sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

I am the Leader

Tulihan tästäkin kiipeilyviiko, vaikka vasta torstai-iltana pääsi muovia kuluttamaan. Naistenpäivän kunniaksi karkasin iltahommilta (=lasten iltapalat ja nukuttaminen) Joensuu-areenalle kiipeilemään. Ja hyvinhän tuota jaksoi. Päivällisen kun syö, niin jaksaa paremmin. Ja tuskinpa tuo kestävyystreenikään haitaksi on ollut. Lauantaina sitten pojan kanssa keiville ja sunnuntaina vielä areenalle.

Tässähän on paljon hyviä otteita

Kattoon asti kiipeäminen on se juttu

PKO:ta mainostaa tämmöinen urvelo


No saihan sitä varmistajakin kiipeillä



Olen tässä hieman koittanut lisätä liidausta.
Hommahan on periaatteessa yksinkertaista: Kiipeät ja klippailet köyden jatkoihin. Kaveri syöttää sulle kaapelia alhaalta. Mutta käytännössä: Puristat toisella kädellä otteesta rystyset valkoisena ja revit köyttä alhaalta, jonnekin se vähän jumittelee. No nyt sitä on sen verran että köyden saa hampaiden väliin väliin. Ja nyvitään vielä lisää. Sitten klipataan ja aina seinästä itseenpäin, se pitää muistaa. No klipatessa sormi jää jatkon hakasen ja köyden väliin jumittelemaan. Huh! Menihän se. No nyt toinen käsi ihan jumissa, no ei auta, eiku ylöspäin. No oishan tässä ollut klippikahvakin, eli ote josta klippaaminen olisi ollut kevyttä ja helppoa. Sitten ne jalat, olen saanut kyllä jo useasti kuulla, että jalka on köyden ja seinän välissä. Eli siitä kun putoaa, voi pyörähtää ylösalaisin kun köysi jää jalkoihin. Sitä kokemusta en välttämättä haluaisi kokea. Ja sitten toi tekniikkapuoli, kyllä yläköysittelyn kepeys ja hienot muuvittelut on muisto vain kun lyöt jatkot valjaisiin ja lähdet könyämään ylös. Hiljaa ja varovasti, vaikka olisi miten helppo lämppärireitti tahansa. Mutta hyvänä päivänä se voikin olla helppoa. Luotettava varmistaja, intoa ja energiaa. Liikkeet menee sulavasti ja klippaukset ovat vain nopeita napsautuksia, vähän mankkaa ja eikun ylöspäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti