään muihin asioihin kuin harrastuksiin tai itsenä kehittämiseen. Niinkun työ, perhe, rakentaminen tai sairastuminen. Itse haluaisin löytää kultaisen keskitien perheen, työn ja harrastamisen kanssa. Eli mihinkään niistä ei voi panostaa fanaattisesti ilman että muut osa-alueet kärsii. Jotenkin olen aina ajatellut että onhan sitä aikaa, jos ei nyt niin myöhemmin. Mutta ei sitä aikaa vain aina ole. Se aika mitä on, käytetään pistämällä asiat tärkeysjärjestykseen. Ensin mennään töihin, sitten lapset harrastuksiin (ei onneksi ole vielä montaa iltaa) ja loppuajasta valitaan hoidetaanko jotain tekemätöntä hommaa vai voiko treenata. Riippuen motivaatiosta näitä asioita voi hieman järjestellä ja laittaa tärkeysjärjestyksiä uusiksi. Eli eihän sitä aikaa ole, joten on pakko tehdä kompromissejä. Esimerkiksi voi mennä seuran vuorolle, mutta lähteä aikaisemmin hakemaan lapsi harrastuksita. Tai sitten voi lähteä pojan kanssa kiipeämään jolloin pääsee itsekin hieman jumppaaman seinälle. Sormilautatreeni on taas hyvä heittää lastenohjelmien aikaan. Olen läsnä mutta silti saa pidettyä itsensä kondiksessa.

Mutta miksi nyt kirjoitan, johtuu tietenkin siitä että syksyinen motivaatio löytyi taas jostain. En tiedä mistä se tulee, mutta kunnonkohotuskausi jotenkin kuuluu talveen. Käyn lenkillä oikeastaan vain lumiseen aikaan. Näihin motivaatiopuuskiin ja "nyt rupeen treenaamaan kunnolla" -puheisiin on jo tottunut suhtautumaan varauksella. Monestihan motivaatiopuuskassaan aloittaa treenikauden kovaa, mutta liikaa treeniä ei ihminen vaan kestä. Ylikunto tai sairastuminen katkaisee treenikauden. Tai ajanpuute ja liian harvat treenit syö motivaation, kun tun kehitystä ei tapahdu ja hommaa junnaa paikallaan.

Eikä mulla oikein ole mitään tavoitettakaan, haluaisin vain oppia kiipeämään paremmin ja että se olisi helpompaa. Ohjelmaa mulla ei nyt ole, mutta koitan treenata vähän lähes joka päivä. Siis ihan pikkujuttuja päivittäin. Juoksulenkkiä, sormilautaa, alle tunnin bouldersessioita autotallissa ja joskus, kun on mahdollisuus seinäkiipeilyä. Aika taas näyttää mihin motivaatio katoaa, jos katoaa. Ja pitää muistaa että vaikka se treenitauko tulee, ja voi kestää viikkoja, on silti parasta palata sorvin ääreen. Ehkä homma lähtee taas alusta, mutta lähtee kuitenkin. Ei ainakaan mennä taaksepäin. Motivaatiota saa muuten hyvin katsomalla kiipeilyleffoja ja miettimällä tulevia kiipeilyreissuja.

Päiväni Sharmana - Videointa yrityksestä kiivetä eka 7a. © Juha K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti